keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Puutarhaladyt liikenteessä =)

Aamulla klo. 9.00 törähti kännykkääni tekstari: Tulossa ollaan. Pidätelkää sadetta! Ei tarvinnut sadetta pidätellä sillä ilma oli mitä hienoin. Aurinko on paistanut lämpimästi koko päivän ja väliin aurinko on hetkeksi sujahtanut kumpupilvien taakse piiloon ja pilkottanut jälleen uudelleen.

Hitusen oli perhosia vatsassa ja piti harata potagerin käytäviä odotellessa =) Sitten pihaan hurvasi auto ja kaksi ihastuttavaa puutarhaladya, joiden kanssa lähdettiin kiertelemään puutarhaa ja tilusia. Keskusteltiin kasveista, kasvivalinnoista ja kaikenmoisesta puutarhaan liittyvästä. Sitten haettiin tikkaat ja tarkasteltiin tilusia korkeuksista käsin - jännittävää =)

Lopuksi siirryimme välitilaan ja sitä kautta vielä koskemattomalle ylätasanteelle, jonne haaveissa on perustaa muototarha espalierrivistöineen. Tästä kuulemmekin lisää varmasti vasta ensi kesänä =) Ja jännitystä pidetään yllä siis melkeimpä vuodenpäivät =) Sillä aikaa ehdimme ehkäpä uusien proktienkin kimppuun - kukaties. Suuret kiitokset näille puutarhaleideille ihanista keskusteluista ja hyvistä ideoista =)



3 kommenttia:

  1. Kyllä tuolla puutarhassasi on kaikkea kaunista katseltavaa, huoks...

    VastaaPoista
  2. Jaahas, oikein jännää että mitähän siitä seuraa...

    VastaaPoista
  3. Kaikesta päätellen kauniissa pihassasi vieraili puutarhalehden toimittajia jutun teossa?

    VastaaPoista