maanantai 2. toukokuuta 2016

Finialeja asentamassa =)

Aamuvarhain pinkaisin jälleen puutarhahommiin. Lämpö on kivunnut jo sellaisiin lukemiin, että töitä paiskiessa tulee suorastaan kuuma. Aloitin päivän kaivamalla finialit ja niiden tolpat kellarista. Tolppien asentamiseen tarvitaan vatupassia, sillä potager on rinteessä ja vinossa seisovat tolpat näyttävät vähintäänkin karmeilta. Haen aina ristimerkillä tolpan oikean kohdan. Tärkeintä on se, että tolpat ovat keskellä käytävää.

Vatupassilla pitää tarkistaa suoruuksia niin tolpan reunoilta kuin päältäkin.

Ja ei muuta kuin haraamaan mursketta jalustan laatan päälle =) Lopuksi pitää vielä koko käytävä harata, jotta lopputulos olisi viimeistelty ;)


Raparperi huupan kannoin myös vihdoin ja viimein ulkosalle. Raparperit ovat päässeet liian suuriksi jo, mutta silti asensin huupan yhden mättään päälle.

Ja muutkin ruukut pääsivät paikoilleen =) Nyt vain kun ehtisi taimistolle hakemaan jotain kivoja kukkia ruukkuihin niin avot =)

Metsäpuutarhaprojekti on uinunut. Kävin tänään kuitenkin tarkistamassa tilannetta ja nyt luonnonvaraiset keltavuokot kukkivat kilvan valkovuokkojen kanssa. Tämä vaatiikin hitusen suunnittelua. Miten säilyttää alkuperäiskasvit ja miten niiden lomaan saada luonnollisesti jotain istutettua?


21 kommenttia:

  1. On sulla hulppea potager! Nostan hattua. Varmaan upea näky kesällä kun on vehreää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Potageria on pikkuhiljaa rakenneltu kohta kymmenisen vuotta.

      Poista
  2. On ne niin hirmuisen komeat nuo pylväät<3 Tuosta ruukkukuvasta näkeekin hyvin, miten kalteva maasto onkaan tuolla potagerissanne!
    Oi siellä on keltavuokkojakin, aarteita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukkukuvan ajattelinkin laittaa tuon kaltevuuden hahmottamiseksi =) Pylväät on ihan itse nikkaroitu, joskin nyt aika on tehnyt tehtävänsä ja tolpat alkavat hapertumaan

      Poista
  3. Olikohan teidän raparperihuuppa tänään Kotipuutarhalehdessä. Näytti ihan tutulta. Luonnonvaraisten kanssa joutuu varmaan olemaan tarkkana, mutta voihan osan niistä siirtää varuilta jonnekin muualle kasvamaan. Jos vahinko käy, niitä voi sitten siirrellä takaisin. Keltavuokot ovat mielestäni aika sitkeitä. Joka vuosi unohdan, minne piilotin keltavuokot (olen ne tökännyt vain pihan kosteaan kohtaan kirjopikarililjojen kanssa), joka vuosi ne kuitenkin sieltä ponnistavat, vaikka niiden päälle on varmasti tallattu. Ja joka vuosi niitä on enemmän. Muutaman keltavuokon aion siirtää nyt muuallekin, jotta siis olisivat turvassa.
    Meidän pihalla sinivuokot ja valkovuokot kyllä vaeltelevat myös itsekseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että on meidän huuppa =) Ainakaan en ole noita missään nähnyt ja Tuisku Kotipuutarhalehdestä kävi kuvaamassa puutarhaamme aikoinaan =) Kiva tietää, että keltavuokko kestää siirtelyä =) Luulin sitä harvinaiseksi ja ajattelin, ettei siihen uskalla koskea

      Poista
    2. Sain tädiltäni joku vuosi sitten ison rasiallisen keltavuokon juuria (täti halusi niistä eroon kukkapenkissä), jotka olivat siinä rasiassa maanneet jo pari päivää. Otin sieltä juuria vain kourallisen ja laitoin ne maahan tädin ohjeiden mukaan eli juuri voi jäädä vähän näkyville. Ja sieltä ne keltavuokot ovat ponnistaneet, vaikka sammal onkin kasvanut juuren päälle. Täti kaivoi juuret ylös joskus, kun keltavuokko oli jo itsessään kuihtunut siltä vuodelta. Täytyy kyllä nyt kokeilla omalla pihalla, että saanko siirrettyä sen paikkaa. En tiennyt sen olevan arka siirrettävä. :)

      Poista
  4. Ai että teillä näyttää siellä hyvälle, vaikka kaikki on vasta aloittamassa kasvuaan.
    Potager on kyllä niin mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potager on näin keväisin siitä kiva, että sen käytävät ja muoto piirtyy esiin =)

      Poista
  5. Mahtavan näköinen tolppa-systeemi, se on kuin kruunu potagerissasi. Ja nuo keltavuokot...olen aina haaveillut niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi nuo finialit ovat suuria aarteitani. Niitä kun on melkein mahdotonta löytää mistään =)

      Poista
  6. Uskomattoman kaunis tuo potager aina, sitä koko ajan jaksan ihailla! Totta on, että vatupassilla on käyttöä, vinossa oleva - ihan mikä vaan paitsi Pisan torni - ei näytä hyvältä! Puutarhastanne kannustuneena olen ajatellun kasvimaastani tehdä hiljalleen potager-tyyppisen, varmaan helpottaisi hoitoakin, luulen, ja saisin sinne villejä yrttejä, vaikka minttuakin johonkin laatikkoon ja maa-artisokkaa...?

    Metsäpuutarhan vuokot ovat ihania, mullakin on pieni tupas keltavuokkoa lehtopuutarhassa ja hiljalleen ajattelin sitä levittää! Ostin messuilta kiurunkannusta (Tommolan tilalta) metsäpuutarhaan ja se jo kukkii, ajattelin senkin viedä kiviaidan kupeeseen kukkimaan! Sekin on aika nätti kevätkukkija :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtia Saila, innolla odotan potagerisi rakentumista =) ja sinne ilmestyviä herkkuja =) Kiurunkannuksia minäkin olen vähän tuonne metsikköön haaveillut

      Poista
  7. Mettäputarhahan kivasti vaihtaa färiä. On se hyvä että siälä on jo valamihina kukkivia kasvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin ei tiedä mistä uskaltaisi tuon metsikköprojektin aloittaa, kun siellä on noita vuokkoja ja kaikkea jo ennestään

      Poista
  8. Näyttää ihanalta jo nyt, upeaa on tulossa! Aurinkoisia & lämpimiä päiviä sinulle:)

    VastaaPoista
  9. Asiallista puuhaa! Kivaa pyhää ja puutarhailoa!

    VastaaPoista
  10. Miksi Sinun pitäisi siirtää nuo keltavuokot pois? Vai aiotko vaihtaa pintamaan?
    Itse karsin metsässä ryteikköä pois ja kaivan kuoppia, mihin piilottelen pikkusipuleita. Muutaman rodonkin istutin. Atsaleoja voisi laittaa aurinkoisemmille paikoille. Vai mitä olet suunnitellut? Saniaismetsikköä?

    VastaaPoista