lauantai 3. toukokuuta 2014

Raparperihuuppa

Kuten moni varmaan muistaakin, olen vuosia haaveillut raparperihuupasta. viime talvena tilasin sen Englannista ja vein tietysti komistuksen visusti piilonviereen, jotta säästyisi ehjänä kevääseen asti. Raparperihuuppa oli autuaasti unohtunut ulkoeteiseen. Vasta tänään kun aamusella olin kitkemässä potagerissa ja nypin rikkaruohot pois uudelta raparperialueelta muistin huupan olemassaolon. Huuppahan on tarkoitettu potagerin komistukseksi, mutta siellä raparperit ovat vasta niin aluillaan, kun viime vuonna istutimme jakotaimet sinne, että huuppa päädyttiin laittamaan vanhan kanikopin liepeillä sijaitsevaan alkuperäiseen raparperipehkoon. Mutta kuten kuvasta näkyy niin raparperit ovat ehtineet valossa kasvamaan jo noin suuriksi, joten nähtäväksi jää onko huupalla vaikutusta tähän ensimmäiseen satoon. Mutta komea tuo huuppa ainakin on. Nyt niitä vain tekisi mieli lisää =)

22 kommenttia:

  1. En ymmärrä mikä tämä on. Mutta komean näköinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparpereita kasvatetaan Englannissa pimeässä tällaisten terracotta huuppien alla. Niiden maku tulee miedommaksi, oksaalihappopitoisuus laskee ja maussa on hieman makeutta. Näitä kutsutaan Rhubarb forcereiksi ja tuon sanan googlaamalla löytyy juttua vaikka kuinka näistä =) Emme ole itse aikaisemmin kuulleet kuin juttua, joten tuo makuelämys jää nähtäväksi. Mutta kerromme kunhan saamme testattua huupan toimivuuden =)

      Poista
  2. Hih, mietinkin jo tässä aiemmin onko huuppa asemissa ;) Ihana on ja kiitos postauksistasi, täällä alkupisteessä on niin innostavaa lukea ja katsella kauniita kuviasi.
    Aurinkoa tulevaan viikkoon! :)

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos =) Totisesti huuppa oli unohtunut kevään tiimellyksessä ;) Mutta nyt rapsut ovat pimennossa huupan suojissa.

      Poista
  3. Ompas hieno! Mielenkiintoita kuulla miten toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin vähän turhan myöhässä tuon huupan asennuksessa, mutta toivotaan, että huupalla on vaikutusta raparperien makuelämykseen =)

      Poista
  4. Meillä olis tarpeen huuppa, kun on aivan aluillaan vasta rapsut :) Kaunishan tuo on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt äkkiä peittämään kasvusto jollain =) Tuo terracottahuuppa on totisesti niin upea.

      Poista
  5. No mutta hyvä että huuppa pääsi jo käyttöön, on se komea!

    VastaaPoista
  6. Nyt voi tehdä vertailevaa tutkimusta: huupan alla ja vieressä kasvaneet raparperit. Mikä ero on maussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Britit ainakin kasvattavat aivan hurjia määriä näitä pimennoissa olevia raparpereja ja vievät niitä gourmet ravintoloihin =)

      Poista
  7. Tuohan on tosiaan oikea komistus!

    VastaaPoista
  8. Pitäispä kokeilla vaikka ämpärin avulla, vaikkei se kyl hengitä kuten savi. Kerrohan sit eroista, kun maistelette. Upea ilmestyshän tuo huuppa on, kauniimpi kuin ämpärit. :D

    VastaaPoista
  9. Toi on ihana <3 Hei, mistä tarkalleen ottaen tilasit ja paljon tuollaisella on hintaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin sen briteistä Hen & Hammockilta. Se oli melkein ainuita paikkoja, jotka toimittivat huuppia Suomeen asti ja jossa huuppa oli alle 100€. Itse huuppa taisi olla juurikin tuon satasen kieppeillä, mutta rahti olikin sitten supersuolainen.

      Poista
  10. Unohdin muuten vinkata, että uusimmassa Viherpiha lehdessä oli muuten vinkkinä laittaa vaikka saviruukku, ämpäri tms. huupaksi raparpereille. Huuppa on kyllä ylisöpö, mutta onnistunee siis noinkin. :)

    VastaaPoista
  11. Tuo huuppa on kyllä kaunistus ja koriste sinänsä!
    Odotan myös mielenkiinnolla kokemuksiasi, huupan alla kasvaneiden raparpereiden mausta.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Hieno huuppa, enpä tiennyt sen nimeä. Olisin myös kiinnostunut yhdestä ,mutta mitä sen rahti sitten oli...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni koko lysti maksoi hulppeat 170 € eli rahti oli seitsämän kymppiä - huh

      Poista