sunnuntai 11. elokuuta 2013

Tervaleppä kumartaa yli rannan kivikon...


Tervaleppä kumartaa yli rannan kivikon ja minä olen haltioissani. Tässä aivan lähellä on kulttuurihistoriallinen koski, jonka kohinassa velat muuttuvat saataviksi, sielu lepää ja olo on rauhaisa. Kosken salaisiin sopukoihin voi sukeltaa, tuntea veden hiomien kivien pehmeyden, virtaavan veden tuoksun ja seisahtaneiden poukamien pinnasta voi nähdä häilyviä kuvajaisia. Jos pitäisi nimetä sielunmaisema niin tämä se voisi olla tai viljapeltojen lakeudet.


Koskessa virtaa kirkas vesi ja alajuoksua kohden veden kulku rauhoittuu. Täällä on aikoinaan ollut kuninkaan kulkureitit ja ilmassa on vanhan ajan tuntua ja syvää kunnioitusta.


Kun hiippailee yhä syvemmälle alajuoksulle, sinne minne polut tuskin kantavat, voi tuntea olevansa keskellä koskemattomuutta. Elävä ja kuoleva polveilevat sulassa sovussa ja saavat aikaan suorastaan ihmeellisiä näkyjä. Voi miten kaunista täällä onkaan. Tänne voisi jäädä melkein ikuisuuksiksi ja vain kuunnella takana virtaavan veden solinaa.


Ilmassa voi jo aavistaa syksyn tulon.


7 kommenttia:

  1. Aivan käsittämättömän upea paikka! Ihana tunnelma.

    VastaaPoista
  2. Kaunista, satumaista. Hienoa kerrontaa :)

    VastaaPoista
  3. Upeita kiviä ja käppyrä oksia...laittaa huokailuttamaan!

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista ja rauhallisen oloista.

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos kaikille kommenteista. Paikka on uskomattoman upea =)

    VastaaPoista