Kanin kaipuu ja pikku obeliski

Juhannus vilahti pehmeän sateen ja lokoisan puuhastelun merkeissä. Yksinäisen pikku kaniinimme kaukokaipuu oli käsinkosketeltavaa. Se istua jökötti kanikopin katolla ja katseli kaukaisuuteen sateen tihkuttaessa. Ilmassa oli kostean ruohon ja vehreyden tuoksua ja suurta odotusta. Kyyhkyset ovat vielä saapumatta lakkaansa ja pitäisikin tuota pikaa ruveta kyyhkysjahtiin. Valkeita kirjekyyhkyjä varten on pystytetty jo viime kesänä lakka, jossa on pesä yläkerrassa ja ruokinta alakerrassa.

Suuri ja valloittava pioni on kukkinut uskollisesti koko juhannuksen.

Kurjenmiekoista yksi on puhjennut kukkaan ja himoitsemuslistalla on läjäpäin lisää ihania miekkoja pitkin potageria.

Juhannussauna kutsui pehmeään lämpöönsä ja ajan seisahtamaan viipyilevään tunnelmaansa. Vaikka meillä on soma pikku sauna kammareineen kaikkineen tulee sitä lämmitettyä melkoisen harvaan. Edellisestä saunareissusta on vierähtänyt likimain vuosi ja nyt ajatuksena on kesälauantaisauna traditio. Saapi nähdä kuinka meidän ja traditiomme käy.

Jokatapauksessa saunan tunnelma on uskomattoman hämyinen ja kutsuva.

Saunalta avautuu näkymä erääseen puutarhamme osioon. Tänne on suunnitteilla muotopuutarha ruusutunneileineen, kärhökujanteineen ja polveilevine nurmialueineen.

Sade on pullistanut retiisit ja kasvimaamme rehottaa niin rikkaruohojen kuin kasvattiensakin ansiosta.

Pikkuriikkinen sydänobeliski ja neilikat ovat linnoittautuneet kahvipöydälle odottamaan Viktoriukseen pääsyä. Viktorius on saanut juhannuksen pyhinä ylleen valkean maalipeitteen ja nyt on enää luvassa katon purku ja valokatteen asentaminen.

Eilinen hujahti kuin siivillä. Lähdimme pikkupikku kesäajelulle Tammisaareen ja mukaan tarttui kuinkas muuten kuin pullea, mehevä ja kutsuva 40-luvun sohva nojatuoleineen. suuri salimme rupeaa pikkuhiljaa muotoutumaan ja muuttumaan oloiseksemme.

Värien täyteläisyys loistaa kilvan fuksianpunaisten pönttöuuniemme kanssa ja saa salin tuntumaan kutsuvammalta.

Pioni, unikko ja pala Viktoriuksen seinää

Vaikka kaikki vanhat seinustoja nojaavat pionit piti siirtää sisäänkäyntiä reunustaviin kukkapenkkeihin niin yksi pahainen pehko kuitenkin jäi palotikkaiden alle. Nyt nämä suuret, laahustavat kukkaset valuvat pitkin hieman ränsistynyttä etelän puoleista seinäämme. Välittömästi kun kukinta on ohi niin tämä kaunokainen saa lapiota juurilleen ja luvan siirtyä pari metriä seinästä loitommaksi, sotilaalliseen riviin muiden ihanuuksien kanssa.

Viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen ennen tuloamme kukaan ei ollut koskenutkaan puutarhapoloiseen ja kasvit olivat ajan oloon vaeltaneet aivan omituisiin paikkoihin. Jättiläismäiset kuuset olivat vallanneet sijaa puutarhan kasveilta ja kuten kauppakirjassa sanottiin, talo oli likipitäen purkukunnossa niin sitä samaa voi sanoa myös olemattomasta puutarhasta. Onneksi sentään muutama alkuperäiskasvi paljastui pitkäksi venähtäneen heinikon keskeltä. Yksi näistä aarteista on juuri nuppunsa avannut pioni.

Eilen unikon taimi kukki vielä vaaleanpunaisella ja tänään samaiseen taimeen on avautunut valkea kukka. Perin omituista.

