perjantai 15. toukokuuta 2015

Orapihlajat saapuivat


Orapihlaja-aitataimia on metsästetty lähes epätoivoisesti koko kevät. En voinut millään käsittää, että aitataimista olisi pitänyt tehdä tilaus jo varmaankin helmikuussa. Ainakin niin tuskaisalta näiden löytyminen tuntui. Vasta neljäs paikka pystyi toimittamaan 250 kpl orapihlajan taimia. Minä taas olin hölmöyksissäni kuvitellut, että sen kuin ajan taimistolle ja ne ovat siinä.

Pitkän, pitkä metsästys ja odotus oli saanut mielen malttamattomaksi ja olin maalaillut mielikuvan mustiin pussukoihin pakatuista pikkutaimista. Otin auton takakonttiin aamulla vanhoja muovilaatikoita, jotta saisin taimipussukat niihin kätevästi pystyyn. Mutta yllätys olikin melkoinen kun hurvasin puutarhamyymälän pihaan. Huh - hetken ehdin jo olemaan epätoivoinen ja hädissäni soitin, Saarioisten Taimistollekin, mistä taimet olivat lähtöisin, valtaisista avojuurisista taimista. Onneksi sain puhelimeen rauhoittelevan ja ystävällisen naishenkilön, joka vakuutteli taimien olevan aivan ok. Joten ei muuta kuin kokka kohti kotia ja taimien hoitotoimenpiteisiin.

Kotosalla kun valtaisat säkit avattiin ja muhkeat taiminiput nostettiin sadevesisaaveihin niin olokin hieman rauhoittui. Lepotilassa olevat taimet tuntuivat muhkeilta ja vankoilta.


Taimet ovat minua vyötäröön asti. Istuttaessa niistä saa leikata ainakin 40cm pois, jotta aita lähtee haaroittumaan alhaalta. Näille pitää kaivaa melkoinen kanjoni tuonne potagerin reunalle, sillä juuretkin ovat saappaanvarren mittaiset. Eli huomenissa, jos säät vaan sallivat on luvassa melkoista lapiojumppaa.


Juurakot pääsivät huomiseen asti hörppimään sadevettä saaveista ja ottamaan ensiaskelia kohti kevättä. Kerrankin täytyy sanoa, että sää on mitä mainioin. Kylmää ja märkää, joten eiköhän nämä tästä juurtumaan lähde. Iltalenkiltä palattuamme mittari näytti vain viittä astetta ja hengitys höyrysi. Hrrrr. Mutta nämä saavat rauhallisen lähdön kevääseen ja toivon mukaan ensi keväänä meillä on jo komea aidan alku potagerin reunoilla.


Mukavaa puutarhapäivää huomiselle ja sunnuntaille teille muillekin. 


34 kommenttia:

  1. Huh! Melkoinen urakka teillä. Lykkyä pyttyyn! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh - totisesti en osannut ajatellakkaan kuinka kova urakka on edessä

      Poista
  2. Oikein leppoisaa istutuspäivää :D Kunnon taimet olette saaneet ja ihan varmasti aidasta tulee upea!
    Orapihlajan aitataimien saanti on tänä keväänä todellakin ollut työn takana. Meiltäkin niitä kysellään, mutta mistään ei meinaa saada tilattua :( Että semmoinen kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallisen vaikeaa taimien saanti totisesti oli. Taidankin nyt olla jo suorastaan tyytyväisempi näihin taimiin kuin mustissa pusseissa myytäviin pikkutaimiin. On nimittäin järeät =)

      Poista
  3. Suuri urakka tulossa. Meillä näkyy juuri tuo leikkaamattoman ja hoitamattoman orapihlajan ongelma. Kun sitä on jätetty iät ja ajat leikkaamatta ja sitten ajoittain leikattu, se on aika kumman muotoinen. On naapurin puolella, joten ei voi itse tehdä päätöksiä sen kohtalosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh - vaikuttaa kyllä lähes toivottomalta =) Mutta mielessä siintää valmis aita ja se pistää jaksamaan. Tuo on noiden vanhojen aitojen ongelma. toivottavasti aita tuuhentuu niin muodot peittyvät

      Poista
  4. Hyvän näköiset juuret! Puhtia istutusurakkaan!

