maanantai 16. elokuuta 2010

Lisää suuria salaisuuksia

Yllättäen moni teistä rakkaista lukijoista olikin kiinnostunut tekemästämme valinnasta. Peruutetaan vielä tovi ajassa taaksepäin aina vuoteen 2008. Vaikka matka tuntui kestävän ikuisuuden niin loppujen lopuksi emme muuttaneet kuin reilut 50 km etelämmäs, lähemmäs merituulia, syystyrskyjä, lähemmäs unelmiamme. Jos kotimme näyttää tutulta niin siihen on tyystiin looginen selitys. Vuonna 1902 rakennettu kansakoulu on rakennettu samojen piirrosten mukaan kuin muutama sata muuta kansakoulua tähän maahan. Olihan kansakouluista olemassa sellainen asetus, että kellään kunnan tulevista koululaista ei saanut olla yli viiden kilometrin matkaa opinahjoonsa, joten kansakouluja on ollut likimain 10 kilometrin välimatkoin. Kun lopulta muutaman piinallisen viikon odottelun jälkeen pääsimme tirkistämään sisälle eteinen näytti tällaiselta. Pahvilaatikoita, maalitölkkejä siellä kaiken ryöjän, lian ja romppeen alla oli kaikki alkuperäistä, koskematonta ja ryhdikästä. Eteisessä oli vanhat koulun naulakot paikoillaan ja pitsiset verhot siivilöivät auringonvaloa. sellainen kotimme oli.

Suuri sali näytti tällaiselta. Tämähän oli ollut jonkinnäköisenä verstaana, mutta kaikkialla vanhat pinkopahvit paikoillaan, koristelistat ja helmipanelit sekä alkuperäinen lattia. Varovaisesti pesimme, kerros kerrokselta ajan jättämät jaljet pois, koulun valtasi raikas tuoksu ja pala palalta pinnat saivat uudet maalikerrokset.

Nyt eteisen hyllyt notkuvat armottoman keräilyvimmamme tuotoksia - kymmeniä vanhoja etikettipulloja.

Vintiltä löytyneitä monoja, kaulimia, istutuskuokkia ja ties mitä aarteita.

Ja eteinen odottaa paraikaa värisävymuutosta. Pönttöuuni tulee räiskyvällä oranssilla, seinien yläosan pinkopahvi luonnonvalkoisella, koristelista syvällä viininpunaisella ja helmipaneelit täyteläisellä kellanvihreällä.

Niin ja löysimmehän kaiken keskeltä kaksi tällaista kattomaalaustakin. Ihanaiset viininpunaiset tapetit ja ties mitä ihanuuksia.

Ja tällaiset ikkunanavausjärjestelmät. Vanhimmaisen huoneessa on edelleen vanhojen asukkaiden verhot ja muistot. Talo on nähnyt elämää jo 108 vuotta ja me onnelliset saamme pitää huolta talovanhuksesta, tuulettaa säännöllisesti sen vanhaa sisustaa, pestä hellästi sen alkuperäisiä ikkunoita ja kuunnella talon kätkemiä tarinoita, elämän ääniä, ja haaveilla yhdessä, nauraa yhdessä, itkeä yhdessä ja nukahtaa öisin talon hellään syleilyyn tietäen, että talo on seissyt sijoillaan niin tuulet kuin tuiverruksetkin.

16 kommenttia:

  1. Odottelen innolla eteisen muutosta.Tuo ikkunanavauskahva on todella upea.Onko tuo kolmas alin kuva jotain tapettia vai mielikuva-kuva tulevista väreistä.Jos sattuu oleen tapettia voitko kertoa valmistan on aikas kiva.

    VastaaPoista
  2. Se on kangasnäyte Anna Marie Hornerin Sketchbook sarjasta ja sävyt eteiseen tulevat tuosta kankaasta =)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa!! olen niin iloinen että suuri unelmanne toteutui. Olipa mukava nähdä kuvia sisältä tänä päivänä, miltä siellä nyt näyttää.

    VastaaPoista
  4. Ihastuttava ikkunakuva ja aivan upea talo!

    VastaaPoista
  5. Vau mitä värejä eteiseen tulee! Talonne on aarre.

    VastaaPoista
  6. Tässä olisi ainesta alkukappaleeksi kirjaan Koulusta kodiksi, ostaisin heti:)

    VastaaPoista
  7. Upeat nuo kattomaalaukset ja tosi ihanat ikkunanavausjutut!

    VastaaPoista
  8. Upeaa nähdä, kuinka hyvää huolta pidätte talosta!

    Välillä nimittäin saa hämmästellä, miten vanhaa ja kaunista kohdellaan, kaikki pois ja uutta tilalle ja sellaista uutta, mikä ei kunnioita talon henkeä. Esimerkiksi kerran hämmästelin, kun hyvin hyvin vanhaan puutaloon oli laitettu sisälle lasitiiltä, merbaulaminaattia ja kaikki muu mahdollinen tämän hetken trendituote.

    VastaaPoista
  9. Kiitos tästä!:) On niin ihana katsella kuvia vanhoista taloista, niin ihanaa, kun se saa "oikeat" omistajat, ihmiset, jotka arvostavat sitä, eivätkä haluakaan liikoja muuttaa vanhan talon luonnetta!:) Teillä on hyvin kaunis koti!!! Ihanaa, kun talo ja te olette kohdanneet:)

    Ps. Kiitos sinulle kauniista viestistä blogissani!:)

    VastaaPoista
  10. Täältä tulee nyt superkehuja!:) Kotinne on todella HELMI! Ihanat suuret huoneet ja uskomattoman upea ulkoa päin. Ja pidän valtavasti tuosta tavastasi luoda pihaa, se on myös ihana.

    Ihania päiviä viikkoosi:)

    VastaaPoista
  11. Siis aivan mahtavan ihanat kuvat nuo kaksi ensimmäistä, olisin taatusti ihastunut taloon vain ne nähdessäni, siis ja tottakai koko rakennus komeudessaan ulkoapäin on kaunis ja suuri kuin jättiläinen!
    Ikkunat ja kahvat...kerrassaan suloiset!
    Sekä kangas...kaikki on ihastuttavaa..voi talosta saa monenlaisia sisustusmahdollisuuksia, mutta te teette niinkuin sydämenne parhainten tietää...
    luin kirjoitustasi melkein hengittämättä, välillä täytyi hengittää, että pääsee lukemaan loppuun asti!
    Oikein paljon Onnea kauniiseen kotiinne!

    VastaaPoista
  12. Eteisen värit ovat upeat! Rohkeita, yhteensopivia värejä!
    Ikkunakahva on ihana!
    Te olette rakkaudella vaalineet vanhaa taloa.
    Kannatan Inkiväärin ideaa. Haluaisin ostaa tuon kirjan!

    VastaaPoista
  13. Voihan vimpsula miten ihanat postaukset. Kuvaus kotinne löytämisestä, lapsien kommentista ja ostopäätöksestä saavat haltioihin. Hyvin kirjoitettu, osuvasti kuvattu ja hyvin otoksin höystetty. On suurtakin suurempi onni löytää vanha talo, jota ei ole rajuin muutoksin pilattu. On myös onni vanhalle koululle, että sen löysi juuri teidänlainen perhe. Sillä uskon, että taloilla on henki niinkuin puilla ja meillä muilla.

    VastaaPoista
  14. Voi että teillä on upean näköistä! Olen täällä henkeä haukoen selannut sivukaupalla blogiasi. Todella kaunis koti ja puutarha.

    VastaaPoista