Viktorius on edennyt pikkuhiljaa. Nyt koko runko on saanut ikkuna-aukot. Lasit on huomenna haettavissa ja valkea maalipensseli saa luvan viuhua ahkeraan juhannuksen aikaan. Vielä on hakusessa punaisia vanhoja purkutiiliä lattiaksi ja oven edustalle sekä valokatelevyt kattoon. Luulisin, että ensiviikolla pääsemme vihdoin kylvämään lisää ihanuuksia ja kukaties viinirypäle ja runkoruusu saavat kotiutua Viktoriuksen läheisyyteen.

Älä himoitse naapurin tätin kukkia

Tänä vuonna kukkaset kujeilee enemmän kuin tarpeeksi. Tänään tuohon viheliäiseen törmäkukkaan on auennut tämän värinen kukka. En koskaan edes hanki värisekoitusta siemenenä kun kasveissa pitäisi olla juoni. Tämän väriset tänne ja nuo taas tuonne. Ei sama kasvi saa kasvattaa erivärisiä kukkia - pöh. Vähän sama on monen ihaileman unikon kanssa. Papaver croceum, jonka hankin ihan multasormen taimivalikoimasta piti olla tulta ja tappuraa - huumaavaa oranssia ja nyt jokikinen kukka on ollut aivan eri värinen.

Päivitys 23.6 aamukahvipöydässä: UPS - Löysin kauan parjaamani törmäkukan siementiedot ja yllätys, yllätys: Scabiosa beaujolais bonnets on kuin onkin viehättävä pensasmainen perenna. Jäntevät varret viininpunaiset kukat, joiden ulommaiset terälehdet ovat vaaleammat ja heteet valkoiset.

Mutta kauan kauan sitten haalimani lehtoängelmä on uskollinen. Sen ihmeellisen ihanat nuput, kevyt vihreys, hentorakenteisuus ja sydäntä syleilevä aistikkuus pitää aina ja iankaiken suuren lupauksen ja ihastuttaa vuosi vuodelta.

Sanni oli postannut akillejaihanuuksista ja Viktoriuspuuhien lomassa kävin myös tarkastamassa omamme. Kerrottu pullukka akilleija on hieman majesteettinen, uhkea ja päättäväinen.

Sen nuput hurmaavat keltavihreällä.

Ja kukkien painosta hän joutuu riiputtamaan päätään alinomaan

Violetti on perinteikkäämpää mallia, kypsää vuosikertaa ja yksinkertaistamaatiaismallia. Rakastan akilleijoja, niiden muotokieli on kuin kuninkaanlinnoista, kyökkipiioista, hulmuavahelmaisista pönkkämekoista ja niistä jokainen kertoo omaa tarinaansa.

Retiiseihin on iskenyt jokin pitsivitsaus. Lehdet ovat rokotettu rei-ille ja ajattelinkin reunustaa pottugeerin neljä pääneliötä ensi vuonna pikkusamettikukilla siinä toivossa, että kaiken maailman kaali ja retiisivitsaukset pysyisivät loitolla.

Mutta punajuuret ovat terhakkaita ja kurottevat jo korkeuksia.

Tänään on puuhattu Viktoriuksen parissa. Ikkunanpokalautoja on asenneltu, ikkunat tilattu ja uljas Viktoriuksemme on kovaa kyytiä valmistumassa. Sahauksen, ruuvauksen ja asennuksen lomassa hiivin naapurin tädin kukkapenkkiin ja oih, oih ja voih. Voi miten himoitsinkaan valkeaa akilleijaa, niin puhtoista ja viatonta kauinokaista. Hetken jo mietin hakevani lapion ja peittäväni kaivamisjälkeni huolella mutta, sitten tulin toisiin aatoksiin;)

Naapurimme on aniharvoin paikalla, hän asustaa ties missä kaukana ja tapiseeraa suurella sydämellä pikkuriikkistä keltaista taloa puuvajamme takana. Talossa on ihanat rimpsureunaiset kaakeliuunit, Morrisin tapetit ja tunnelma on suorastaan vangitseva. Ja puutarha - apua se täynnä salaisia sopukoita, piilopaikkoja ja suojaisia poukamia.

Talon seinustalla on myös toinenkin himoitsemani kukka. Keltainen ruusu, sadan vuoden takaa, ajalta jolloin talo on rakennettu yhtä aikaa koulumme kanssa tai itse asiassa sadankymmenen vuoden takaa. Mutta onneksi sitä voi salaa ihailla Viktoriuksen ikkunoista.

