maanantai 18. heinäkuuta 2016

Puut punaisin helmin koristeltuna =)

Potagerin keskellä kasvavat neljä kirsikkaa kantavat satoaan kuin punaisia helminauhoja oksillaan. Näky on jotenkin niin kaunis, etenkin auringon siivilöityessä lehvästön läpi. Nämä kirsikat ovat myös räkättirastaiden herkkua. Viime vuonna tuskin näitä ehti maistamaan, ennen kuin puut olivat typötyhjiä. Tänä vuonna rastasverkko odottaa jo asentamista. Sillä jokaisesta puusta on tulossa varmaan ämpärillinen kirsikoita. Toki nämä ovat melko happamia, mutta eiköhän näistäkin jotain kivaa keksitä. Mitä muuten te olette valmistaneet kirsikoista? Hyvät vinkit ovat enemmän kuin tervetulleet.



Tänä vuonna ensimmäistä kertaa on tulossa satoa myös ruusukvitteneistä. Näitä pollukoitakin on tulossa ainakin ämpärillinen. Näiden valmistukseen olisivat vinkit myös tervetulleita =) Joskus olen ostanut paikallisesta juustokaupasta kvittenihilloa juustojen kyytipojaksi. Mutta ämpärillisestä voisi saada muutakin loihdittua. 


Lepaan punainen ja viinimarjat ovat myös anteliaita. Toki näitä rastaiden sijaan väijyy mäyrä tai supikoira. Viime vuonna mokoma ehti mussuttamaan melkoisen määrän karviaisia ennen kuin edes tajuttiin niiden häviävän parempiin suihin. Tänä vuonna tämä kähveltäjä oli jättänyt jo melkoisen jätöskasan valkean hamppupäistärekatteen päälle ja jäi verekseltään kiinni hiippailustaan, joten nyt pitää olla nopea näiden herkkujen suhteen =)

36 kommenttia:

  1. Hei! Meillä kaikki kirsikat syödään ihan suoraan puusta ja pakastetaan kokonaisina loput. Kaikki lapsetkin syövät kirsikoita, myös niitä happamia, kun ovat pienestä pitäen tottuneet. Pakastekirsikat taas syödään usein pikkupusseista jäisinä saunan lauteilla istuen. Joskus teimme myös hilloa kirsikoista. Kiitos muuten tosi kivasta blogista ja erityisen kauniista kuvista! T Maarit Joensuusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pakastaminen voisikin olla ainakin osalle hyvä juttu ja samoin hillo =) Noita kirsikoita kun tulee arviolta neljä ämpärillistä niin kaikkia ei aivan saada syötyäkkään =)

      Poista
  2. Noin isoa kirsikka satoa ei syödä suoraan puusta, toivottavasti saat hyvät vinkit säilömiseen. Kvittenistä olen maistellut myös hilloa. Ne omaavat niin mahtavan tuoksun, muistankin tuttavani käyttävän niitä ilmanraikasteena veskissä. Kvitteni onkin melko jännä pensas kukkineen ja hedelmineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu noita kirsikoita ei oikein saa ihan suoraan puusta syötyä, joten pitää perehtyä herkkuresepteihin oikein huolella. Kvitteni on melko kiehtova, mutta sen hedelmien valmistus on hieman oudompi juttu

      Poista
  3. Appiukko tekee hapankirsikoista mehua ja hilloa. Hillo on työläämpä kivien takia. Molemmat ovat herkullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehu ja hillo kuulostavat molemmat herkuilta =)

      Poista
  4. Oi, että on kauniita! Itselläni kun ei ole puutarhaa ole ostanut kirsikat torila ja syönyt ne samantien. Unkarissa niistä tehdään hilloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hillo kuulostaisi kyllä hyvältä =) Kirsikkapuut ovat niin kauniita minustakin =)

      Poista
  5. Kirsikkalikööriä ehdottomasti. Netistä löytyy ohjeita. Sitä on kiva nauttia jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liköörikin kuulostaa kyllä oivalta vaihtoehdolta =)

      Poista
  6. On kyllä hauskan näköiset nuo kirsikat puissa! Kirsikkalikööriä ehdotan minäkin.

    VastaaPoista
  7. Näyttääpä hyvältä! Minkä makuisia ovat ruusukvittenit? En ole varmaan koskaan maistanut. Minulle on tulossa ehkä 10 kirsikkaa, ensimmäistä kertaa! Joten en pysty antamaan säilömisvinkkejä! 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusukvitteni ovat kivikovia, vähän omenaa muistuttavia ja luulen, ettei niitä voi syödä kuin hillona tai jotenkin muutoin säilöttynä

      Poista
  8. Meillä minä olen ainoa joka tykkää kirsikoista sinällään. Poistan kirsikoista kivet (vaatii paljon aikaa) ja pakastan pieniin rasioihin. Käytän leivonnassa mm. suklaa-kirsikkamuffineihin tai juustokakkuun mustikoiden tilalla. Joskus olen sekoittanut muihin marjoihin jugurtin kanssa ja itse tykkään.
    Mari K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli nyt näyttää vahvasti siltä, että pitää vähäsen pakastaa, vähäsen hillota, tehdä likööriä ja mehua =)

      Poista
  9. Heh, heti jäi voro kiinni :-D
    Mä olen tehnyt happamista kirsikoista ranskalaista clafoutis'ia, piirakan tapaista. Se on ihanaa ja siihen voi laittaa kirsikat kokonaisinakin, ja sylkeä kivet vasta syödessä pois - helpompi tehdä ;-) Kvittenihillo on juustojen kanssa herkkua nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vorot on sellaisia epeleitä, että jättävät aina jäljet peräänsä =) Tuo piiraskin kuulostaa houkuttelevalta =)

      Poista
  10. Kävin huokailemassa ihania vanhoja postauksiasi, voi että miten upeaa teillä on ja kaikkia kivoja hankkeita riittää vaikka kuinka paljon!

