torstai 23. kesäkuuta 2016

Ihanaa keskikesän juhlaa =)

Meillä oli viittä vaille, ettei keskikesän juhlat peruuntuneet. Murphyn viheliäinen laki pisti näppinsä peliin kuten niin monesti muulloinkin. Tällä kertaa katastrofi oli lähellä. Joka vuosi aloitamme naapurin kanssa juhannuksen laiton jo hyvissä ajoin. Kummankin nurmet ajetaan lyhyeksi, pensasaidat muotoillaan ja tienvierukset ja kiviaidan reunat trimmeröidään esiin. No niin meilläkin ryhdyttiin toimeen, eikä mennyt aikaakaan kun raivuusahan trimmauspää sanoi työsopimuksensa irti ja minä sitten kaupunkiin hankkimaan uutta. Tutun koneliikkeen mies myi uuden meidän käyttöön paremmin toimivan pään ja ei muuta kuin taas töihin. No siitä ei mennyt kuin tovi kun nurtsinleikkuri sanoi työsopimuksensa irti niin totaalisesti, ettei edes korjaus olisi auttanut. No nyt oli sitten nurtsi puolittain ajettu ja trimmeröinti kesken. Huh hikeä... Ja sitten vielä uusi trimmerin pääkin temppuili. Oli lähellä, että meiltä olisi peruttu keskikesän juhla siis. No ei siinä auttanut kuin taas lähteä kaupunkiin hankkimaan nurtsin leikkuria ja hoitamaan trimmeriasiaa. Nyt kello on ilta kymmenen ja meillä on koneet huutanut huutamistaan ja pikkuhiljaa homma alkaa olla paketissa - huokaus =) Nyt sauna lämpiämään ja hetkeksi nauttimaan siis =)

Einin - kesä ja yö huutaa luureissa - on, on kesäni mun....

Ja juhlaan sonnustautunut potager on pukenut ylleen auringossa hohtavaa valkoista ja keltaista. Sorakäytäviä vasten kasvit piirtyvät kauniisti ja poissa on arki ja työ =) On, on kesäni mun...

Ihanaa Juhannuksen aikaa ja kesän taikaa kaikille Teille ihanille lukijoille =)




18 kommenttia:

  1. Hyvää juhannusta! Kauniit juhannusmaisemat teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein ihanaa juhannusta myös teille =)

      Poista
  2. Se on kyllä niin ihmeellistä, että koneet sanovat itsensä irti aina yhdellä rysäyksellä. Onneksi saitte hankittua tilalle uudet ja homma jatkuu. Kauniilta näyttää tuo teidän piha! Hyvää juhannusta sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on se Murphy, joka tietää miten hommat toimii ;) Oikein nautinnollista juhannusta myös sinulle =)

      Poista
  3. Voi miten on kaunista! Vaikeuksien kautta voittoon vie sitkeän tarhurin tie!

    Ihanan kaunista Juhannusta Hernepensaskujanteelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Valloittavan ihastuttavaa juhannusta Teille sinne Kivipellolle <3

      Poista
  4. Puutarhurit ovat sitkeitä, töitä tehdään vaikka yöllä jos ei muuten onnistu. Kaunista on potagerissa.

    VastaaPoista
  5. Ah, miten kaunista. Teillähän on ollut melkein juhannusstressi :) Rentoa ja mukavaa keskikesän juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos - Ihanaa keskikesän juhlaa myös sinulle <3

      Poista
  6. Kesäkulleroiden ja ritarin kannusten yhdistelmä toimii upeasti.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuo keltavalkoisuus on kovin raikasta =) Hyvää juhannusta myös Sinulle =)

      Poista
  7. Nuo sorakäytävät ovat niin sykähdyttäviä! Olette ansainneet jo juhlan! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorakäytävät nostavat muodot ja rakenteet esiin. Sellaista puutarhan tyhjää tilaa =) Oikein hyvää junannusta myös sinulle =)

      Poista
  8. Joskus ne koneet tekevät ikävästi sopimukset irti juuri kun sitä vähiten odottaa.
    Kaikesta huolimatta pihanne on kyllä ihan viehättävässä kunnossa. Hyvää juhannusta ja nautitaan kesästä ja puutarhan kukinnasta.

    VastaaPoista
  9. No olihan koettelemuksia koneiden saralla! Ihana ihana potager <3 Leppeää Juhannuspäivää!

    VastaaPoista
  10. Onneksi katastrofilta vältytiin;)

    VastaaPoista
  11. Ihanasti vaihtuu väri potagerissa. Ite saisin aikaan varmaan vaan värien sekamelskan :)

    VastaaPoista