torstai 30. kesäkuuta 2016

Vaihteeksi metsässä =)

Päivät viuhuvat niin sukkelaan ohi, että puutarhahommat laahaavat mojovasti perässä. Keväällä luulin vielä, että metsäpuutarha on yhdessä rykäyksessä aluillaan, mutta mitä vielä. Sillä välin kun puuhastelee potagerissa niin toisaalla riistäytyy hurjaa kyytiä, etenkin kun vuorotellen sataa ja on lämmintä. Keväällä istuttamani pikkuruinen saniainen on lähtenyt kivasti kasvuun samoin kun alueella oleva magnolia ja vuokotkin.

Mutta toisaalla odottaa suurempi alue kunnostusta tai ylipäänsä raivausta. Viime päivät olen kiivaasti ajanut raivurilla metsänpohjaa matalaksi ja vuoroin haravoinut, jotta maan muodot tulisivat esiin. Alueelta pitäisi kaataa melkoinen määrä haapoja. Vain nuo muutamat erittäin kookkaat haavat saavat jäädä. Ajatuksena on nimittäin arboretumin ja metsäpuutarhan välitila ja alueelle istutettavat puut tarvitsevat valoa kasvaakseen.

Metsikön alareunassa on vanha pumppukoppi. Tuolta on tullut aikoinaan kansakouluun vesi. Sittemmin jossain 90-luvun lopulla kaivoon on päässyt vuotamaan viemärivesiä ja kaivo sekä pumppukoppi on jäänyt unholaan. Lisäksi nyt kun olen raivannut ja haravoinut niin metsikön alareunassa on myös melkoisesti kiviä, joita ajan saatossa on läheiseltä pellolta mitä luultavammin viskottu metsikköön - meidän onneksemme. Kiviä pitää vähän kaivella ja niistä saa aluelle varmasti joitakin reunuksia tai muita kivoja yksityiskohtia. Tänne pumppukopin tienoille on myös suunnitteilla pikkuruinen suo.


Havarointijätteitä olen koonnut pellon reunaan paikkaamaan maan epätasaisuutta.

Tämän kallion alustalle on myös kerätty melkoinen lähä haravointijätettä maatumaan. Tuohon missä näkyy muutamia pitkittäispäin olevia puita haravointijätteen seassa pitäisi rakentaa penger. Vaikka valokuvassa korkeusero näkyy huonosti niin tässä kuvan alalaidassa näkyvän maan ja penkereen yläreunan välinen korkeusero on ainakin 60cm. Turveharkkoja olen yhtenä vaihtoehtona miettinyt, toisena kaadettavien haapojen runkoja.

Täälläkin maata on pidetty jonkin sortin kaatiksena. Maan uumenissa lymyää hurjasti tiiliä, erilaisia putkenpätkiä sun muuta rompetta. Muutoin maa on kylläkin multaisaa ja mehevää, mutta ottaa oman aikansa ennen kuin istutusalueet on tehty.

Tuohon polun reunaan ja sen alla olevaan rinteeseen olen ajatellut erinäisiä eksoottisia lehtipuita.

Aluetta reunustava jyrkkä kallio näyttää nyt jo varsin hienolta. Tuskin maltan odottaa millaisia kuvaustaustoja se luokaan metsäpuutarhan muotouduttua kuviin.

Kallion sammaleet näyttävät kuin pienoismaisemilta.