Törmäkukkia ja kitkennän saloja

Moni on jo ehtinyt miettimään millä tolalla armas Viktoriuksemme on. Hommia on kuitenkin kasaantunut niin rutkasti ja takana on kaksi 12 tunnin kitkentäpäivää, jottei armon rikkavihulaiset pääse valtaamaan pottugeeriamme. Joten Viktorius rukka on saanut odottaa hetkisen. Huomiseksi on kilometrinen kauppalista, jotta projekti etenee. Tarvitaan ikkunanpokia, lasia, valokatetta ja ties mitä. Vanha peltikattohan saa väistyä kunhan sisätyöt ovat valmiit ja tilalle tulee kirkas valokate. Ikkunoiksi vuorostaan tulee 19 kappaletta 40cm x 95 cm laseja, jotka kiinnitetään entisajan malliin ikkuna-aukkoihin. Tuota kirvesmniehen vikaa kun ei ole edes hitusta siunaantunut tähän porukkaan niin pitänee alituiseen miettiä mistä selvitään.

Vanhat liljat ovat sateen jäljiltä pikkuhiljaa avautuneet.

Ja viimesyksynä siemenestä kyllvämäni törmäkukat ovat kadottaneet johonkin sen taivaansinisen sävyn, mikä niissä piti olla.

Tässä ensivaikutelmaa pottugeerin keskikäytävän tulevasta värityksestä. Jättipoimulehtiä aion laittaa oikein urakalla ja lomaan laukkoja, paljon laukkoja.

Unikkoneidon mekko hulmuaa tuulessa.

Voihan viktoriaaniset viritykset

Tänään oli meidän Viktoriuksen rakennuspäivä. Toki ennen töihin ryhtymistä piti aterioida ja mitäs muutakaan kuin nakkeja, tucceja, salaattia ja sydänleivoksia. Jos olisin ruoka niin mitä luultavammin olisin kylmä HK-sininen, voimakassuolainen voi, kirpeä suolakurkku ja kivikova näkkileipä - njam. Mutta tänään piti keventää, jotta jaksaisi paiskia Viktoriuksen parissa.

Siinä sivussa nuorimmainen kestitsi vieraita ja herkutteli coctailtikuilla, leivoksilla ja ties millä herkuilla. Ja kuinkas muuten kuin kuohuvaa limunaadia pilkullisista pikareista.

Mutta kärhö on jo malttamaton. Se tahtoo päästä pikapuoliin oikomaan juuriaan mullan uumeniin ja raukka parka saa jököttää päivästä toiseen tuvan rappujen edessä ja odottaa - odottaa Viktoriuksen valmistumista.

Täällä meidän Viktorius on. Aamulla eilisiltana puretut seinät odottelivat työn jatkajia ja puuhaa oli totisesti luvassa päiväksi jos toiseksikin.

Aluksi edustan maa-aineksia piti siirrellä ja tasoitella,jotta ylipäänsä edes mahtui työskentelemään. Meille on siunaantunut niin kivirikas maaperä, että taustalla näkyvä röykkiö on tulosta muutaman tunnin maanmöyrimisestä. Kivet jatkavat Viktoriuksen valmistuttua matkaa kivikkopuutarhan penkereeksi.

Kaivuutöiden yhteydessä paljastui myös pinoinen kallionnyppylä tulevan kasvihuoneen edustalta. Maaston muotoja mukaelemaan rakennetaan vapaamuotoisesti polveileva polku, mikä johtaa Viktoriuksen edustalta kivikkopuutarhaan.

Mikä kumma Viktorius sitten on? Koko ikäni olen haaveillut Viktoriaanisesta kasvihuoneesta ja tuskimpa oikeaan sellaiseen koskaan rahukit edes riittävät, joten nyt oli vihdoin aika palauttaa mieliin Viktoriaanisten ihanuuksien salat. Koska vanhan autotallin kattorakennetta tukee kolme sähkötolpista kyhättyä pilaria, päätimme jättää ne paikoilleen. Mutta verhota visusti tolpat piiloon. Viktoriaanisille kasvihuoneille on tyypillistä valkoisuus ja jonkin sortin kivijalkaosio, joko puinen tai tiilinen. Päädyimme tiilien puutteessa puuverhoiluun. Toisaaltaa, koska meidän Viktoriuksesta tulee pulpettimallinen ja taustalla komeilee jättiläismäinen puuvajan pääty tumminen punamultamaaleineen niin koko valkeus ei taida sittenkään olla pahitteeksi.

