Nahkojen kuivatusta ja suuria suunnitelmia

Talon reunustalla tuuli ja aurinko kuivattaa kyynnahkoja. Kukkapenkeissämme ja kuistin siimeksessä asustaa kyy, se luikertelee pioniemme välissä, heiluttelee kieltään päivänliljojen katveessa ja sihistelee itseään yön pimeydessä. Naapurissamme on kyytutkija ja väittää, ettei saisi heilutella Fiskarsilaista. Mutta meilläpä Fiskarsilainen väijyy kukkapenkin nurkalla otollista tilannetta. Kyytutkija väittää, että kyy pitää pyydystää ämpäriin ja kuljettaa kahden kilometrin päähän, mutta meidän Fiskarsilainen väittää muuta ja kyytutkijalta pitää salata koko totuus. Mokoma luikertelija oli luonut nahkansa roikkumaan pionin varsille ja nahkaa riitti aina kuistin alle johtavalle kissanluukulle. Ja nyt nahkat odottelevat kuivamista ja aarrekätköön pääsemistä. aarrekätkössä on kuivaneita suursukeltajia, ketun kallo ja kaikkea kummallista. Aarrekätkö sijaitsee vanhassa tätivainaan astiakaapissa perintöpikareiden lomassa.

Sorruin työmatkalla ja poikkesin pikkuruiseen Lillaniin. Työt ovat alkaneet ja hankin jälleen yhden muistivihon. Huonomuistisena yritän jälleen - kunnes kenties hukkaan ihanuuteni tai unohdan merkitä asiat muistiin. Mutta hienolla naisella pitää ehdottomasti olla hieno muistivihko - eikö totta? Sitä paitsi jollei muistivihkoon muista laittaa työasioita muistiin niin ainahan voi tehdä suuria puutarha suunnitelmia, entistä suurempia aluevaltauksia, kuningasideoita, siemenhaaveita ja kylvösraportteja=)

Töiden alkaminen tietää toisenlaisten silmien avaamista. Pitää tietää mitä maailmalla tapahtuu, miltä muotoilu näyttää huomenna, mitkä materiaalit saavat sykkimään ja missä aukeaa värien taivas. Siinä missä rakastan puutarhaamme, potageriamme niin rakastan työtänikin. Työn, harrastuksen ja intohimojen raja-aita on niin hämärä, että sitä tuskin on olemassa. Saan työkseni olla virran mukana, sykkeessä, sydämessä ja tuulispään harjalla, näen, koen, haistan, maistan, ihastun ja vaikutun.

Laventeliparkamme haalistuvat. Kukkakaupan täti kylläkin kehotti pitämään tätä ihanuutta ulkosalla, mutta me emme uskoneet. Veimme pienokaisen salin ikkunalle valoon ja lämpöön ja nyt värit ovat tipotiessään.

Tillimaa ei vaan niin vain haalistukaan. Se on ylitursahtanut, villiintynyt, ryöstänyt niin maapinta-alan kuin korkeudetkin niin, että mokomat olivat lakoontuneet tuulessa ja alituisessa sateessa.

Puff - ja lounatuuli heitteli kaikki hujan hajan

Tarhakukonkannus kuuluu ensikesänäkin puutarhamme vakioasukkaisiin. Aiomme huiskia niitä pitkin potagerin käytävän reunoja ja sekaan unikoita.

Punaiset sydämet ovat karanneet taimistotaimien ruukuista ja keikistelevät komeita terälehtiään kukkapenkkiin eksyneestä peilinpalasesta. Peiliin liittyy salaisuus - ehkäpä ensi viikolla kuulette peilistä enemmän.

tai näette kurkistuksen enemmän...

Tällaiset taimet ovat itäneet ja ne ovat jo niin suuria, että voisivat jo muhevoittaa juuriaan muuallakin kuin esikasvatusruukuissaan. Näitä on satoja, satoja, satoja ja satoja. Kutakin salkoruusua on ainakin 80, punahattuja, malvoja, neilikoita, unikoita, ja ties mitä. Kuvasta puuttuukin monia ihanuuksia.

Ja tässä on seuraava siementilaus - njamskis