sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Karhunlaukkaa =)


Tänään kylvin karhunlaukkaa =) Kasvihuoneessa on viime vuonna kylvetyt siemenet odottamassa kylmäkäsittelyn vaikutusta ja kasvuun lähtöä. Nyt olikin jo hitusen kiire tälle uudelle kylvökselle, koska karhunlaukka vaatii ensin muutaman viikon huoneenlämpöä ja siementen aktivointia ennen kuin kylvöksen voi siirtää ulos 4-6 viikoksi kylmäkäsittelyyn. Haluan nimittäin metsäpuutarhaan paljon karhunlaukkoja =) Karhunlaukat ovat melko hyviä mesikasveja ja siten metsäpuutarhan uumeniin voisi löytää tiensä myös ihanaiset päiväperhoset.

Karhunlaukan sanotaan olevan hankala kasvatettava siemenistä, joten katsotaan miten omat kylvökseni menestyvät. Monissa lähteissä sanotaan, että kylmäkäsittelyn lisäksi karhunlaukan siemenet vaatisivat myös ns. kuivakäsittelyn itääkseen. Eli kylvösten tulisi käsittääkseni kylmäkauden jälkeen päästä myös kuivahtamaan. Mene ja tiedä - kasvihuoneen kylvökset ovat ainakin päässeet kuivahtamaan ;)


Karhunlaukkaa kasvaa suurina kasvustoina ravinteikkaissa lehtimetsissä mm. Ruotsissa ja Saksassa. Karhunlaukka suosii kalkkiperäistä maaperää, aikaisin keväällä paistavaa auringonvaloa ja myöhemmässä kasvun vaiheessa varjoa pidättämään kosteutta maaperässä.

Joidenkin lähteiden mukaan karhunlaukka on saapunut pohjolaan viikinkien mukana. Karhunlaukan korkean c-vitamiini- ja rauta-pitoiduuden vuoksi se oli näet muinoin merimiesten suosiossa.

Karhunlaukka on ollut viime vuosina varsinainen ruuanlaiton trendikasvi. Sen mieto valkosipulin tuoksu ja aromi toimii erinomaisesti ruuanlaitossa ja lisäksi karhunlaukan nuoret lehdet ovat erityisen herkullisuutensa lisäksi myös erityisen terveellisiä. Venäläiset mm. säilövät karhunlaukan varsia etikkaan ja herkuttelevat niillä aivan kuin smetanalla hunajalla ja suolakurkuilla. Njamskis =) Tuskin maltan odottaa karhunlaukkakasvustoni varttumista.


Karhunlaukan siemenet ovat tyypillisiä allium-suvun siemeniä, mustia, pyöreitä ja kovia. Kylvimme siemenet turveruukkuihin. Kuten olen moneen otteeseen täällä kertonutkin niin suosin kylvöksissä turveruukkuja, koska lähtökohtaisesti niitä ei tarvitse steriloida juuripoltteelta. Lisäksi turveruukut ovat suhteellisen edullisia, kauniita ja näppäriä =)


Jokaiseen kennoon 4-5 siementä =)


Ja päälle vermikuliittia. Käytän lähes aina siementen peitteeksi tuota vermikuliittia. Ainoastaan suuret, syvälle kylvettävät siemenet peitän mullalla.



Sitten nimikyltit paikoilleen, jotta vielä myöhemminkin tiedetään mitä tuli kylvettyä. Nelsonilta löysin mukavia muovitikkuja viime kesänä, joissa myös pysyy nuo lyijykynämerkinnät.


Vielä vettä kylvöksen päälle ja kylvös suureen pakastepussiin, jotta kylvös pysyy sopivan kosteana. Ja ei muuta kuin odottelemaan pari viikkoa, että kylvökset voi siirtää ulos. Tiesittekö muuten, että germaanit uskovat karhunlaukan maagisiin voimiin? Karhunlaukan uskotaan karkoittavan pahoja henkiä ja karhun uskotaan saavan voimansa juurikin karhunlaukan lehdistä =) Toivottavasti metsäpuutarhamme ei houkuttele karhuja puoleensa, sillä muutama vuosi sitten vain noin 300 metrin päässä metsäpuutarhastamme majaili karhu =)



32 kommenttia:

  1. Toivottavasti siemenet itävät ja saat kasvatettua rehevän karhunlaukkamaton metsäpuutarhaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy pitää peukkuja =) Karhunlaukat ovat niin ihastuttavia juurikin metsässä =)

      Poista
  2. Itselläni ei ole kokemusta karhunlaukan kylvämissä, mutta muita laukkoja olen kylvänyt ja parikin vuotta voi itäminen kestää. Itselleni löysin tuppaan karhunlaukkaa puutarhaseuran taimivaihdosta, oi onnea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi, on kyllä pitkä aika odotella tuo pari vuotta. Nyt kyllä pitää nostaa kaikki peukut pystyyn laukkojen puolesta =)

      Poista
  3. Virossakin karhunlaukka on yleinen, toin sieltä taimen omalle yrttimaalle ja viime kesänä se jo kukki. Syödä en raaskinut, ensin saa taimi vahvistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai ehkäpä pitää jostain löytää muutama taimi, niin pääsisi aluilleen tämän projektin kanssa =)

