maanantai 21. huhtikuuta 2014

Viktoriuksen pauloissa =)

Lääh puuh =) Pääsiäisen kelit ovat olleet suorastaan niin otolliset, että työpäivät pihamaalla ovat venyneet likimain 12 tuntisiksi. Viktoriuksen saloihin on vihdoin tartuttu. Vanhan peltikaton purkaminen osottautui suuremmaksi urakaksi mitä osattiin edes uumoilla. Peltien alta löytyi maatunut laudoitus, jonka alta löytyi pitumikatto, jonka alta löytyi jälleen laudoitus. Likimain elinen hurahti kattoa purettaessa. Nyt olisi sitten vuorossa kattoparrujen vahvennus ja koko höskän maalaaminen jälleen valkoiseksi.



Hetken ehdin jo pelätä, että Viktorius on liian varjoisalla paikalla, mutta siihen tuntuikin paistavan melkein koko päivän puiden lomista. Joten täydelle porotukselle kasviparat eivät sentään joudu. Ikkunaruudut kiinnitetään kunhan valokate on saatu kunnialla katoksi. Valokatteen asentaminen hitusen jänskättää. saadaankohan yhtään levyä ehjänä paikoilleen =)


Viktoriuksen vieressa, ennen pikkiriikistä metsää on vanha juhannusruusupöheikkö. Tähän on ollut suunnitteilla jo pidemmän aikaa pienoinen gravelgarden. Nyt ruusut saivat roiman nuorennusleikkauksen ja rinne alkoi pikkuhiljaa muotoutua. Saapas nähdä, josko tämä valmistuisi tuossa Viktoriuksen siivellä. Paikalla on kalliota ja kun oiken jaksaa kaivaa sammaleita ja maata pois niin kallio pilkistelee somasti mullan ja ruusujen lomasta.


Vanhat pihakalusteet saivat uutta miranolia pintaan ja ehkäpä nämä löytävät paikkansa Viktoriuksesta. Aamukahvi kasvihuoneessa nautittuna voisi olla tämän kesän parhautta =)

Sininen meri talon nurkalla on laajentunut entisestään. Kohta idänsinililjat valtaavat jo koko talon ja pellon välisen kaistaleen. Näitä ihanuuksia pitäisi pikkuhiljaa levittää myös saunalle päin. Potagerissa tillipionit ovat nostaneet tupsupäitään ja valkeat krokukset ovat täydessä kukassa. Ilma on jälleen niin kutsuva, että taidan laittaa Einin Kesä ja yö -biisin levylautaselle, sillä siihen liittyy aivan huippumuistoja vuodelta 2008, silloin kun löysimme aarteemme =) Kaunista maanantaipäivää Teille kaikille =)







25 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä todella ihana pihapiiri! Ei tuommoista saa uuden talon pihaan millään :( Te onnelliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan haaveiltiin vanhasta talosta ja pihapiiristä ja sitten unelma toteutui =) Vanhoissa pihoissa on oma tarinansa ja viehättävyytensä =)

      Poista
  2. Oih, siellähän on ahkeroitu oikein kunnolla! Ihana sininen meri, haluaa kans tuollaisen!
    Totta, uuden talon pihasta ei saa noin ihastuttavaa pihapiiriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin kevään tulo lisää virtaa ja mieli on niin malttamaton. Tekisi kokoajan mieli puuhastella jotakin =) Sininen meri ei ollut tuollainen kun muutimme tänne. Vasta raivaus ja vuosittainen alueen haravointi paljasti meren olemassaolon =)

      Poista
  3. Voi vitsi, että teillä on ollut ihana pääsiäinen. Viktorius valmistuu kovaa kyytiä ja tilukset sen kuin komistuvat. Jee! Scillameri on niin kaunis ja tillipionot ovat hauskoja tupsukkaita. Sellaisen yhden kyllä haluaisin pihalleni.
    Nuo puutarhakausteet ovat tosi tyylikkäitä mustina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh meillä oli supermukava pääsiäinen ja ilmat suosivat =) Tillipionit ovat hauskan näköisiä kun ne näin keväällä ilmestyvät maasta =)

