torstai 24. heinäkuuta 2014

Vilvoittavaa aamukastetta ja lukuisia timantteja

Polttavan kuumat kelit ovat saaneet tahdin hidastumaan. Väliin tuntuu, että aika menisi kuin hidastetussa elokuvassa. Kyllä täytyy sanoa, että nautin eniten hurjasta härdellistä, reilusta ja reippaasta tekemisen meiningistä, itsensä rättipuhkipoikki väsyttämisestä puutarhahommista. Suorastaan kaipaan kylmiä kelejä ja puuhakkuutta. Päivät ovat nyt lipuneet lähinnä lueskelun merkeissä. Tilasin nimittäin antikvariaatista CHR. Ranckin Puutarhataiteen historian vuodelta 1922. Vanhan tekstin lukeminen on väliin virkistävää ja tuo toisenlaista perspektiiviä lukunautintoon. Jotenkin tuo puutarhataiteen historia on ruvennut enemmän ja enemmän kiinnostamaan ja tarinat noiden ihmeellisten puutarhaluomusten takana.

No sillä välin kun odotellaan kelien vilvoittuvan on mukavaa tutkailla aamukasteen vilpoisensävyisiä kuvia ja vilvoittaa mieltä. Tyräkit lukeutuvat puutarhan ehdottomiin suosikkeihini. Rantatyräkissä on komeat vihreät pallukat ja kastehelmet asettuvat aina niin kauniisti tyräkin lehdille =)

Hämähäkit ovat harrastaneet vuoristokiipeilyä ritareiden kukkavanoilla. Niiden ohuen ohuet seitit ovat pyydystäneet pieniä helmiä ja kasteen synnyttämiä timantteja. Varhaisen aamun tunteina voisi vain istua potagerin käytävillä ihastelemassa näitä helminauhoja.


Kultatyräkin lehtien reunat keräävät kasteen pikkuisiksi kastenypyiksi ja jostain lehvästöjen lomasta pilkistää yksinäinen kehäkukka.


Luppion kukat muodostavat jättimäisen seittipikarin ja aurinko alkaa pikkuhiljaa nousemaan. Sitä ennen voi vielä hetken ihastella särkyneiden sydänten viimeisiä kukintoja. Kyllä aamut osaavat sitten olla ihania =)



18 kommenttia:

  1. Hämähäkit ovat tehneet ympäristötaidetta. Upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämähäkit ovat varsinaisia taiteilijoita =) Kiitos =)

      Poista
  2. Mukavan virkistävät kuvat tässä helteessä! :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh - tämä on kyllä helteiden helle ja joka solu kaipaa jo viilennysta, vaikka edes kuvien välityksellä =) Kiitos samoin mukavaa sunnuntaita sinulle =)

      Poista
  3. Kauniita kudelmia...ja kuten tuossa yllä todettiin, tulee mukavan viileä olo kuvia katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lämpöä on totisesti piisannut. Tuntuu, että nuo aamuyön tunnit ovat ainut lohtu tukalaan kuumuuteen =)

      Poista
  4. Mä tykkään myös lukea puutarhataiteen historiasta kertovista kirjoista. Tykkään myös tuoreemmista kirjoista kuten esim. Tiina Koskimiehen joka on kirjoittanut patruunoiden ja pappiloiden puutarhoista. Nyt kiinnostaa myös arkkitehtuuri ja maisema-arkkitehtuuri. Seuraavaksi haluaisin Piet Oudolfin tuoreimman teoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä on kyllä jotain kiehtovaa ja hurjia tarinoita. Tuo Koskimies pitääkin laittaa korvantaakse. En olekkaan kyseiseen kirjaan aiemmin törmännyt =) Kiitos siis vinkistä =) Ja nuo Oudolfin kirjat ovat kyllä parhaita.

      Poista
  5. Kaunista! Melkoista puutarha-arkkitehtuuria ovat nämäkin =)

    VastaaPoista
  6. UPEITA seittikuvia! Noista saisi vaikka taulun seinälle... :) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Hienoja kuvia! Aamukasteiset seitit ovat upeita.

    VastaaPoista