      Poista
  4. Onnea kylvöksiin!
    Tuo muovipussi onkin kätevä noille turveruukuille. Kerran käytin turveruukkua kylvöksiin ja kaikki kuivui kokoon jossakin vaiheessa. Nyt uskallan taas tarttua noihin, kun sujautankin koko ruukun muovipussiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pakastepussi on niin oiva, aivan kuin ruukut olisivat pienoiskasvihuoneessa =)

      Poista
  5. Voi miten jännä postaus <3 On aina yhtä mystistä, kuinka pienestä siemenestä saa uutta ihmettä. Samaisia turveruukkuja käytän pelargonien pistokkaille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla, että postaus miellytti =) Jotenkin piti hitusen ottaa noista laukoista selvää =) Kasvit saavat niin uutta ulottuvuutta kun niistä tietää hitusen enemmän =)

      Poista
  6. Karhunlaukasta minäkin haaveilen, toivottavasti kylvökset onnistuvat! Kerrothan sitten, miten itämisen kanssa kävi? Pitääkin alkaa kaivella omia siemenvarastoja, jos sieltä löytyisi kylmäkäsittelyn vaativia pussukoita. Meillä kun ei ole kasvihuonetta enää, niin kylvökset täytyy tehdä vähän myöhempään, ettei taimista kasva pitkiä ja honteloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raportoin ilman muuta laukkojen etenemisestä. Ajattelin malttamattomana jopa hakea Viktoriuksesta kylmäkäsittelyssä olleet laukat sisälle lämpöön, jos vaikka nyt itäisivät =)

      Poista
  7. Karhunlaukan olen aina sujuvasti sivuuttanut, mutta tuntuu tämän postauksesi jälkeen että sitä on lähes välttämätöntä kasvattaa! Mielenkiintoinen postaus kertakaikkiaan ja toivottavasti saat laukat hyvään kasvuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan välttämättömiähän nämä ovat ;)

      Poista
  8. Olen kahdesti saanut karhunlaukan taimia, ensimmäinen kuoli ja toinen kasvoi, mutta ei kamalan hyvin menestynyt. Siirsin sen toisen uuteen pihaan ja toivon sen nousevan taas keväällä ylös ja viihtyvän paremmin. Aivan ihana kasvi, kun saisi sen vain viihtymään paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt toivotaan onnea laukallesi =) Kumpa ne viihtyisi hyvin ja levittäytyisivät =)

      Poista
  9. Hyvät ohjeet! Himpun eka ihmettelin kasvivalintaa, mutta olin unohtanut metsäpuutarhan. Mikä ihana syy kylvää taas satoja taimia lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt siemenet vilisee päässä - oi tätä kylvösten autuutta =)

      Poista
  10. Teidän kylvötouhunne näyttävät aina niin innostavilta!
    Mäkin tykkään noista turveruukuista, kun maatuvat sitten myöhemmin ja ovat kivan näköisiä.
    Myös sanomalehtipotit ovat mukavia.
    Tuota karhunlaukkaahan täytyykin kokeilla, vaikkei täällä ole onneksi karhuja näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvöpuuhat ovat niin kiehtovia, että niihin pitää aina oikein huolella valmistautua =) Harmi vaan, että paras kylvöpöytä on puuhella ja jouduin purkamaan työpisteeni lämmityksen tieltä =)

      Poista
  11. Kiva postaus, hyvät ohjeet mukana. Toivottavasti laukat lähtevät hyvään kasvuun. Mukavaa laskiaissunnuntain iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään peukkuja laukoille ja mukavaa alkavaa viikkoa Teille =)

      Poista
  12. Hyvältä näyttää kylvötouhut. Tuo karhunlaukka on kyllä monella tapaa mielenkiintoinen kasvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullan tuoksussa on jotain niin kiehtovaa ja pienissä siemenissä =)

      Poista
  13. Toivottavasti itävät, kuulostaa kiehtovalta ja kauniilta kasvilta.

    VastaaPoista
  14. Voi, kun siemenet itäisivät ja saisit rehevän kasvuston metsäpuutarhaan. Mielenkiinnolla seuraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kunpa jonakin päivänä olisi oikea valkea matto tuolla metsäpuutarhassa =)

      Poista
  15. Olen löytänyt Israelissa laukkoja luonnosta. Jos asuisin siellä, siirtäisin luonnonkasveja pihalleni. En tiedä onko se luvallista, mutta varmaan ne menestyisi jos kasvavat hiekan keskelläkin karussa maassa.
    Keväisin ihastelen aina unikkopeltoja, kruunuvuokkoja ja syklaameja luonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulostaa metsässä vapaana kasvavat laukat =)

      Poista
  16. Olen miettinyt, mitä istuttaisin metsänreunaan leikkimökin viereen,,,seuraan mielenkiinnolla kylvöstesi etenemistä ja saatoin keksiä ratkaisun. Kaunista ja hyödyllistä:)
    Kiva blogi sinulla. Tulin ensi kertaa vierailulle ja jäin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa blogiin ja mukavaa, että jäät seuraamme =) Metsänreunojen kasvillisuus on niin kiehtovaa =)

      Poista