sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Huumaavasti tuoksuvat kerrotut valkonarsissit

valkonarsissi

Puutarhassa leijailee huumaava parfyymin tuoksu. Kerrotut valkonarsissit kehystävät talon sisäänkäyntiä ja tuoksumaisema on vähintäänkin ylellinen. Nämä kerrotut valkonarsissit kuuluvat kansakoulun alkuperäisiin kukkijoihin. Kaivoin aikoinaan siellä täällä olevat, huomosti kukkivat narsissit ylös ja sain näiden ihanuuksien sipuleita noin 50 litran vetoisen saavillisen. Istutin sipulit uudelleen, enkä koskaan voinut kuvitella, että saisin keväisin näin ihanan kukinnan ja tuon tuoksun. 

Runsaat sateet ovat hellineet etenkin narsisseja, joiden nuput saattavat kuivahtaa kuivina keväinä. Tänä vuonna kukinta onkin erittäin runsas ja näyttävä. Nämä erittäin vanhaa kantaa olevat valkonarsissit kukkivat melko myöhään, tulppaanien pääkukinnan jälkeen. 

Vanhanajan narsissilajikkeet saattavat tuoksua voimakkaasti. Vuosien jalostustyön tuloksena useista lajikkeista on juurikin tuo ihana tuoksu kadonnut, kun jalostustyö on keskittynyt tuoksun säilyttämistä enemmän kukintojen muotoihin ja sävyihin. Pidänkin tätä ikiaikaista narsissia yhtenä pihapiirimme aarteena juurikin tuon tuoksun takia. Lisäksi näiden kukinto on jotenkin muisto menneiltä ajoilta, osa kotimme historian kerroksellisuutta. 
 
kerrottu valkonarsissi

Valkonarsissin tunnistaa harmahtavan vihreistä, hieman ruohomaisista lehdistä. Toisinaan tämä ihanuus jättää kukinnan vähemmälle ja toisina vuosina kukinta on runsaampaa. Narsissien tapaan tämä valkonarssi tekee voimakkaasti pikkusipuleita ja näiden ansiosta kasvupaikka käy helposti liian ahtaaksi. Tällöin kukinta heikkenee ja on aika kaivaa sipulit ylös maasta ja istuttaa uudelleen, jotta kukinta taas elpyisi. Tämä voimakas tapa kasvattaa pikkusipuleita takaa myös jatkuvasti uutta kasvustoa ja narsisseja saakin vuosien saatossa kivasti lisättyä. 

tuoksuva valkonarsissi

kerrottu valkonarsissi

Valkonarsissit ovat myös hyviä leikkokukkia. Maljakossa ne kukkivat pitkään ja mikä ihaninta, ne levittävät kotiin valloittavaa tuoksuaan. 

valkonarsissit

4 kommenttia:

  1. Kauniita ovat. Onpa hienoa että löytyi harvinaista vanhaa kantaa juurikin sinun pihaltasi, olethan kovasti tutkinut puutarhojen historiaa ja arvostat sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, puutarhojen historia on kovasti lähellä sydäntäni ja tuntuu hienolta asua historiallisessa kohteessa.

      Poista
  2. Minulla oli samaa narsissia. Jaoin sitä mm. äidille, joka sai sen menestymään todella hyvin. Omat narsissini söi myyrä, ja sain viime syksynä äidiltä tilalle jakosipuleita. Niissä on nyt nuppuja ja odotan kovasti niiden alkavan kukkia.

    VastaaPoista
  3. WUNDERSCHÖN,,,,

    wünsche noch einen schönen ABEND
    bis bald die BIRGIT aus TIROL

    VastaaPoista