lauantai 5. heinäkuuta 2014

Kukkaunelmia

Aaamun hiljaisuudessa hiivin puutarhaan, aivan hiljaa. Ilma oli tyven ja lämmin, muttei aurinkoa näkynyt pilviverhojen takaa. Oli aikaa kaikessa rauhassa tutkailla mitä potagerissa oli tapahtunut. Viime kesänä hankitut valkeat Iris sibirica "Snow Queen" ovat avanneet hentoiset kermanvalkeat kukkansa. Niiden seurana loistaa kesäkullerot Trollius chinensis. Näidet keltaisen ja valkoisen liiton myötä olen oppinut pitämään myös keltaisista kukista ja haaveilen alaympyrään kultasateen kaveriksi jotain tällaista keltavalkoista.

Joskus vuosia sitten kylvetyt sormustinkukat Digitalis purpurea "Pam´s Choise" on kylväytynyt ja vaeltanut pitkin potageria. Potagerin on annettu olla sen verran villi, että sormustinkukan vaeltamista on katseltu suopein silmin =) Jotenkin tämä sormustinkukka on ollut niin kaunis, sen ammottavien kitojen purppura on voimakas ja saa koko kasvin näyttämään mielenkiintoiselta.





Siemenestä kylvetyt tulikukat Verbascum x hybrida "Shoutern Charm" on kuin hennon persikkainen kukkapilvi. Vuodesta toiseen niiden pehkot vankistuvat ja kukinta kestää uskomattoman kauan. Erityisen kauniita nämä ovat silloin kun punahatut aukovat ensimmäisiä kukkiaan.



Saaripalstan Sailalta saatu metsätyräkki Eubhorbia dulcis "Chameleon"on vankistunut  ja viihtynyt potagerin keskiympyrän varjossa. Metsätyräkin kasvutapa on uskomattoman herkkä ja siro muihin tyräkeihin nähden. Tyräkit lukeutuvat ehdottimiin lempikasveihini ja suorastaan haluaisin alkaa tyräkkien keräilijäksi.

Metsätyräkin juurella on kesäkulleroiden siementaimia. Tänään kävin kaivamassa näitä pikkutaimia parikymmentä kappaletta jemmaan. Purkitin ne Viktoriuksen ahtauteen vankistumaan ja odottamaan alimmaiseen keskiympyrään siirtämistä. 

Ihania ritareita. Voi miten rakastankaan ritareita. Meillä on näitä kohta yli kahtakymmentä erilaista laatua. En koskaan kyllästy ritarien uljaaseen kasvutapaan ja ihastuttaviin värisävyihin.


Sitten potagerissa on yksi tai oikeastaan kaksi punaista (ehkäpä asteria), joita en kyllä muista hankkineeni. Oikein kunnon punainen on väri, jota yleensä vieroksun. Eikä meillä ole muita tämän punaisia kukkia. Eli tästä ei ole harmavinta haisuakaan kuka hän mahtaa olla? Tunnistaakohan Teistä joku tämän punaisen asteria muistuttavan kukkasen?




Potagerin ylätasanteella olevien tuolien välistä pilkottaa myös itse siemenestä kasvatetut unikot Papaver oriental "Royal Wedding". Näistä pitääkin tänä vuonna kerätä siemeniä ja käydä huiskimassa siihen kelta-valkoiseen alaympyrään kultasateen ja kumppaneiden kavereiksi. Tälläisia kukkaunelmia tällä kertaa =)



16 kommenttia:

  1. Vau mitä sormustinkukkia! Meillä ne taviksetkin saavat kasvaa missä haluavat;) paitsi tiellä...
    Muös tulikukkasi ovat suloisia, minä tilasin viime syksynä liloja, alkavat kukkia kohta. Ja ritarit, ihan vastustamattomia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kasvatetuista siemenistä saa vaikka mitä ihanuuksia =)

