Tänään on postauselämäni 590 postauksen vuoro ja jälleen on aika hypätä uusiin kokeiluihin, avata ovia ja olla kokekaniinina. Elämä on ihmeellistä, yllätyksellistä ja mukaansatempaavaa. Moni on kommentoinut matkan varrella kirjoituksiani, seurannut ahkeraan, jopa koukuttunut aika ajoin ihmeellisiin paljastuksiini, ajatuksiini ja mietteisiini. Todellisuudessa kouluarvosanoin mitattuna olen teistä kaikista surkein kirjoittaja. Nyt moni ajattelee mielessään, että miten niin. Mutta koululaitoksen tuon tasapäisyyden unelmien laitoksen mittareilla mitattuna olen napannut kahdet ehdot ja mistäs muustakaan kuin äidinkielestä. En ole taipunut tahtoon, en kumartanut kieliopin kauniita lainalaisuuksia, en ole kyennyt johdonmukaiseen ytimekkyyteen. Olen löperrellyt ja kuherrellut paheellisen murteen pauloissa, käyttänyt kieltä kuin suurta sivellintä, liuttanut sitä sanoista toiseen ja tunnelmista tuulispäihin. Olen ollut väliinpitämätön, piittaamaton ja uhmannut kaikkea oikeaoppisuutta. Mutta en ole koskaan lannistunut, vaikka todistuksesta toiseen komeilee kuutoksia, vitosia ja nelosia nimenomaan äidinkielen kohdalla. Sinnikkäästi olen uskonut itseeni ja noussut tuulispään vietäväksi ja uskonut sanan mahtiin sen voimaannuttavaan virtaan ja rakastunut kieleemme, yhä uudelleen ja uudelleen. Nyt viidennensadanyhdeksänkymmenen postauksen aattona voin hymyillä leveästi ja todeta nauttivani kirjoittamisesta, lukemisesta, tarinoista huumaantumisesta ja todeta koululaitoksen rakastavan tasapäisyyden unelmaa, jossa ei ole ollut sijaa erilaisuudelle. Moni on miettinyt mikä olen ammatiltani, olen Kansakoulun johtajatar kuten Villinpihan Sanni aikoinaan minua nimitti, olen omien polkujen tallaaja, tyhjän nauraja kuten äitini minua nimittää, hulvaton heittäytyjä ja Pelle Peloton kummallisine kokeiluineen. Viimekädessä leipä kuitenkin tulee pöytään koululaitoksen syövereistä, ohjaamisesta, valmentamisersta, kannustamisesta, omille siivilleen tuuppaamisesta, unelmien hauduttamosta, uskosta ihmisiin, heidän haaveisiin, unelmiin ja vahvuuksiin. Olen opettaja, kansankynttilä, suurella sydämellä ja monesti melkoisissa liekeissä. Ammattini on sytyttää, sytyttää sydänten roihua ja paloa, mikä kantaa elämässä eteenpäin.
No nyt taas tuli liirumlaarumoitua vaikka miten, vaikka alkuperäinen tarkoitukseni oli tehdä avaus uuteen välilehteen ruokailutottumuksissamme. Olemme siis aloittaneet, ottaneet härkää sarvista ja taistelu on alkanut. Heinäkuun ruokalaskumme oli mojovat 746€ , pyyhin hikeä pelkästä ajatuksesta. Olemme siis tukevoittaneet jenkkakahvojamme totta totisesti 746€. Huh huh. Vaikka luulen, että tämä on perusarkea monelle muullekin huushollille. Olemme tapojemme orjia, kuljemme päivästä toiseen samaa reittiä kaupan hyllyjen välissä napsien mitä ihmeellisempiä herkkuja korit pullollaan. Meillä motsarella, hyvin kypsyneet goudat, mureat kinkut, viikunahillot, aurinkokuivatut tomaatit, pestot, currytahnat, aprikoosit, persikat, paksut kermajäätelöt ja ties mitkä herkut saavat polvet notkumaan, kuolan vuotamaan ja tajunnan helmeilemään. Nyt kuitenkin on tehty tarkka suunnitelma. On etsitty vanhat kunnon keittokirjat esiin, ryöpätty porkkanoita ämpäri kaupalla pakkasen uumeniin, keitetty mehua, kerätty yrttejä ja ennen kaikkea nostettu suojakilpiä kaikkia maallisia houkutuksia kohtaan. Mamma vainajaani lainatakseni olemme kieltäytyneet kaikelta turhuudelta ja hekumalta=) Ruokalaskussa pysymisen tueksi on perustettu erillinen selvänrahan rahasto 240€, selvinä seteleinä erillisessä kukkarossa ja täältä tullaan, uskokaa tai älkää, mutta me pystymme tähän. Aivan varmasti ja saammepahan vielä elää leveästikin herkullisten paistosten ja ennen kaikkea yhteisen ajan, yhdessä tekemisen, kokeilemisen ja onnidstumisen maaperällä.
