perjantai 26. helmikuuta 2016

Tulppaanimanian pauloissa =)

Muutama viikko sitten löysin ulkoeteisen kaapin päältä muovikassin ja kas kas. Sieltä paljastui viime syksynä hankittuja tulppaanien ja kevätkellojen sipuleita. Voi sitä onnea kun tällaisia aarteita löytää ja vieläpä omasta eteisestä. Yhtä kaikki sipulihommat jäivät silloin odottamaan parempaa hetkeä. Ja tänään se sitten vihdoin koitti. Kaivoin kassin esiin ja kipaisin Viktoriuksesta hakemaan muutaman ruukun ja ei muuta kuin istutuspuuhiin.


Sipulien kuoret olivat jo repeilleet kuten edellisen postauksen kuvassa ja vihreät piipat olivat melkoisesti kasvaneet.


Nuorimmainen toimi istutusapurina ja päätimme laittaa kaikki 40 tulppaanisipulia suureen harmaaseen ruukkuun. Tästä siis oma tulppaanimaniamme alkaa. Edellisessä postauksessa Jupiterin Parta innostui silminnähden tulppaanien kiehtovasta historiasta. Historia kiehtoo itseänikin ja antaa kasveille uudenlaisen ulottuvuuden. Ja tulppaaneilla jos jollain on erityisen kiehtova historia.

Tulppaaneista on säilynyt runsaasti historiankirjoituksia.  Niiden jalostus on alkanut mitä todennäköisemmin ottomaani sulttaani Suleimanin hovissa 1500-luvun alkupuoliskolla.  Käykääpäs ihan huvin vuoksi kurkistamassa tuosta Suleiman sanan linkistä. Herralla on kovasti tulppaanin näköinen turpaani päässään =) Ei siis syyttä tulppaanien nimi juonna juurikin turpaanista =) Suleimanin aikana saatiin jalostettua jopa 1500 erilaista lajiketta uskomattoman upeita, kapea ja pitkä terälehtisiä Istanbulin tulppaaneja. Näistä 1500 lajikkeesta on nykyään jäljellä enää yksi, Tulipa Acuminata.

1593 wieniläinen kasvitieteen professori Carolus Clusius toi Turkista peräisin olevia tulppaanien sipuleita mielessään niillä tienaaminen. Carolus Clusius kuitenkin epäonnistui sipulien kauputtelussa ja monen kommerverkin kautta sipulit päätyivät varkaille, jotka myivät ne kovalla hinnalla eteenpäin. Muutamien kymmenien vuosien aikana näihin tulppaaneihin tarttui mosaiikkivirus. Ja tästä mosaiikkiviruksesta tarina sen kuin paranee. Virus nimittäin tuotti kukkiin mitä erikoisempia muotoja ja väriyhdistelmiä. Ja pikkuhiljaa vuoteen 1634 mentäessä kiinnostus tulppaaneja kohtaan kasvoi etenkin Hollannissa. Tulppaanien omistuksesta oli pikkuhiljaa muodostunut yleellisyyden symboli ja koko kansa oli alkanut himoita tulppaaneja. Tulppaanien sipulien kauppa kiihtyi ja mosaiikkiviruksen tartuttamat erikoisuudet olivat erittäin himoittuja. Tulppaanikauppiaat tekivät ennustuksia tulevan vuoden trendiväreistä ja kauppa sen kuin kiihtyi. Tulppaaneista tuli sijoituskohteita ja pörssikurssit heilahtelivat tulppaanien hintojen myötä. Sipuleita vaihdettiin kiinteistöihin ja maaomaisuuteen. Sipulien hinnat kipusivat vuoteen 1637 mennessä taivaisiin ja yhden himoitun sipulin hinnalla saattoi saada upean kivitalon Amsterdamista. Ei siis mitään nappikauppaa tämä tulppaanihomma ollut =) Koko Hollanti oli seonnut ja elkeet maailman ensimmäiselle talouskuplalle olivat ilmoilla.

1637 järjestettiin Hollannin Alkmaariassa tulppaanihuutokauppa, jossa Admieraal van Enkhuizen nimisen tulppaanin sipuli meni kuin kuumille kiville 5200 floriinin hinnasta, mikä vastasi viiden talon hintaa. Vain muutama päivä tästä kaupasta tulppaanien hinta romahti ja tulppaanimanian aikakausi oli päättynyt.

Ja nyt jälleen meidän manian kimppuun =)


Kun kaikki 40 ihanaista saatiin mahdutettua ruukkuun niin sipulit kasteltiin ja peiteltiin mullalla. Seuraavaksi olivat vuorossa valkoiset kevätkellot. Osa niiden sipuleista oli hitusen huonomman näköisessä kunnossa kuin tulppaanit, mutta kaikki pääsivät siitä huolimatta ruukun uumeniin.





28 kommenttia:

  1. Oi, kasvien historia kiinnostaa tavattomasti! Kaikki liittyy kaikkeen, kuten tulppaanit pörssiromahduksiin ;) Kävin katsomassa myös Suleimanin turbaania ja samalla kiinnitin huomiota hänen nimikirjoitukseensa. Mahtoiko sulttaani piirtää tuon nimmarinsa joka kerta itse, vai oliko silloin käytössä leimat? Kaikkea sitä jääkin miettimään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi minunkin piti käydä katsahtamassa allekirjoitusta ja siinäpä on herralla ollut totisesti kielikeskellä suuta projekti =)

      Poista
  2. Kasvitieteellinen historia on joskus kuin parasta jännitys-/actionelokuvaa :-)

    VastaaPoista
  3. Tuota historiaa olen joskus myös lueskellut, se on niin kiehtovaa ja jännittävääkin! Kukapa nykyään ajattelisi että kukkasipulit ovat joskus olleet noin arvossaan!

