Tänään ollaan vihdoin ja viimein saatu otettua itseämme niskasta kiinni. Syystuulet puhaltavat, aamupakkaset ovat jo ovella ja meillä on ikkunoita rikki ties kuinka monta. Puuvajan yhdeksän rikkonaisen ruudun mitat saatiin visusti otettua ylös lasiliikettä varten. Työtapaturmia, ylisuuria lankkulasteja, huolimatonta tikanheittoa ja ties mitä kummaa on tapahtunut kolmen kesän aikana ja ruutu poikineen on helahtanut alas sijoiltaan. Huomenissa kiikutan listan tuttuun lasiliikkeeseen ja aioimme repareerata puuvajan vielä ennen talven tuloa. Samaan kuormaan lähtevät kolme ison salin ikkunaa, joista kahden pokasta pitää höylätä hitusen, jotta mahtuvat paikoilleen ja yksi säpäleinä oleva ikkuna. Olemme siis ikkunoiden suhteen melkoisia täystuhoja.
Ja ansaittua lehtienlukulököilyä. Keltaisen pönttöuunin posket ovat jo lämmenneet ja tuvassa vallitsee suloinen lämpö. Syksyn hehkuvat värit saavat sydämen pamppailemaan ja mieli vetää uusien sisustusjuttujen pariin.
Nuorimmainen on järjestellyt kirjahyllyään ja vaihtanut koiruuden kaulaan turkoosin silkkinauhan. Taitaa veri vetää myös sisustuspuuhien pariin ;)
Ja syksyn vastaanoton kunniaksi liitutauluunkin on ilmestynyt uusi fiilistelykuva. Rapaa, tuulta, kylmyyttä ja ruskaa on luvassa ja ihanainen tuulessa huojuva kirsikkapuu.
Lämpöisiä syysiltoja =) Teille kaikille
Ikkunoista palaa mieleen muisto lapsuudesta, jolloin sisäikkunat laitettiin takaisin paikalleen. Sitten eristenauhaa ja liimapaperia päälle.
VastaaPoistaNykyisin on kolmikerroslasit kesät ja talvet.
Mukavaa syksyn alkua!
Oiii, Emonsa Poikanen, ihan selvästi. Taulu on kertakaikkisen hellyyttävä pipoineen ja pikkuruisine käsineineen... kirsikkapuusta puhumattakaan!
VastaaPoista...ja noi tatit. <3 <3 <3 :))))
VastaaPoistaMun pitäs ja korjata pari ikkunaa. Lapsen huone on niin ihana!
VastaaPoistaIkkunoitten kanssa onkin oltava mitat millilleen, toivottavasti saatte ne ennen kylmiä! Ihania kuvia ja tunnelmia taas, minulla ei ole vielä puutarhapuoli päästänyt irti eikä tavanomainen syksyinen sisustusvimma vielä alkanut, mutta tulee se sieltä vielä varmasti:)
VastaaPoistaTaulussa on taikaa:)))
VastaaPoistaTätä blogia on aina niin ihana seurata, mietin jo etukäteen että mitähän ne nyt on keksineet, ja miten ihmeessä ne saa tämän kaiken aikaiseksi! siis, nukutaanko teillä ollenkaan? tai eikö aamut koskaan venähdä lehden ääressä ylipitkiksi? eikö tee mieli vain kääntää kylkeä siellä pönttöuunin lempeässä lämmössä?
VastaaPoista-Yksi asia minua kyllä mietityttää. Postaaja on aina Jore, mutta onko hän mies vai nainen..?
Suorastaan tunsin tännekkin pönttöuunin lämmön lukiessani... Meillä puuhella vielä ulkona odottaa putsaamista ja miehiä kantamaan se sisälle. Sillä aikaa kaivamme villasukkia jalkaamme :)
VastaaPoistaTulin tänne vastaamaan. Ihpulle kuuluu hyvää. odottelen vain vastauksia tahoilta, joita kutsuin yhteistyöhän. Niitä ei kuulu :(
VastaaPoistaKasvit sain tädiltäni, jonka työmaalla ne ovat jääneet myymättä ja ovat menossa roskiin. Siellä oli joku perennanviljelykokeilu kait. Sain toisen yhtä ison erän tänään. Heleniumia, jotain muuta keltaista, päivänkakkaroita, natoja taas, kurjenpolvia, kiinanritarinkannuksia, tyräkkiä, maksaruohoja. Siis aivan huikeaa. Ja tätini on kait hoitanut niitä siellä jotenkin, koska taimet ovat suuria ja tuuheita! Voi ihmettä sentään!!!
Tekevälle sattuu...
VastaaPoistaPääasia, että ennen pakkasia saatte ikkunat ehjiksi.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä!
Omenapuukin taipuu omppujen runsaudesta ja kori on ihan täynnä niitä. Voi tuota runsautta!
Värit ovat tärkeitä tälle lapsukaiselle: koiran panta on samanvärinen kuin huoneen matto. Liekö lempiväri!
Tuo kirsikkapuu on aivan ihana liitutaulussa! Kirsikat suorastaan pomppivat koriin. Tosi hieno piirros!
VastaaPoistaMinullakin on sormet pellavaöljymaalissa, samat ajatukset - NYT saan makuuhuoneen ja olkkarin lännenpuoleiset ikkunat, siis pahimmat syysmyrskyjen kestäjät, korjattua ja maalattua. Sillä puolella on parikin ikkunalasia säröllä, joka ei hyvää pokalle tiedä. Ja sitten pesen ikkunat - ekaa kertaa! - ja laitan kunnon ikkunapaperit talveksi. Nykyään kaupoissa myydään onnetonta muovista ikkunateippiä ,joka ei pidä kuin 2 viikkoa. Jouduin matkustamaan Billnäsin rakennusapteekkin ostamaan oikeaa ikkunapaperia.
Ooh tuo liitutaulutaideteos on niin ihana!
VastaaPoistaViehättävä blogisi pistää hymyilemään.. :)