Olemme armottomia lihansyöjiä, jauhelihaa, kyljyksiä, karjalanpaistia, savustettua lihaa, haudutettua lihaa njamskis njamskis lihaa. Siitä emme siis ole aikoneetkaan tinkiä vaan pohjata ruokalistamme tinkimättömyyteen, itsetehtyihin herkkuihin, ruokarepertuaarin laajenemiseen, aiomme lopettaa ylettömän ja yltiöpäisen mässäilyn ja testata miltä elämä maistuu, miltä se tuntuu ja ihastua.
Jos siis olen äreä, kipakka ja teräväkielinen. Voi olla, että olemme nälkäkuoleman partaalla;)
Tänään on postauselämäni 590 postauksen vuoro ja jälleen on aika hypätä uusiin kokeiluihin, avata ovia ja olla kokekaniinina. Elämä on ihmeellistä, yllätyksellistä ja mukaansatempaavaa. Moni on kommentoinut matkan varrella kirjoituksiani, seurannut ahkeraan, jopa koukuttunut aika ajoin ihmeellisiin paljastuksiini, ajatuksiini ja mietteisiini. Todellisuudessa kouluarvosanoin mitattuna olen teistä kaikista surkein kirjoittaja. Nyt moni ajattelee mielessään, että miten niin. Mutta koululaitoksen tuon tasapäisyyden unelmien laitoksen mittareilla mitattuna olen napannut kahdet ehdot ja mistäs muustakaan kuin äidinkielestä. En ole taipunut tahtoon, en kumartanut kieliopin kauniita lainalaisuuksia, en ole kyennyt johdonmukaiseen ytimekkyyteen. Olen löperrellyt ja kuherrellut paheellisen murteen pauloissa, käyttänyt kieltä kuin suurta sivellintä, liuttanut sitä sanoista toiseen ja tunnelmista tuulispäihin. Olen ollut väliinpitämätön, piittaamaton ja uhmannut kaikkea oikeaoppisuutta. Mutta en ole koskaan lannistunut, vaikka todistuksesta toiseen komeilee kuutoksia, vitosia ja nelosia nimenomaan äidinkielen kohdalla. Sinnikkäästi olen uskonut itseeni ja noussut tuulispään vietäväksi ja uskonut sanan mahtiin sen voimaannuttavaan virtaan ja rakastunut kieleemme, yhä uudelleen ja uudelleen. Nyt viidennensadanyhdeksänkymmenen postauksen aattona voin hymyillä leveästi ja todeta nauttivani kirjoittamisesta, lukemisesta, tarinoista huumaantumisesta ja todeta koululaitoksen rakastavan tasapäisyyden unelmaa, jossa ei ole ollut sijaa erilaisuudelle. Moni on miettinyt mikä olen ammatiltani, olen Kansakoulun johtajatar kuten Villinpihan Sanni aikoinaan minua nimitti, olen omien polkujen tallaaja, tyhjän nauraja kuten äitini minua nimittää, hulvaton heittäytyjä ja Pelle Peloton kummallisine kokeiluineen. Viimekädessä leipä kuitenkin tulee pöytään koululaitoksen syövereistä, ohjaamisesta, valmentamisersta, kannustamisesta, omille siivilleen tuuppaamisesta, unelmien hauduttamosta, uskosta ihmisiin, heidän haaveisiin, unelmiin ja vahvuuksiin. Olen opettaja, kansankynttilä, suurella sydämellä ja monesti melkoisissa liekeissä. Ammattini on sytyttää, sytyttää sydänten roihua ja paloa, mikä kantaa elämässä eteenpäin.