      Poista
  2. Unelmointi on uusien ideoiden siemen =) Minäkin hankin monta vuotta sitten tuon 'Snow Queenin', mutta se ei koskaan selvinnyt kukkivaksi asti ennen kuin jostain syystä kuihtui pois. Kiitos kun muistutit, se täytyy laittaa uudestaan hankintalistalle! Tulikukkiasi ihailin jo viime vuonna ja niitä täytyy minunkin ehdottomasti kokeilla kylvää siemenestä. Tähän tosin liittyy hauska puutarhamuisto, kun aloittelevana puutarhurina tilasin tulikukan siemeniä netistä, kylvin ne hyvissä ajoin kevättalvella, hoidin ja hoivasin niitä koko armaan kevään ja lopulta siemenistä kasvoi piharatamoita! Oli siinä naurussa pitelemistä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ´Snow Queen´on hurmaava kukkiessaan ja sopii täydellisesti kulleroiden seuraksi. Tulikukat on helppo kasvattaa siemenistä ja miitäkin löytyy vaikka mitä ihanuuksia =)

      Poista
  3. Ah ihanuutta! Teillä kesä pidemmällä, täällä ritarinkukat vasta nupullaan... ja tuo sormustinkukkien väri on huikea -. saanko siemeniä? Kyllä olet huippu tarhuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaija sieminiä lähtee ilman muuta =) Täällä on ollut niin kylmä, että luulin kesän olevan täällä jäljessä =)

      Poista
  4. Ahhhh! Mitä näkymiä, taidanpa katsella kuvat vielä toiseenkin kertaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kukkaloisto on freeseimmillään ja kauneimmillaan. Pelkään, ettöä kovat helteet ränsistyttävät tuon kukkaloiston hetkessä =)

      Poista
  5. Onpas hieno tuo metsätyräkki... ihanan värinen ja niin siro. Se on minulle ihan uusi tuttavuus.
    Meillä oli viime vuonna `Pam´s Choice` sormustinkukat kukassa, joten saas nähdä löytyykö sitä ensi vuonna. Sormustinkukan taimet saa meilläkin kasvaa aika vapaasti, kunhan eivät tukahduta isoilla lehdillään pieniä kasveja ; )
    Ihania kuvia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormustikukat tekevät niin hurjasti noita siementaimia. Mutta Pam´s Choise on kerrassaan hurmaava ilmestys =)

      Poista
  6. Kauniita kasviyhdistelmiä! Varsinkin tuo ihana valkoinen iris ja kesäkullero. Jänskän näköinen sormustinkukka, enpä ole tuollaista ennen nähnytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin olen ihastunut myös tuohon kulleron ja iriksen liittoon, jotenkin niin raikas yhdistelmä =) Sormustinkukan siemenet tilasin englannista aikoinaan =)

      Poista
  7. Kauniita ! Kiva nähdä Pam'c Choice, mulla on (ehkä) viime kesänä kylvettyjä jossain karviaisten alla varastossa. Tulikukkasi on hurmaava !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Pam´s Choise on melkoisen upea ja etenkin kun se kukkii vain joka toinen vuosi, niin sitä oikein odottaa.

      Poista
  8. Minäkin ihastuin tuohon erikoisen väriseen sormustinkukkaan. Tiedän useita ihmisiä, jotka eivät halua sormustinkukkia puutarhaansa. Sehän on samalla tapaa itsepäinen ja itsenäinen kuin akileijat. Kasvaa, missä lystää. Tai sitten ei.

    VastaaPoista
  9. Kylläpä näyttääkin tuo kelta-kermanvalkoinen yhdistelmä hyvältä! Itsekin vierastan keltaisia kukkia kesäpesällä, mutta en raaski poistaakaan niitä, kun ovat "alkuasukkaita" palstalla. Ehkä vain pitää löytää oikeat kaverit niille, kuten sinulla! :)

    VastaaPoista