tiistai 21. helmikuuta 2017

52 latva-artisokan tainta ja yksi gloksinia =)

Talven lepokausi on autuaasti takana. Ihana gloksinia on lopettanut talvileponsa ja terhakat alut puskevat ruukusta hämmästyttävällä nopeudella. En olisi kyllä tätä uskonut todeksi, sillä gloksiniat kuihtuivat ja kuivettuivat omia olojaan syksyllä. Tiesin toki, että ne vaativat oman lepokautensa. Mutta yllätys oli silti melkoinen kun reilu viikko sitten kuivuneesta mullasta pilkotti pieni vihertävä lehden alku. Minusta taitaa sittenkin kasvaa viherpeukalo ;)



Talon eteläisillä ikkunoilla on ruuhkaa ja suurin osa kaktuksista on saanut muuttaa vanhalle tuolille, jotta valoa janoavilla latva-artisokan taimilla olisi tilaa varttua lähempänä auringon valoa.

Latva-artisokan taimia on 52 kappaletta. Pikkuhiljaa olen aloittanut taimien lannoittamisen. Nyt olen koulinut kaikki taimet kahteen kertaan ja pikkuhiljaa vankempi kasvurypäys voi siis alkaa. Latvikset nauttivat reilusta kastelusta ja lannoittamisesta. Tuskin maltan odottaa millaisia ihanuuksia näistä kehittyy, sillä tänä vuonna kasvussa on kolmea eri lajiketta.

33 kommenttia:

  1. Kuule, taidat olla jo melkoinen viherpeukalo :)
    Hyvälle näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkohommissa tuo veherpeukalo on ihan siedettävä, mutta viherkasvien hoito on kyllä ankarasti hakusessa =)

      Poista
  2. Olet kyllä tosiaan jo ihan pro viherpeukalohommissa 💚
    Mulla on vasta 2 (kaksi!) latva-artisokan alkua, vaikka olen jo kaksi eri kertaa kylvänytkin! Jotain sekundasiemeniä ovat myyneet minulle😟.
    Varsinainen ihanuus tuo gloksinia!
    Olet kyllä tavattoman energinen, kun ehdit kirjoittaa kahta blogiakin. Vasta ehdin lukea sun molemmat viherterapiapostauksesi😊. Oli kyllä niin mukava tavata taas teidät kaikki💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tästä, että olet ihan poropeukalo viherhommissa ja meinasin jo älähtää vastalauseeni!

      Molemmat olette taitavia niin kylvöhommissa kuin ylläpidossakin ja luotte kauneutta ympärillenne sellaiset määrät, että meitä muita huimaa.

      Sini K.
      kasvihormoni.fi

      Poista
    2. Marja - noita latviksen siemeniä kannattaa liottaa päivä kaksi ennen kylvöä, niin lähtevät melkein kaikki itämään =) Mutta pikkuhiljaa näissä viherhommissa kehitytään ;)

      Poista
    3. Sini - Viherkasvien kanssa olen kyllä varsinainen poropeukalo =) Siinä ei kyllä auta mikään ;)

      Poista
    4. ahaa, liotin vain yön yli, ensi viikolla vielä yksi yritys, laitan ainakin vuorokaudeksi likoamaan! Nyt vaan en anna periksi!

      Poista
  3. Sulla taitaa olla useampi viherpeukalo, voisitko jakaa kiitos:) vähän hävettää tunnustaa, mutta en oo kylvänyt mitään... Oonko jo myöhässä pahastikin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, mullakin on aina välillä välivuosia kylvöpuuhista. Tarvitsisi ehdottomasti olla se orangeria, jotta nämä kevättalven kylvötouhut olisivat edes hitusen mielekkäämpiä =) Eikä vielä ole laisinkaan myöhästä - nyt vasta parhaat kylvöajat alkavat

      Poista
  4. Hih, melkoinen tehdas käynnissä😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi rakastan niin noiden artisokkien ulkonäköä =)

      Poista
  5. Ohhoh, mikä määrä artisokkaa. Voin jo kuvitella kuinka mahtavilta ne näyttävätkään syksyllä. Gloksinia on sitten upea kukka, olet kyllä aikamoinen puutarhuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artisokat ovat totisesti niin kauniita ja nyt on myös kahta violettia lajiketta =) Gloksiniat ovat myös ihania.