    Mutta, ihanan löydön teit ja hyvin sipulit olivat säilyneet. Nyt vain nuppuja odottelemaan! Upeat värit tulppupussien kuvissa ja kauniit ruukut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasveihin ja puutarhaan liittyy melkoista intohimoa historiassa =) Muistan lukeneeni puutarhojen historiasta mäkien ja jokien siirtämisestä ihan lapiopelillä =) Toivotaan, että nuo aarteeni kukkivat myös tänä vuonna =)

      Poista
  4. Kyllä nyt olisi löydettävä itsekin jostakin sipulikukkia, eiköhän pian ainakin helmililjat ilmestyne kauppoihin?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt äkkiä kaikki kaapinperukat etsimään, josko jotain aarteita olisi kuitenkin piilossa vielä =)

      Poista
  5. Kukkiin ja kasveihin liittyvä historia ja tarinat vain lisäävät niiden houkuttelevuutta.
    Ruukuista nousee aikanaan mahtavat kasvustot. Jäänpä odottelemaan tarinan jatkumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo menneen tarinat ovat niin koukuttavia =) Toivotaan, että ruukkujen kätkemät ihanuudet suostuisi kukkimaan tänä keväänä =)

      Poista
  6. Aina yhtä kiehtova tulppaanien historia!!
    Noin viehättäviin ruukkuihin saakin upeat istutukset!
    Kaunista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Toivotaan, että istutuksista tulee kukkaloistoa =)

      Poista
  7. Tulppaanit ovat kiehtovia, vasta nyt olen alkanut kiinnostumaan niistä. Toivottavasti laitat kuvia upeista kukkivista ruukuistasi myöhemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen kiinnostunut tulppaaneista vasta nyt =) Ja matka tuntuu jo nyt päätähuimaavan ihanalta =)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Joskus kannattaa olla vähän hupilo =) Niin pääsee itsekin yllättymään =)

      Poista
  9. Mä kiinnostuin, miten jatkosäilytät nuo sipulit? Mulla on kanssa joskus jäänyt tulppaanin sipuleita istuttamatta, mutta olen ajatellut, että ne ovat mennyttä kalua ja jättänyt laittamatta maahan. Riittävätkö niiden voimat kuitenkin kukintaan? Se olisi kyllä niin kiva!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aavistustakaan riittääkö näiden voimat kukintaan =) Meinasin istuttaa nämä maahan keväällä =)

      Poista
    2. Jatkopostauksia odotellessa... joku on niin viisas, että tajuaa kokeilla moisen asian. Minä vaan pistän lämpökompostiin. (Viisastun tässä kyllä ennen kahdeksaakymmentä ikävuotta. Ehkä.)

      Poista
  10. Tulppaanimania ja tulppaanien koko historia on niin kiehtovaa ja mielenkiintoista.
    Meilläkin täällä blogimaailmassa taitaa olla aikamoinen tulppaanimania meneillään. On ne niin ihania!
    Jään mielenkiinnolla odotelemaan, saatko sipulisi kukkimaan. Kokeilin viime keväänä samaa, mutta mulla kasvoi vain lehtiä. Istutin kuitenkin sipulit vielä keväällä maahan ja jännityksellä odotan, kukkivatko ne nyt talven jälkeen maassa.
    Hauskaa on joka tapauksessa kokeilla. Ja uskon, että ne voi joka tapauksessa istuttaa vielä maahan keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotapa en tullutkaan ajatelleeksi. Tosiaan nämä voivat jättää kukinnan kokonaan väliin. Toivottavasti kuitenkin säästyvät hengissä niin saan ne sitten multaisan maan suojiin jatkamaan kasvuaan =)

      Poista
  11. Ihanat tulppaanit ovat valloittaneet Hernepensaskujanteenkin =) Ruukkuistutuksista tulee varmasti upeat, kutkuttavaa odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatella - tätä tulppaanimaniaa on saatu odottaa ties kuinka kauan. Aina olen siitä kyllä puhunut =) Mutta nyt on ensimmäiset melkein pelastettu =)

      Poista
  12. Huikea tulppaanijuttu, sekä löytösipulit että tuo historia! Tulppaanien uskomaton tarina Turkista maailmalle on kiehtonut monia. Siitä on kirjoitettu värikkäitä romaaneja, kuten "Tulppaanimurhat", jonka on kirjoittanut Danielle Hermans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon tulppaanimurhiin törmäsinkin jossain historiaa kohnatessani. Pitääkin etsiä oikein käsiin ja perehtyä tarkemmin =)

      Poista
  13. Olipa hieno yllätys. Toisaalta on helpottavaa huomata, että muutkin saattavat unohtaa istuttaa jotain. Onneksi oli astia ja multaa valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Astiat ja multa ovat aina valmiina ;) löytöjen varalta =)

      Poista
  14. Minä olen aina luullut, että tulppaanit (tai ylipäänsä sipulikukat) tarvitsevat kylmäkäsittelyn kukkiakseen.. :O Esim. kellarissa talven ja keväällä kukkivat. Mutta toivottavasti saat omasi kukkimaan :)

    T.Jutta

    VastaaPoista