    Mutta kirsikoihin! Niistä saa kaikkea kivaa, tosin kivet jarruttavat hiukan valmistamista. Helpoin varmaan on tehdä likööriä tai rommipottua, siihen voisi lisätä muitakin hedelmiä ja marjoja niiden kypsyttyä, paljon sokeria ja kirkasta viinaa, pottuun tietenkin rommia, jätskin kanssa menisi vaikka jouluna...jos on jäljellä :D Tuo kaiman mainitsema piiras olisi kyllä varmaan aika herkkua myös! Olen pakastanut kirsikoita puhdistamisen jälkeen ja pakastanut ne sokeriliemeen, niistäkin saa talvipakkasella kaikkea mukavaa...

    Onko kvitteninne japaninruusukvitteni vai kvitteni, jos se on kvitteni niin missähän niiden taimia saisi, se on paljon herkempi kuin japaninruusukvitteni, ystäväni on koittanut kasvattaa kvittenia (Turkista tuotua III-vyöhykkeellä). Kummipoikamme turkkilainen anoppi tekee kvittenistä hyvin makeaa hilloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla =) että postaukset ovat viehättäneet. Tuo likööri menee ilman muuta kokeiluun =) Nuo ovat japaninruusukvittenejä

      Poista
  11. Mahtava sato on sinulle tulossa!
    Tein viime vuonna kirsikoista likööriä ja oli muuten hyvää. Blogissa on ohje, jos haluat kurkata. Meilläkin räksät ovat kirsikkapuiden kimpussa ja verkotin puut pari viikkoa sitten. Juuri katselin aikaisempaa lajiketta ja totesin, että kirsikat ovat poimintakunnossa.
    Ostin juuri kasvikuivurin ja ohjeessa kerrottiin, että kuivatut kirsikat ovat erittäin hyviä. En ole kokeillut, mutta ajattelin testata. Karviaisista olen valmistanut jo useampana vuonna chutneytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa, jos sinulla on ohje niin menen oitis katsahtamaan =) Meillä verkko odottelee vielä tuossa kaapin päällä. Saas nähdä ehtiikö räksät vai verkko ensin. Kuivatut kirsikatkin voivat olla herkkuja, mutta vaatinevat järeää kuivattamista

      Poista
  12. Minä tekisin kirsikoista ainakin pottia kuten Saila tuossa edellä ehdotti, toiseksi kokeilisin tehdä kirsikoista mehua samalla ohjeella kuin tehdään puolukoista viinihappokäymisellä, siis kokeilisin!
    Kvittenistä voisi kokeilla hilloa omenasoseen tapaan ja ehkä kuivaisin viipaleina kuten omenan!
    Karviaisista tulee mielestäni hyvin maukasta höyrymehua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana Molley - vaikka kuinka hyviä ideoita. En ole edes koskaan kuullut tuollaisesta viinihappokäymisestä. Pitääpä perehtyä

      Poista
  13. Kirsikkaviiniä minäkin tekisin. Ostin muutama vuosi sitten Kokkipuodista kirsikankiven poistajan. Eipä paljon helpottanut hommaa, joten kotivehkeillä pärjää ihan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän menee kohta koko syksy pienessä hiprakassa jos oikein äityy noita liköörejä sun muita valmistamaan. Kun pitäähän laatua tarkkailla ja maistellakin miten onnistuu =)

      Poista
  14. Vanha työkaveri säilöi rommiliemeen hapankirsikat, niitä sitten syötiin vaniljajäätelön kera. Hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei nyt on niin monta hyvää vaihtoehtoa, että taitaa kirsikat loppua kesken =)

      Poista
  15. Hyvää satoa tulossa. Tuo kvitteni onkin vähän harvinaisempi hyötykasvi-tuttavuus minulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi satonäkymät näyttävät hyviltä. Kunhan nyt vain kukaan ei ehteisi rohmuta herkkuja ennen meitä

      Poista
  16. Voihan kähveltäjät! Meillä käy koirat syömässä marjat ja mm. päärynät ja kasvihuoneesta tomaatit, jos en kerkeä hätiin.

    Kukkalasta löytyy haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei mitä ihmeen koiria Teillä niin liikkuu? Kävin jo hekumoimassa haasteesi kimpussa, mutta kääk! Pitääpä pohtia =)

      Poista
  17. Teille on tulossa hieno sato :)

    Margit Heikkilän kirjassa Kesän kaunein sato on hyviä ruusukvitteniohjeita, on myös muille hedelmille ja marjoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä etsiä tuo kirja jostain ja perehtyä asiaan =) Kiitos kovasti vinkistä

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kokeilun arvoista verkottamisen sijaan on laittaa esim pulloihin hirvensarvisuolaa ja vettä. Eläimet karttavat ko. hajua. Täällä Rovaniemellä iso mansikkamaa ja herukat saavat olla rauhassa, kun olen nämä viritykset kera pöllö-ja haukkajäljitelmän ja kiiltävien tuulessa heiluvien cd-romppujen kera virittänyt. Hirvensarvisuolaa saa marketeista muutamalla eurolla 500 g pakkauksissa - kannattaa kokeilla. Pulloon reilusti hirvensarvisuolaa ja vettä lisäksi; lisäilen hirvensarvisuolaa n kerran viikossa pulloihin.

      Poista