Iltaan mennessä etuseinämän rakenne oli pikkuhiljaa muotoutunut. Kahteen suureen aukkoon tulee kumpaankin neljästä viiteen kapeaa ja pitkullaista ikkunaa, jotta ilmeeseen saisi edes hitusen vangittua tuota Viktoriaanisen ajan ylväyttä. Hankaluutenahan on katon loivuus ja alkuperäisen rakennelman mataluus. Saas nähdä, projekti etenee vauhdilla ja täysin randomina, joten minkäänlaista ennakoitavuutta ei ole edes ilmassa kuinka tämän huomenissa käy.

Mutta meidän Viktorius on ainakin aluillaan ja suuri lupaus on ilmassa

Meidän potager vie pikkusormenkin

Päivä on jälleen vierähtänyt poikineen. Pottugeeri on kajauttanut kutsuhuutonsa ilmojenteille samoihin aikoihin kukon laulun aikaan ja silloin on mentävä kun kutsu käy. Pikkiriikkiset rikkaruohot ovat toinen toisensa jälkeen pujahtaneet kitkentäruukkuun ja päätyneet lopulta kiviaidanteen vierustan notkelmia täyttämään. Kolmipiikkinen hara on viuhahdellut sukkelaan mullan syövereihin ja muokannut taimirivistöjen välejä ja kasvun kohinaa on ollut ilmassa.

Kivetykset nauttivat pehmeän sammaleen syleilystä ja sateen kostuttamat kivipolut näyttävät jälleen värikirjoaan.

Potagerin ruutuja reunustavissa kukkapenkereissä törmäkukat kasvattelevat täyteläisiä nuppujaan ja kurottautuvat suorastaan ilmojen teille.

Lehtoängelmän soma pitsi on kurottautunut vaaleanvihertävien lehvästöjen ylle.

Ja laventeli kieputtelee kukkavanojaan väliin kohti korkeuksia ja väliin mullan tuoksua kohden.

Pikkiriikkiset kärpäset nauttivat päivästään myös pitsihelmaisen laventelin suojissa.

Kurkut ovat potristuneet ja saavat mieleni rauhoittumaan. Muistan kuinka tienasin oman järkkärikameran jo kymmenvuotiaana omalla kurkkupellolla. Olen kasvanut nuoruuteni kurkkujen parissa ja kurkut kirvoittavat mieleen tuhansia mullantuoksuisia muistoja, muistoja joissa yhdessä jo edesmenneen isoäitini kanssa poljin aamuvarhain kurkkumaalle ja poimimme, poimmimme, ja poimimme yhdessä.

Kunkin potagerin ruudun keskellä on pikkuinen ruutu, mikä on pyhitetty yrteille, salaateille, retikoille, punajuurille ja salkopavuille. Jokaisen tällaisen pikkuruudun nurkkaa varttio maissi. Pottugeerissamme on siis yhteensä 16 maissia. Taimet noudattavat pitkälti neljän kertotautua. Yrttejä ja latva-artisokkaa löytyy siis aina neljällä jaollinen määrä.

Potut ovat pikkuhiljaa nostamassa päätään. Keväällä pellolle lähtö usein viivästyy ja viivästyy, vaikka meillä täällä ykkösvyöhykkeellä olisi päässyt jo huhtikuun alkumetreillä pottuja istuttamaan niin meidän potut pääsivät maihin vasta toukokuun lopuilla. No huusholliin ei ole liiemmin siunaantunutkaan pottujen ystäviä, joten ei syytä huoleen.

Sipuliarmeija komeilee vastakitketyssä maassa ja kylvettelee naattejaan ilta-auringossa.

Tillitkin ovat nousemassa varoen maan uumenista

Tänään se sitten aloitettiin. Nimittäin vanhan autotallirämän kunnostus kasvihuoneeksi. Autotallin uumeniin oli hautautunut jos jonkinmoista vimpainta ja löytyipä sieltä koulun vanha portti ja potkukelkkakin. Lisäksi kauan kaipaamani vanha saunanpata, josta aikeina on tehtailla höyryase rikkaruohoja vastaan.

Autotallin pääty sai vihdoin uuden maalin pintaansa, samoin kuin päädyssä oleva ikkunakin. Seininä olleet tiemitkä pahvit saivat häipyä ja rojua rahdattiin tunti toisensa jälkeen muihin rojujenkätköspäikkoihin.

Löytyipä kaiken keskeltä myös vanha tiskipöytä, josta nikkaroidaan istutuspöytä kukaties =)