tiistai 25. helmikuuta 2014

Hyasinttipapuja ja ruusupapuja

Kevääntulo villitsee ja viettelee yhä uusiin ja uusiin kylvöpuuhiin. Nyt oli vuorossa hyasinttipavut sekä ruusupavut. Meillä on nimittäin köynnösboomi päällänsä. Ja miksi tällainen villitys? Potagerin mustikat ovat maistuneet lyhykäisen talven aikana pitkäkorvaisille lurjuksille ja viime kesänä istutetut 16 tainta on enemmän ja vähemmän parturoidun oloisia. Päätimme iskeä salaiset aseemme jo hyvissä ajoin ensi talven varalle ja roudan sulettua laitamme kaikki neljä mustikka-aluetta tiheään kanaverkkoaitaukseen. Aitauksiin tulee pikkuiset ovet, joista herkkuja pääsee sitten hoivaamaan ja poimimaan. Ja näitä verkkoja vasten kasvaa sitten ensi kesänä loisteliaat köynnökset antaen samalla paahteisella paikalla kasvaville mustikoille hitusen varjoa. Tuskin maltan pysyä nahoissani ja odottaa näiden aitausten syntyä. Sillä välin ehdin ehkäpä lisäämään vielä miinanköynnöksiä ja ehkäpä löydän jotakin mojovaa vielä köynnösaitoihin. 




12 kommenttia:

  1. Köynökset ovat upeita puutarhan seiniä..heh
    Minullakin ruusupapua jemmassa ja laittelen vähän myöhemmin koska on niin pienet tilat täällä sisällä kasvatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti köynnökset ovat upeita seiniä. Näin viime kesänä Ruissalon kasvitieteellisessä niin upeita köynnösseiniä, että innostuin aiheesta =) Juu ja ruusupavut kannattaa ehdottomasti jättää myöhemmälle - niitä ei itseasiassa edes kuulu esikasvattaa. Tässä me tupeksimme pahemman kerran =)

      Poista
  2. Ruusupavut ovatkin ihan parhaita! Noita valkeita en ole hetkeen nähnyt siemenhyllyissä, pinkkejä tilasin taannoin Isoäidin kasveista. Täytyykin muistaa laitella kylvöihin!

    VastaaPoista
  3. Ruusupavut on ihania, mutta mun varmaan tarviaa ostaa ne taimina,koska ei ole tilaa laittaa niitä kippoja ja kuppeja mihinkään. Harmi, sillä olisi kiva laittaa siemenestä, leinikin (niitä semmoisia aniksen näköisiä tähtiä) sipuleita, tai mitä ne nyt onkaan, jäi viime kesästä, taidan kokeilla niiden kasvattamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusupavut eivät tarvitsekkaan esikasvatusta. Olin huolimattomasti lukaissut pussukan tiedot ja nyt olen pulassa noiden ruusupapujen kanssa =) Leinikit ovat hurjan upeita =)

      Poista
  4. Ehdin aamulla vilkaista nopeasti blogiasi ja näin ensi kertaa valkoisia ruusupapuja. Tykkään ruusupapujen kasvutavasta mutta en oikein välitä punaoranssista kukan väristä. Ja innostuneena kävin jo päivällä ostamassa samaa ´Weisse Riesen`-lajiketta pussillisen. Pussin takana lukee että kylvetään suoraan avomaalle touko-kesäkuussa. Ajattelinkin kysäistä, onko mielestäsi järkevämpää kuitenkin esikasvattaa ne?

    Loistava ajatus tuo mustikoiden suojaaminen köynnösverkkoaitauksilla, odotan malttamattomana kuvia niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän ihmeessä kylvä vielä ruusupapuja tai olet yhtä pulassa kuin mekin =) Luulen, että meidänkin pitää hankkia vielä uudet siemenet ennen kevättä. Mekin ollaan ihan yyber täpinöissä noista mustikkaaitauksista.

      Poista
  5. Hyasinttipapuja kasvatin viime vuonna ja keräsin niistä siemenet talteen. Kauniita ovat. Mun neljä mustikkapensasta on tiukassa vartioinnissa verkon sisällä, pihapu ei ole onneksi niihin päässyt käsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet onnekas ja järkevä kun mustikkasi ovat pitkäkorvaisilta piilossa. Mekin tiesimme niiden olevan pupujen herkkua, mutta suojaus jäi. Ja nyt saadaan katsella järsittyjä pensaita. Hyasinttipavut ovat todella kauniita

      Poista
  6. Hyvä suunnitelma mustikkapensaille. Ehkä pitäisi toteuttaa meilläkin, sillä meidän vahtimestari pistelee yleensä mustikat kuonoonsa ennen kuin itse havahdun niiden kypsymiseen. Joskus olen heittänyt sitten harson niiden yli, muttei se kovin kivan näköinen ole puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että mustikka-aitaus suunnitelma toimii ja, että siitä tulee komea. Kumpa routa sulaisi niin päästäisiin rakentamaan niitä =)

      Poista