lauantai 4. kesäkuuta 2011

Tänään on syytä olla super onnellinen


Aamulla kömmittiin vanhimmaisen kanssa jo ennen kukonlaulun aikaa silittämään kauluspaitaa, etsimään kadonnutta kravaattineulaa ja laittautumaan kuntoon päivän juhlaa varten. Posetuskuvat piti myös napsia kotopihalla ja hymy oli katossa.


Sitten klo. 10.00 piti mennä oikein leivoskahveille ja juhlistaa yläkoulun päättymistä ja varmaa jatko-opintopaikkaa. Huh monen monituisen hampaidenkiristysilkamien jälkeen paperin numerot olivat kuin olivatkin kivunneet ylöspäin. Mahtavaa vanhimmainen - kerrassaan mahtavaa.


Sitten kun saavuimme kotiin niin haimme eiliset postit. Ja toinen ylpeydenaihe komeili postilaatikossa. Nimittäin kirje - meille on tulossa mahtava 12 tuulivoimalan puisto. Täällä hernepensaskujanteen juurella voi siis tulevaisuudessa tuolla horisontissa nähdä tuulivoimalan mahtavien lapojen viuhuva. Sain siis kyselyn, johon vastasin ja loppuun kirjoitin, että olen ylpeä kylämme tulevaisuudesta, ylpeä siitä, että saamme asua edelläkävijöiden joukossa. Eli nyt onnellisena - perin onnellisena viettämään yhteistä aikaa potagerin suloisuuteen. Onnea kaikille valmistuneille ja suuria tulevaisuudenvalloitus suunnitelmia.

4 kommenttia:

  1. Oi, onneksi olkoon teille! Mikä päivä. Mies meillä unelmoi tuulivoimalasta. Omasta tuulimyllystä siis.

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia ja tunnelmia taas. Onnea esikoiselle ja äidille ja onnea myös tuulipuistosta! Olen vähän ihmetellyt kauheata hälinää niiden ympärillä, siis vastustavaa. Minua kyllä helpottaa huomattavasti hyväksymisessä ajatus, että tahtoisinko naapuriini mieluummin ydinvoimalan... tai ylipäätään mihinkään tähän maahan - tai mihinkään muuhunkaan maahan, ei sen puoleen:D

    VastaaPoista
  3. Onnea koko perheelle! Siellä on pakerrettu koko vuosi ja hyvät todistukset palkkana.
    Niin kesäisen reheviä kuvia.

    VastaaPoista
  4. Onnea Hernepensaskujanteen nuorelle miehelle! ja onnea myös nuorukaisen vanhemmille!

    Hienolta kuulostaa tuulivoimala...

    VastaaPoista