maanantai 23. toukokuuta 2016

Raivuuta ja rauhoittumista

 (kuva ennen raivuuta)

Raivuuta, rauhaa ja rakkautta on ilmassa. Tämä kevät on erityinen kevät monessakin suhteessa. Töissä on suurempaa myrskyä kuin 17 työvuoteni aikana milloinkaan. Muutosta, luopumisia, uudistuksia, flowta ja aallonpohjaa. Koko tunneskaala pienessä keväässä. Vastapainoksi olen tehnyt 12 tuntisia päiviä puutarhassa, uuvuttanut itseni, antanut hien virrata ja raivuusahan laulaa. Jotenkin se tasapaino pitää löytyä ja raivuusahan soidessa kilvan luureissa soivien Finnhitsien rillutusten kanssa aivot voi hetkeksi ripustaa narikkaan ja antaa raivuun viedä mennessään.

Jostain pienestä ajatuksesta se sitten lähti. Kaivoin raivurin naftaliinista ja ajattelin ensin ajella ihan pikkuisen pitkittynyttä heinikkoa. Sitten hain Fiskarsilaiset raivuusakset kyytipojaksi ja pikkuhiljaa pala palalta päätin pöllyttää ruusukukkulan takana olevan metsikön paljaaksi pihlajikosta ja kaiken maailman heinistä.

 (Kuva raivuun jälkeen)

 (Kuva raivuun alkumetreillä)

 (ja raivuun jälkeen)

Tässä siis tämän viikon projektia. Ajattelin iltaisin raivata koko pläntin paljaaksi. Kostea ja ravinteikas maapohja nostattaa varmasti pikapuoliin uuden viheriäisen metsän pohjaan. Raivuun myötä metsän pohjan muodot nousevat selkeämmin esiin ja ehkäpä tähän tulee vielä jotain polkuja ja istutuksiakin. Pitää tutkia ja tuumailla. Ehkäpä retki johonkin kivaan Arboretumiin tekisi jälleen terää =) ja kunnon oksasilppurikaan ei olisi huono, sillä risua ja rankaa tulee läjäpäin vesakoituneesta metsiköstä. 


24 kommenttia:

  1. Oi oi, kun näyttää siistiltä!

    VastaaPoista
  2. Uteliaisuudesta kysyn että mitä aiotte tehdä keltaiselle talolle vai onko se teidän? Siistiltä näyttää. Puutarha ja luonnossa tekeminen on hyvää vastapainoa ja terapiaa. Lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kunpa olisi ylimääräiset 50000€ niin kunnostettaisiin katto ja piiput. Mutta kun ei niin taloihanuus nuutuu omia olojaan =(

      Poista
  3. Varmasti terapeuttista toimintaa! :) Minä kävin eilen siskoni pihassa terapoimassa itseäni voikukkien kitkennällä, kun omassa pihassa ei voi vielä tehdä mitään. (Kuinka vaikeeta on yhden kaivurimiehen saaminen paikalle...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden kaivuumiehen saaminen paikalle on välillä ylitsepääsemättömän vaikeaa =)

      Poista
  4. Jopa tulee selvää ja siistiä jälkeä, varmaan hiki virtaa! Puutarha ja kasvihuone ovat niin ihania paikkoja, aivot tyhjentyvät! Mullakin on projektina yksi rinne, jossa kasvaa pientä pihlajaa, varmaan samoihin hommiin alan kunhan saan kasvimaan kuntoon, aloin taistoon valvattia vastaan ja päätin voittaa :D Edellisen postauksen tuo sixpäkki oli tosi kaunis! Tänä vuonna en taimettanut latva-artisokkaa, ostin kaksi taimea, mutta ensi vuonna taidankin ottaa senkin ohjelmaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Latva-artisokat on niin helppoja, että kannattaa kasvattaa itse =) Nämä raivuutyöt ovat juurikin parasta vastapainoa =)

      Poista
  5. Selkeä näkymä, kyllä metsänpohja vihertyy! Tarvitsetko risuaitaa jonnekin - vaikkapa tuulensuojaksi? Tiukkaan aitaan saa pinottua paljon risuja ja pihlaja hujoppirunkoinen on ihanteellinen. Työn iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risuaitaa en tullutkaan ajatelleeksi - kiitos hyvästä vinkistä =) Pitääpä pohtia oikein tosissaan =)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. =) Tuo on niin hirvittävän vitikkoinen pläntti, ettei siellä pysty edes liikkumaan ilman raivuuta

      Poista
  7. Upea männikkö tuli esiin!
    Tuossa työssä näkee selkeästi kättensä jäljen. Se antaa heti palautteen.
    Ihan söpön matalan aidan noista voisi punoa. Sen lisäksi suosittelen lämpimästi kunnon silppuria. Silpulle on niin paljon erilaista käyttötarkoitusta isolla pihalla. Sen lisäksi tulee hyvä olo, kun kierrättää omalla kartanolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Männikkö on minustakin aikast kivan näköinen =)Tuo silppuri olisi ehdoton.

      Poista
  8. Voin suositella Mustilan arboretumia retkipaikaksi siina vaiheessa, kun haet ideoita uusille istutuksille.

    VastaaPoista
  9. Hyvältä näyttää. Puutarhassa puuhailu on terapeuttista, itse palaan sieltä aina parempana ja onnellisempana ihmisenä takaisin sisälle.

    VastaaPoista
  10. Ihanasti siistiytyi! Ja kuivalla kankaalla kulkukin on niin ihanan helppoa, nyt kun ei ole vesoja mitä väistellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa siistiytyy. Tuo metsikkö on päässyt pahamaineiseen kuntoon vuosien saatossa =)

      Poista
  11. Upealta näyttää! Iso osa meidän metsäpalasesta on juurikin pihlajan vallassa, joka vuodelle on riittänyt kyllä raivaushommia.

    VastaaPoista
  12. Tehokasta toimintaa! Minäkin haaveilen raivaussahan käytön opettelusta ja kunnon oksasilppurista. Meidän on niin kepeätekoinen, että jäänyt vähälle käytölle. Kevätiloja tai oikeastaan kesää! Tuija

    VastaaPoista