Tässä vielä aluetta toiselta suunnalta kuvattuna. Kuvan oikealle puolelle jää 60cm pengerrys ja vasemmalla puolen on kaivo sekä pumppukoppi. Tällaista siis vaihteeksi. Tällä hetkellä toki näyttää vahvasti siltä, että tämä kesä menee ihan metsikköä raivatessa ja pengerryksiä rakennellessa, joten josko ensi vuonna sitten täällä jo jotain muutakin tapahtuisi =)


21 kommenttia:

  1. Onpa hieno Kallio ja niin puhdas sammal matto! Pitääkö haapa kaulata? Muistelen joskus lukeneeni, että haapa kasvattaa juurivesoja. Suo, kuulostaa todella eksoottiselta. Mitä kaikkea sinne laitatkaan. Mukavia puutarha päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota haapojen kaulaamista olemme myös miettineet. Ainakin versovien haapojen kanssa on enemmän kuin liemessä. Suohon on tulossa lakkoja =) Oikein mukavia puutarhapäiviä myös Sinulle =)

      Poista
    2. Kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelen kaulaamista :D Kaadoimme haavan pihaltamme (siis yhden!) ja juurivesoja tuli useita vuosia todella runsaasti. Meillä se ei muodostunut ongelmaksi koska paikan pystyi leikkaamaan ruohonleikkurilla. Mutta metsikössä leikkuri ei mahda kulkea. Kiitos mukavasta blogista! T: Nina L

      Poista
  2. En nyt oikein hahmota, että missä tämä on teidän tontilla. Lääniä on vaikka muille jakaa. Mahtavaa, kun tohditte kuvata tämän ihan nollapisteestä. Kiva seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on sen meidän ylätalon takana. Ajateltiin dokumentoida koko prosessi niin on mitä muistella =)

      Poista
  3. Minulla on myös metsäpuutarhaprojekti meneillään ja tuntuu, että siellä kaikki kasvaa kohisten kun vain selkänsä kääntää, pientä pihlajaa ja puiden taimea pukkaa hetkessä. Vesurin kanssa saa heilua ja pitkät tauot kostautuvat nopeasti. Mutta teillä näyttää pohja mukavan siistiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh nyt on kyllä sellaiset kelit, että kaikki kasvaa aivan kohisten. Nyt metsänpohja on sellainen, että vähän hahmottaa aluetta paremmin.

      Poista
  4. Seuraan mielenkiinnolla! Itselläkin suunnitelmissa mökkipihaan tehdä pieni metsäpuutarha-alue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vaan tuskaisan hidas projekti, mutta ajatuksena on dokumentoida eri vaiheet =)

      Poista
  5. No huh huh, sulla hommat jatkuu. Tuosta metsiköstä tulee varmasti upea. Olet onnekas, kun tontillasi on noin mahtavat kalliot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta ;) Toivotaan, että metsästä tulisi edes jonkunlainen. Vähän alkaa olemaan uskonpuutetta suuren juurakkomäärän kanssa.

      Poista
  6. Valtava työ siellä jo tehty, aivan ihana on tämä teidän uusi projektinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi, tämä kaamea projekti on vasta alkumetreillä. Kumpa tämän projektin vaan saisi vietyä kunnialla läpi =)

      Poista
  7. Unelmapaikka metsäpuutarhalle vaikka työtä vaatiikin. Ihan hyvä jaksottaa useammalle vuodelle. isot haavat on komeita, meillä niitä ei ole mutta ihan naapurissa on jätetty useita kasvamaan pieneen metsäalueeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeita haapoja ajateltiin jättää vähän tuohon metsikköön, mutta osa pitäiski kaataa, jotta tulisi vähän enemmän valoa

      Poista
  8. Taitaa sua, siis suo olla seuraava puutarhahitti :) Varmasti kiva suunnitella ja teherä aiva erilaasta aluetta ku potangeri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapautuneisuus on kyllä mukavaa vastapainoa tuolle potagerille =)

      Poista
  9. Kuulostaa ja näyttää upealle, vaikka työtä siinä varmasti on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo metsänpohja on aika ihanteellisen muotoinen ja muodostaa kivoja tiloja, mutta muutoin projekti vähän jännittää =)

      Poista
  10. Teillä on kyllä moninainen pihapiiri, aivan ihanaa kun voitte toteuttaa metsäpuutarhan noin hienoon valmiiseen paikkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä kivan vaihteleva tontti ja täynnä mahdollisuuksia kun vain ehteisi tekemään =)

      Poista