tiistai 28. kesäkuuta 2011

Westersin auringon alla




Tänään olin keijukainen ja tein ihan oikeiden keijujen siipiä vuorenkilvenlehdistä, päivänkakkaroista ja apiloista. Kiedoin ihanaista sinisenkukallista matonkudetta siipien vahvikkeeksi ja tein hekselit matonkuteesta. Ja kuljin Westersin aurinkoisen taivaan alla keijuna =) Aikuisetkin saavat hetken leikkiä, upottaa vaahteranlehdistä kiedotun tiaran hetkeksi hiuksiinsa, astella paljan varpain Gunillan pehmeällä nurmella ja nähdä ympärillään lukuisten tuikkivien pikkusilmien tuikkeen, kuulla helisevän naurun, aistia aidon ihmetyksen ja ihastumisen.


Vanhat räsymatot luovat kotoisan mummolafiiliksen ja tuulessa keinuvien pitsiverhojen kuviot luovat koristeellisia varjoja iholle. Ympärillä tuhannet puutarhan huumaavat tuoksut sekoittuvat toisiinsa ja aurinko lämmittää suloisesti.


Lempi mummulan vintillä oli tunnelma niin intensiivinen ja pienten innokkaat kiljahtelut kantautuivat aitan alakertaan. Minä halua kastella, minäkin voin auttaa ja minä. Tarinankertoja oli saanut puutarhakipinän syttymään ja innostus oli käsinkosketeltavaa.


Puutarhakoulun edustalla akustisen kitaran soinnut siivittivät taimien kasvua


Kemiön Kiilassa sijaitseva puutarha on ehkäpä maailmankaikkeuden  kutkuttavin puutarha. Ihanine kanalagalleriaan johtavine polkuineen, runsaine kasveineen ja salaperäisine tunnelmineen.


Siellä täällä puutarhaa on ihmeellisiä yksityiskohtia. Ruostunut jätti siemenkota roikkuu hopeanharmaiden harmaakäenkukkien lomassa.


Labyrintin käytävillä kasvaa venkoleja, sormustinkukkia, ohdakkeita ja ties mitä ihanuuksia sulassa sovussa. Labyrintin käytävät ovat ihanan rakeista oranssia hiekkaa ja keskustaa komistaa jättiläismäinen tunkio, jolla on valkeat keraamiset naisen kasvot, hiussuortuvina keltaoranssia krassia ja vaatteina kaalia.


 Yrttitarhaa reunustavat leikatut iisoppiaidanteet ja  ajuruohomättäät hehkuvat fuksianpunaisina.


Gunillan puutarhaan voisi totta totisesti hukkua, kadota ja nukahtaa sinisille päiväunille.


Säleikköpäärynäpuut reunustavat kasvimaata  ja lasten nauru helisee kissankellojen lailla pitkin puutarhaa

6 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää ja kuulostaa!

    VastaaPoista
  2. Aah! Tämä oli niin sulonen postaus, että minua meinasi itkettää :) Tuo on kyllä niin sykähdyttävä ja hieno idea. Täällä päin ei ole tuollaista tapahtumaa. Ehkä joskus eräs yhdistys voisi puuhata jotakin tuollaista!

    VastaaPoista
  3. Westersin puutarha on todella näkemisen arvoinen. Voihan sinne lähteä vaikkapa ihan syömään ilman tapahtumaakin. Kauniisti kirjoitettu kauniista lumoavasta paikasta. Kiitos :) /Mimi

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa ja näyttää ihanalle paikalle! En ole ennen kuullutkaan tuosta...

    VastaaPoista
  5. Voi Jori! Mie sain tästä taas semmosen flown ja ideakuohun. Lasten puutarhapäivä räjähti ajatusvyöryksi, jota ei voi pysäyttää. Vielä kun rakas ystäväni vyörähti mukaan visioon... Oi mitä ideoita lähti pursumaan. Omat lapset joutuvat koekaniineiksi tänä vuonna. Meillä on jo esimerkiksi pajumaja ja kaikenlaisia polkuja, jotka johtavat salaperäisiin paikkoihin, muurahaispesille ja taikakiville. Maistelu, haistelu ja itse tekeminen teemoiksi. Ja se, että puutarha ei ole vain työtä - vaan ihanaa! Ja että puutarha on kaikille! Mie olen kyllä aivan hullu :)

    VastaaPoista
  6. Westersin puutarha on todellinen paratiisi. Siellä voi kulkea keijuna ja tehdä kaikkea ihanaa. Miksi joku ei järjestäisi tällaista aikuisille?

    VastaaPoista