    VastaaPoista
  5. No onpas teillä kyllä urakkaa edessä, mutta mukava, että taimet löytyivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni oli hyvät taimet ja viileä sää =) Urakka on kyllä melkoinen

      Poista
  6. Saittepa Saarioisilta oikein vankat taimet, hyvät juurakot! Toivottavasti sää on suosiollinen urakkanne aikana, illalla varmaan sauna maistuu ja unta ei tarvi haeskella! Mukavaa työpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauna meni kahtena iltana jo ohi, kun urakka on saatu kumpanakin päätökseemn vasta klo. 20.00 jälkeen. Sitten on niin rätti, että suorastaan tuupertuu sohvalle. Taimet ovat tosi vankkoja

      Poista
  7. Hyvännäköiset taimet. Orapihlaja-aita on upea säännöllisesti leikattuna. Tsemppiä istutukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että aidasta tulee nopeasti kaunis ja pärjäämme leikkausten kanssa =)

      Poista
  8. En tiennytkään että orapihlajalla on noin pitkät juuret. Kyllä pitäisi tulla komea aita. Ja viileä sää on paras sää istutusojan kaivuuseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin suorastaan häkellyin kun juuria jatkui ja jatkui. Käsittämättömän pitkät juuret. Sää on ollut mitä suosiollisin =)

      Poista
  9. No eipä sieltä sitten Mustion linnaan kerittykään, kova urakka teillä aitataimien kanssa!! Toivottavasti siellä on ollut yhtä hyvä ilma kuin täällä ja huomenna jos sopivasti tulisi sadetta, niin saisivat kyllä taimet ihan parhaimman alun elämälleen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin niin halunnut, mutta urakka on aivan kaamea noiden taimien kanssa. Lauantaina 13 tuntia puutarhassa ja nyt sunnuntaina reilu kymmenen. Olo on kuin olisi selkäänsä saanut ja nyt on puolet taimista maassa. Sää on ollut mitä hienoin. Toivottavasti Mustiolla oli kiva päivä =)

      Poista
  10. Kyllä tulee komea aita!!! Jos asuisin lähellä, tulisin traktorin kanssa auttamaan huomisessa lapionnissa. On teillä siinä urakkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi traktoria tässä kaivattiinkin =) Lapiominen tuntuu käyvän oikein työstä ja selkää polttelee. Toivottavasti aidasta tosiaan tulee upea =)

      Poista
  11. Siinä onkin kaivamista, mahtavankokoiset juuret taimissa:)

    VastaaPoista
  12. Voi hiki, mikä homma teillä edessä. Tuo kuuluu siihen harvinaisempaan "päämäärä on tärkeämpi kuin matka" -osastoon (samaan sarjaan vessan pesun kanssa). Kyllä sitten tuntuu huikealta, kun nuo kaikki ovat paikoillaan. Sitä kohti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein vessankin pesisi mieluummin. Kuudenkymmenen sentin kanjonin kaivaminen käy melkoisesta työstä ja kun metrimäärät huitelevat 80metrin liepeillä =)

      Poista
  13. Onpas vantteranoloiset taimet, teillä on mahtava tekemisen meininki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu, että tekeminen ei ihan heti pääsekkään loppumaan =)

      Poista
  14. Ooooi! ;D ja minä hassu luulin suureksi määräksi omaa kolmenkymmenen oratuomipihlajan tilausta!!!!! :D ihana, valtava määrä ja iso työ siulla! Minä koetin aluksi tilata Marja-aroniapensaita mutta ne loppuivat sinä päivänä kun minulla vihdoin olisi ollut tilillä rahaa tilata aitataimia. Nyt oratuomipihlajat ovat kuulemma kohta meillä. Ah. Vielä on niille multaakin varattuna, ja sitten vaan kaivamaan kuoppia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea matkaan aitaprojektin kanssa. Kyllä tuossa 30 taimessakin huhkimista piisaa oikein kunnolla =)

      Poista
    2. Hups. Muistin sekä nimen että luvun väärin. =P Siis kyseessä oli 40 tainta joiden nimi on isotuomipihlaja. ;D Ovat nyt maassa. Sillai suurpiirteisesti istutettuna...

      Poista
  15. No onpahan valtavan komeita piiskoja! Täällä ainakin aurinko paistaa pitkästä aikaa, joten on kiva puuhailla pihamaalla :) Tosin ensin täytyy käydä juhlimassa yhdet rippijuhlat, mutta sen jälkeen sitten äkkiä vaatteita vaihtamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta puutarhakeliä on ollut koko viikonvaihde =)

      Poista
  16. Huh, nyt tuntuu oma urakointi kasvilavojen kimpussa mitättömältä :)
    Isäni rakasti orapihlaja-aitoja ja pihamme pieneen tiehen oli aidattu niillä. Myös saunan edessä oli vilvoittelua varten orapihlajahuone. Sen tieltä hävitettiin syreenimaja ja silloin päätin inhota orapihlajaa :)

    VastaaPoista