Katoavaisuuden estetiikka on valloillaan talvilevolle menevässä puutarhassa. Pikkuhiljaa viimeiset kukinnot lakastuvat, käpertyvät itseensä ja entisen helakan sävyn tilalla on rusehtavuus. Vain sieltä täältä voi nähdä pilkahduksen laventelin sinistä tai fuksian punaista. Jotenkin kuihtuvat kukat ja niiden estetiikka on ollut aina erityisen kiehtovaa. Niihin liittyy luopumista, haikeutta, ajan seisahtumista ja odottamista.
Parsan pöyhkeä harsopilvi luo kuihtuvien kaunokaisten taakse valovoimaisen keltaisen taustan, joka suorastaan korostaa etualalla olevaa näytelmää, jossa päivä päivältä värit haalistuvat ja pakenevat. Samaan aikaan kun vanha loistokkuus hiipuu kypsyvät uuden kevään siemenet ja alku. Tarvitaan jäähhyväisiä, jotta olisi uusia kohtaamisia. Kuihtuvan puutarhan kauneutta ja kauniita muistoja.
Kauniita kuvia. Ei näitä kuihtuvia kasveja aina huomaa katsoa kauneuden näkökulmasta.
VastaaPoistaVoi kiitos =) Tuo kuihtuva kauneus on vähän kuin rappioromantiikkaa =)
PoistaKauniit kuvat, kuihtuminen vie kyllä mielen matalaksi. Pitäisi opetella tuota asennetta :-D
VastaaPoistaSamanaikaista haikeutta ja odotusta =)
PoistaNiin riipaisevan kauniisti kirjoitettu ja kuvattu juuri tätä vuodenaikaa. -Kaija
VastaaPoistaVoi kiitos kaunis =)
PoistaKainiita kuva.
VastaaPoistaKommenteissa kaksi sanaa, molemmissa kirjoitusvirhe :D
PoistaVoi kiitos ja älähän murehdu tuollaista sattuu mullekin =) ja usein
PoistaSyksyn upeissa sävyissä on häivähdys kuolemaa mutta myös sitä elämänvoimaa edelleen. <3
VastaaPoistaViehättävää viikonloppua!
Voi kiitos =) Ihanaa sunnuntaita sulle <3
Poista