sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Peilityventä etsimässä


Huh - melkein kuukausi on jälleen vierähtänyt ihan varkain. Marraskuu tuntuu olevan aina jotenkin erityisen kriittinen kuukausi tämän bloggaamisen suhteen. Puutarha-aikakausi on jäänyt taakse, vielä ei oikein joulujututkaan ole ajankohtaisia saati sitten kevään odotus. Mutta onneksi on ihanainen meri, joka aika ajoin kutsuu.

Vanhimmainen on ollut tyttöystävällään tiiviisti ja nuorimmainen oli viikonvaihteen isosleirillä, joten oli suorastaan ruhtinaallisesti aikaa vaihteeksi. Hiljalleen pyörät pyöri ja maisemat vaihtui. Ensin oli vuorossa kotikulmien ihanainen merenlahden pohjukka, idyllisine laitureineen ja rannalle nostettuine veneineen. Meren pinta oli aivan peilityven. Harvoin näkee näin tyyntä meren pintaa.


Sitten oli aivan pakko poiketa pienen, metsän siimeksessä virtaavan, kirkasvetisen joen varrelle. Täälläkin oli aivan peilityventä. Ja sitten suuntana oli Hanko.

Hangon huvilat viettelivät ja rannasta löytynyt ihanainen sisustusliike Villa Hima, kaikkine ihanine jouluhömpötyksineen. Niistä jouluhömpötyksistä pitää joku päivä tehdä aivan oma juttunsa. Mutta sitä ennen vielä pieni pala ihanaista merta.




16 kommenttia:

  1. Ihania puiden heijastuksia vedessä!

    VastaaPoista
  2. Jäätävän kauniita kuvia, vaikkei ihan jäisimmissä tunnelmissa vielä oltukaan :)

    VastaaPoista
  3. Hienosti olit löytänyt peilityvenen. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  4. mekin kävimme lauantaina Hangossa. Oli todella kaunista

    VastaaPoista
  5. Satukuvilta nämä minustakin näyttivät. Ihania!!!

    VastaaPoista