      Poista
  6. En oikein ole sinut noitten latva-artisokkien kanssa eli hiljaa vain vierestä ihastelen.
    Glogsinia on jo hyvässä kasvussa ja tukevan tanakalta näyttää ja hyvä tumman vihreä väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ne ovat koristekasveina. toki vaativat viheliäisesti vaivaa, että ehtivät edes joten kuten kukkia näillä leveyksillä. Gloksinia oli täydellinen yllätys, joskin ihana sellainen <3

      Poista
  7. 52 latva-artisokkaa! Viherpeukalon lisäksi sinulla on kyky ja taito tehdä kaikki moninkertaisena verrattuna meihin muihin.
    Mainio tuo viimeinen kuva. Kertoo paljon siitä, mikä on sisustuksessakin tärkeää: valoisa tila taimille ja kasveille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tämä yliampuvuus koituu joskus kohtalokseni. Ounastavasti välillä on sellaisia merkkejä ilmassa ;) Meillä on tuo valoisa tila vaan vähän kortilla, joten kaikki neliöt pitää ottaa tiiviseen hyötykäyttöön =)

      Poista
  8. Hyvältä näyttää. Taidat olla ihastunut latva-artisokkaan. Kaunis kuva tuo viimeinen kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi suorastaan rakastan latva-artisokkien kasvutapaa ja kukkavanojen kauneutta. Ne tuovat sellaisen sopivan tuulahduksen välimerellistä tunnelmaa puutarhaan =)

      Poista
  9. Aikamoinen kasvattamo siellä kotitiloissa.
    Artisokka vie valtavan tilan täysi-ikäisenä. Sinulla on varmasti paikat puutarhassa jo mietittynä valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän hirvittää tuo esikasvatus puuha, koska nyt jo tiedän tilan ankarasti loppuvan kesken. Mutta minkäs teet kun viherkipinä iskee niin se on menoa ;)

      Poista
  10. 52 latvista! Huikea määrä, muistathan raportoida kasvusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raportoin, raportoin ja itsekin jännityksellä odotan, sillä näitä on kolmea eri lajiketta tänä vuonna.

      Poista
  11. Sipulina tai mukuloina talvehtivien kasvien henkiin herääminen keväällä on aina yhtä suuri ihme! Onnenapilani ovat juuri tuollaisia, yllättävät kasvullaan heti kun on tarpeeksi valoa tarjolla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppas muuta. Olin jo aivan unohtanut kuolleen gloksinian ja hups mikä yllätys =)

      Poista
  12. Vau! Sellainen määrä taimia tarvitsee jo vähän enemmän tilaakin. Aika taitoa tuo kasvatus vaatii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tässä vähän pelottaakin. Meiltä loppuu ikkunat ja lämmin tila kesken =( Mutta pitää viritellä jotain juttuja, jotta selvitään keväästä.

      Poista
  13. Mahtavan näköinen tuo taimitehdas! Ollapa tuollaiset tilat kuin teillä kasvatukseen. Mulla iski latva-artisokkien kiusaksi kirvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roskalavalta löydetty episkooppiteline on ihan parhautta näihin esikasvatuspuuhiin =) Ou nou - ei muuta kuin suihkimaan mäntysuovalla - tsemppiä kirvataistoon

      Poista
  14. Aivan loistava otsikko! Kertoo hyvin postauksesta :) Ihanaa fiilistelyä, aaaah <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään tulo on vaan niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin ihanaa <3

      Poista