      Poista
  4. Viktoriuksesta tulee mahtava kasvihuone. Juuri sellainen, jossa sopii myös istuskella taimien kasvua ihailemassa. Totta tosiaan, vanhan talon pihapiirissä on taikaa ja hienosti te osaatte sitä vielä vahvistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että Viktoriuksesta tulisi komea. Katon kanssa on vielä melkoisesti pähkäiltävää =)

      Poista
  5. Miten upea sinililjamatto! Tuollaisesta haaveilen kovasti. Mistä muuten tulee tuo nimi Viktorius? Ihana siellä varmasti juoda kaffeet puutarhatöiden lomassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viktorius on vielä hetken salaisuus ;) Siitä kerrotaan muutaman postauksen kuluttua lisää =) Kaffekupposten nautiskelu taimihommien lomassa se vasta olisi juhlaa =)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. =) Niin ja se on tullut tuohon vähän kuin itsestään =)

      Poista
  7. Mahtava sininen meri! Mahtaa tulla upea kasvihuone! Hienoa, että sää oli puolellanne tänä viikonloppuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen meri velloo tuulessa komeasti =) Saas nähdä millainen Viktoriuksesta tulee kun saadaan katto päälle =)

      Poista
  8. Hurmaava tuo sinililjameri kuten koko pihapiiri!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kevätelämää!! Sää on mitä parhain kaikkeen ulkona puuhasteluun. Meiltä on löytynyt myös monta paikkaa, jossa on vain tehty uutta vanhan päälle vähän sillain "possa silmistä, poissa mielestä" - mentaliteetilla. Silloin menee harmillisen paljon energiaa purkutyöhön, ja aikataulut heittävät kerralla häränpyllyä... Onneksi aina ei ole tiukkaa aikataulua häiritsemässä, mutta silloin harmittaa, jos on hankkinut jonkun kalliin ammatti-ihmisen paikalle ja sitten purkutyö onkin vielä kesken, kun sen ammattilaisen pitäisi aloittaa uuden tekemistä...
    Suloisista suloisin tuo skillameri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti nuo purkuprojektit paljastavat yhtä sun toista ja ovat yleensä katastrofaalisen työläitä ja naulasia =)

      Poista
  10. Aivan ihanan näköistä ja Viktoriuksesta tulee varmasti ihan mahtava! Ja tuo skillameri on kyllä kadehtittava. Täytyy odotella, että omatkin leviäisi noin upeaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skillameri syntyy helposti kun haravoi kuivuneita ja siementäviä skilloja ympäriinsä =)

      Poista
  11. Uskomatonta! Ihanaa :) Onko tuo verkotettu kaunis häkki eläimiä varten? Kaunis ja käytönnöllinen, tahtoisin kaneilleni tuommoisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkkohäkki on meidän entisten kanien koti ja vuosia siellä oli kyyhkyslakka odottelemassa kyyhkystä =) Ehkäpä vielä jonain päivänä ne kyyhkyt saapuvat ja ehkäpä kanitkin =)

      Poista
  12. Viktorius on ihan mun unelmien täyttymys, ehkä meillekin vielä jonain päivänä...

    VastaaPoista
  13. Voi Luoja, mikä paikka! Ihan henkeä salpaa tuo kauneus! Ja olen ihan tosissani!!!! Ja loistavaa, että sun kuvat on reilun kokoisia, ettei tarvitse tihrustaa suurennuslasin läpi. Idänsinililjat on niin kauniita.

    VastaaPoista
  14. Tuo Viktorius on mahtava! Joka kuopsuttajan unelma.
    Ja tuo idänsinililja meri on todella hurmaava!

    VastaaPoista