No nyt taas tuli liirumlaarumoitua vaikka miten, vaikka alkuperäinen tarkoitukseni oli tehdä avaus uuteen välilehteen ruokailutottumuksissamme. Olemme siis aloittaneet, ottaneet härkää sarvista ja taistelu on alkanut. Heinäkuun ruokalaskumme oli mojovat 746€ , pyyhin hikeä pelkästä ajatuksesta. Olemme siis tukevoittaneet jenkkakahvojamme totta totisesti 746€. Huh huh. Vaikka luulen, että tämä on perusarkea monelle muullekin huushollille. Olemme tapojemme orjia, kuljemme päivästä toiseen samaa reittiä kaupan hyllyjen välissä napsien mitä ihmeellisempiä herkkuja korit pullollaan. Meillä motsarella, hyvin kypsyneet goudat, mureat kinkut, viikunahillot, aurinkokuivatut tomaatit, pestot, currytahnat, aprikoosit, persikat, paksut kermajäätelöt ja ties mitkä herkut saavat polvet notkumaan, kuolan vuotamaan ja tajunnan helmeilemään. Nyt kuitenkin on tehty tarkka suunnitelma. On etsitty vanhat kunnon keittokirjat esiin, ryöpätty porkkanoita ämpäri kaupalla pakkasen uumeniin, keitetty mehua, kerätty yrttejä ja ennen kaikkea nostettu suojakilpiä kaikkia maallisia houkutuksia kohtaan. Mamma vainajaani lainatakseni olemme kieltäytyneet kaikelta turhuudelta ja hekumalta=) Ruokalaskussa pysymisen tueksi on perustettu erillinen selvänrahan rahasto 240€, selvinä seteleinä erillisessä kukkarossa ja täältä tullaan, uskokaa tai älkää, mutta me pystymme tähän. Aivan varmasti ja saammepahan vielä elää leveästikin herkullisten paistosten ja ennen kaikkea yhteisen ajan, yhdessä tekemisen, kokeilemisen ja onnidstumisen maaperällä.
Olemme armottomia lihansyöjiä, jauhelihaa, kyljyksiä, karjalanpaistia, savustettua lihaa, haudutettua lihaa njamskis njamskis lihaa. Siitä emme siis ole aikoneetkaan tinkiä vaan pohjata ruokalistamme tinkimättömyyteen, itsetehtyihin herkkuihin, ruokarepertuaarin laajenemiseen, aiomme lopettaa ylettömän ja yltiöpäisen mässäilyn ja testata miltä elämä maistuu, miltä se tuntuu ja ihastua.
Jos siis olen äreä, kipakka ja teräväkielinen. Voi olla, että olemme nälkäkuoleman partaalla;)
Sinä osaat todella ihanasti kirjoittaa.
VastaaPoistaTsemppiä ruokalaskun pienennykseen ja kerrohan mitä kaikkea kokkailet ja ostat budjetin puitteissa. Meillä ruokalasku on ollut puolet tuosta teidän ruokalaskusta, mutta pienentämiseen on tarvetta silti.
Ompas mielenkiintoista kuulla miten menee! Tuo on sellainen asia, joka tosiaan kiinnostaa itseäkin :) Minä en ole uskaltanut edes laskea meidän perheen kuukauden ruokia... Hui!
VastaaPoistaMinuakin kinnosti se artikkeli kovasti. Vaikka en kylläkään lähtenyt ruokakulujen laihdutuskuurille, sillä ajattelin, että pitäähän keski-ikäisellä naisella nyt edes jotain syntejä olla. Onnea projektille, varmasti hyödyllistä ja hauskaa, aina siinäkin oppii uutta ja hyvät vanhat niksit eivät kuole sukupuuttoon.
VastaaPoistaHienoa ettet ole antanut koulun lannistaa kielellisiä akrobaatintaitojasi, sen verran rikasta on tuo tekstisi. Pitää oikein ajatuksella lukea! Lykkyä tykö tuossa teidän ruokaprojektissa, tosi hieno päätös ja varmasti antoisa!
VastaaPoistaMielenkiintoista kuulla, miten ruokaprojekti etenee. Seuraan itse ruokamenoja ja välillä ihan hirvittää, miten paljon ruokaan voi mennä rahaa.
