maanantai 27. kesäkuuta 2016

Ritarien aikaan!

Delphinium Blue Tit

Ritarien riemusoitto on alkanut! Toinen toistaan ihmeellisemmät ritarit aukovat kilvan kukkiaan potagerin käytäviä reunustavilla kukkapenkeillä. Larkspur Nurseryltä jokunen vuosi sitten tilaamani siemenet ovat tuottaneet melkoisen taimikavalkaadin meille. Ritarinkannuksia on super helppo kasvattaa itse siemenestä ja jo seuraavana kasvuvuonna kukkaloisto on taattu. 

Delphinium Blue Nile

Ritarien kaverina meillä kasvaa Tähtisilkkiyrtti, jonka siemenet on hankittu Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta. tähtisilkkiyrtti on terhakka kasvutavaltaan ja antaa tukea näinollen ritareille, joilla on taipumus kasvaa niin pitkiksi, että kaatuilevat.  Tähtisilkkiyrttin ainoana huonona puolena tuntuu olevan sen vähän liiallinen innostus kasvaa ja levitä tuolla potagerissa. 

Koska ritareiden tunnistus on melkoisen mahdotonta ja onneksi meillä on jemmassa vanha kooste ritareista niin laitan sen jälleen tähän tunnistuksen avuksi. Luulen nimittäin, että kasvuolosuhteet, maan PH ja valon määrä muuttavat ritarien sävyjä jonkin verran. 

Näiden Larkspurin ritarien lisäksi meillä on muitakin ritareita. Pinkki Pacific Astolat kukkii villiintyneen kanitarhan kukkamaan reunalla.

Ja ruusukukkulalla kukkiva kiinanritarinkannus, jonka nimikyltin olen juurikin pahimmoilleen sattunut hukkaamaan. 

19 kommenttia:

  1. Oi minäkin haluan vaaleanpunaisen, liilan ja kermanvärisen. Mulla on vaan sinisiä ja valkoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunaiset ja valkeat ritarit ovat niiiiiiin ihania =)

      Poista
  2. Oi mitä ihanuuksia :-) Minulla Delphinium Blue alkaa pian kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritarit saavat sydämen tykyttämään ja polvet notkahtelemaan =)

      Poista
  3. Mielettömiä!
    Meidän perennapenkki on tänä vuonna ollut jotenkin tosi vaatimaton.. Kurjenmiekkakin avasi vain pari kukkaa :(
    Toivotaan, että oli vain talven tekosia! Silti nyt kesällä ja syksyllä aion kaivaa sinne jos minkälaista kukkijaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi aina voi kaivaa uusia ihanuuksia penkkien täydennykseksi =)

      Poista
  4. Kiva tietää että ritarinkannustimia on helppo kasvattaa siemenestä. Olet ratkaissut näppärärästi niiden tukemisenkin. Voih, mitähän seuraavaksi kukkii potagerissasi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa kokeilla, itävyys aivan mielettömän hyvä ja ne ovat vieläpä nopeita itämään =)

      Poista
  5. Nuo teidän ritarinne ovat hurmaavia tapauksia, mitkä toisiinsa täydellisesti sopivat värisävyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niiiin pihkassa ritareihin =) Ja siemenkylvöksistä on tullut taimia niin suuret määrät =)

      Poista
  6. Onpas upeaa. Minäkin huomasin eilen, että ensimmäiset ritarinkannukset ovat avautuneet. Hieno kukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritarit ovat niin upeita ja ylväitä ja monipuolisia =)

      Poista
  7. Ritareihin on helppo rakastua! Minulla kuoli viime talvena sinisten ritareiden siementaimet. Onneksi valkoiset alkavat kohta kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin uudet kylvökset vaan vielä äkkiä. Ehtivät ihan hyvin vielä talveksi vankistua =)

      Poista
  8. Apua mä kuolen näihin Ritareihin! Mä ostin viime vuonna valkoisen ja sinisen Ritarin teidän inspiroimana ja tuolla ne hienosti on nupullaan, paitsi että jalkapallo katkaisi toisen, Aaargh! Nuo teidän on ihan kuin jostain elokuvasta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritarit ovat niiiiin parhaita =) Sun pitää rakentaa niille jokin kilpi suojaksi jos kerta vihulaiset iskevät ;)

      Poista
  9. Kyllä on ritarillista kukintaa. Upeaa.

    VastaaPoista
  10. Näillä kuvilla taisit juuri ihastuttaa minut ritarinkukkiin :)

    VastaaPoista