Sateen jälkeen...

Kauan odotetun lempeän sateen jälkeen puutarhassa tuoksuu huumaavalta. Sateen raikastama ilma ja siihen sekoittuva narskujen vähintäänkin viettelevä tuoksu - Ahhh - voisiko enää mitää hienompaa toivoakaan?

Vanhan kansakoulun alkuperäiseen narsku kantaan kuuluu kolmea sorttimenttiä. On kerrottuja keltaoransseja, on valkeita, joiden keskustaa ympäröi punaisella raidalla varustettu keltainen ympyrä ja sitten niitä ihan tavallisia keltaisia narskuja.

Nämä valkeat ihanuudet, jotka kasvavat ikivanhan hernepensasaidanteen suojissa ovat lemppareitani.

Sitten sieltä täältä pihamaata ponnistaa yksittäisiä tulppuja. Tämä oranssiin vivahtava ihanuus kasvaa piikkiaralian juurella ja hänen kauneuttaan on erityisen vaikea päästä kuvaamaan ilman, että piikkiaralia raatelee.

Tässä niitä tavallisia narskuja. Nämä on jaettu talon rapunpielessä olleesta puskasta ja nyt niitä on vaikka kuinka. Narskujen sipulit kasvavat vuosien oloon niin tiiviisti, että ne hyötyvät silmin nähden jakamisesta.

Koska jutut täällä blogissa keskittyvät pääasiassa tuonne potagerin puolelle niin väliin ajattelin esitellä ripauksen yläpihaamme. Yläpiha on lähestulkoon siinä kuosissa mitä se oli tänne muuttaessamme. Toki pientä siistimistä on tehty, mutta todella vähän. Yläpihalla on vanhaa erittäin sammaloitunutta nurmea, hurjan vanha pihamänty, leikkimökki, kymmeniä metrejä hernepensasaitaa ja valtaisa kataja.

Pihamännyn oksat roikkuvat maahan asti ja kataja on ollut paikallisessa lehdessäkin joskus ennen meidän muuttoa. Kataja on aivan valtavan kokoinen.

Yläpihalta on vain loikkaus naapurin pihalle. Naapurin ja meidän välissä on vanhan navetan rauniot ja raunioissa kasvaa ihania narskuja ja tulppuja, joita pitää välillä käydä salaa ihastelemassa =)

Kun yläpihalta kävelee kohti taloa ja sisäänkäyntiä ei voi olla ohittamatta vanhaa leikkimökkiä, jonka edustalla kasvaa reilut parimetrinen vanha rhodo.

Ja keittiön rappusilta avautuu näkymä leikkimökin ohi ylätalolle, vanhalle pihamännylle ja valtaisalle katajalle. 

Yläpiha elää niin omaa elämäänsä, ettei siitä juuri tule blogattua. Yläpiha näet vaan on olemassa. Se kasvaa ja rehottaa ilman sen suurempia toimenpiteitä ja pysyy vuodesta toiseen hyvin saman oloisena. Sinne on aivan kuin aika pysähtynyt. Vain kansakoulun aikaiset touhut ja toimet puuttuvat.