VastaaPoistaNo hoo, toivottavasti vanha äidinkielenmaikkasi lukee näitä:) En ollut uskoa silmiän, kun luin, että koulukeittiö jossain luopuu natriumglutamaatin käytöstä - luulin ettei sitä ole siellä aloitettukaan! Laittamalla itse mahdollisimman lähellä kasvatettua tietää mitä syö - ja ennen kaikkea mitä syöttää lapsilleen. Tosin meidän lapset eivät halua kesäkurpitsaa vaikka voissa paistaa ja kermassa hauduttaa;)
VastaaPoistaVoi hurja teitä. Aika hienoa ja kunnioitettavaa. Minä en uskalla myöskään ruokamenoja tarkastella lähemmin. Oleb tuhluri ja siitä ajoittain huono-omatuntoinen.
VastaaPoistaÄidinkieleen kohdistuneesta varhaisanarkismistasi huolimatta kirjoitat oikein mehevästi. Sitä paitsi minä olen paha kielipoliisi, joskin itse huolimaton tuhertaja. Toisten virheet huomaan heti ja itse teen niitä ihan solkenaan :)
Tuttu juttu. Siis keväällä ennen muuttoa uuteen taloon teimme kuluarviolaskelmia, joihin laitoimme suurpiirteisesti ruokakuluiksi 500 eur/kk. Meitä on siis kaksi aikuista taloudessa. Arvelimme, että parempi laittaa yli- kuin aliarvio.
VastaaPoistaSitten teimme jotain villiä. Keräsimme koko toukokuun ajalta kaikki kauppakuitit talteen ja selvitimme todelliset ravintokulumme. 640 euroa! Ja mukaan ei ole laskettu satunnaisia lounaita, ravintolailtoja tai kahvitteluja.
Sittemmin olemme yrittäneet karsia menoja käymällä kaupassa kerran viikossa. Mutta emme ole uskaltaneet toistaa toukokuista kokeiluamme - ruoka on kuitenkin yksi arjen suurimmista iloista ja sen laadusta ei mielellään tingi. Määrästä kyllä.
Kielteiset kokemukset kasvattavat ihan yhtä paljon kuin myönteiset. Sinut on lytätty kirjallisessa ilmaisussa. Et ole suostunut kuitenkaan litistymään. Oman kokemuksen pohjalta olet valinnut miellyttävämmäm tavan opettaa ja ohjata:innostamalla ja kannustamalla.
VastaaPoistaVanha kasvatustieteilijä täällä sydän sykkyrällä lukee sinun raikkaista valinnoistasi.
Uusi syksy ja uudet kujeet. Tällä kertaa haasteena ruokalaskun radikaali pienentäminen. Varmasti onnistuu. Teillä on saatu piiloon sellainen määrä ruokaa tiluksilta, ettei paljon tarvitse kaupassa käydä. Se tosin vaatii vaivannäköä. Mukava on kokeilla uusia reseptejä. Kynnyskysymykseksi muotoutuu ehkä, miten muu perhe suostuu syömään näitä täysin uusia paistoksia ja keitoksia. Ainakin meidän perheessä se kohta olisi se vaikein. Odotan mielenkinnolla tuloksia!
Olipa virkistävää tekstiä, ja aah niin aiheellista tässäkin osoitteessa. Kun talvi on vuodenajoista myrkkyä tälle kotitarvehortonomille, on ehkä aika ja aikaa siirtyä saman projektin läpi viemiseen. Yritän muistella oppimaani projekteista, ei siitä niin kauaa ole..pitäisi muistaa. Selville vesille pitäisi päästä kun on selkeä tavoite, välietapit, toteutus, seuranta ja opiksi otto. Ei se ehkä niin vaikeaa ole, kunhan vain päättäisi. Mutta jos ensin raclette- viikonloppu ja sitten aloittaisin;-) Olet hyvällä asialla, tuhlaus on julmaa rahan haaskausta.
VastaaPoistaNälkäkuolemaa tuskin tulee vaikka ruokalaskua pienentää tuntuvasti.Tein saman tammikuun alussa. Meitä on kaksi aikuista ja kaksi koiraa ja kun joulukuulla meni ruokaan n.700e ,päätin että nyt saa riittää tuo tuhlaus,kun sen kuitenkin pikaisesti p..koo pois! Tein niin että joka viikolle laitoin satasen lompsaan ja sen on riitettävä viikon ostoksiin ,jos ei riitä,sitten ollaan ilman ja jos jää vahingossa yli ,ostan jonkun ihanan lehden tms. Hyvin on tuo alle 400/kk nyt sitten riittänyt,kun H-I-E-M-A-N katsoo mitä sinne ostoskärryyn laittaa.
VastaaPoista