lauantai 23. toukokuuta 2015

Retkellä kartanoiden puistoissa ja arborentumissa =)


Aamulla oli herätys jälleen kukonlaulun aikaan vaikka olikin luvassa vapaapäivä. Jo huhtikuun lopulla olin bongannut ihanan retken, jonka järjestivät Puutarhataiteen seura, Dendrologian seura sekä Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan ystävät. Retkikohteina olivat Askaisissa ja Nousiaisissa olevat kartanot sekä Arborentum.

Matka alkoi klo. 9.00 Brahenpuiston patsaan luota. Heti aamutuimaan sai siis ihastella timmiä puistoistutusta ja ihastuin oitis aluetta kiertävään pikkuaitaan. Tunnistaakohan joku Teistä mikä tuo aita on? Tässä vielä lähikuvaa lehdistöstä.


Mutta sitten itse matkaan =) Linja-autoon nousi väkeä kuin pipoa ja lopulta täysinäinen bussi alkoi hurruutella kohti Nousiaisia, mukanaan hurjasti puutarhamieltä ja intoa. Matkan vetäjä Seppo Lundgren osoittautui oitis mitä mainioimmaksi historian sekä paikallisasioiden tuntijaksi ja puolen tunnin matka hurahti yhdessä sujauksessa kuunnellessa toinen toistaan mielenkiintoisempia tarinoita menneisyydestä ja talojen sekä tilojen historiasta.

Ensimmäinen kohde oli Lempisaaren komea kivikartano Askaisissa. Kuulimme tarinoita niin Lempisaaren mustiin pukeutuneesta kummityksesta kuin siitä, että Lempisaaressa on ollut aikoinaan 100 työntekijää ja puutarha on ollut englantilainen maisemapuutarha. Nykyisen omistajan saavuttua tilalle sekä päärakennus, että puutarha olivat erittäin huonossa kunnossa ja nyt pikkuhiljaa on alkanut Lempisaaren kartanon uusi nousu =)

Komea päärakennus valmistui 1767 ja mitä luultavammin rakennuksen on suunnitellut sama arkkitehti, joka on suunnitellut Fagervikin sekä Teijon kartanoiden rakennukset. Rakennus näytti mitä ihastuttavimmalta.


Päärakennusta vastapäätä oli 1600-luvulta peräisin oleva piispantalo, jonka sisäänkäynti hurmasi ensi silmäyksellä.

Historiikkikatsausten jälkeen oli hyvää aikaa kierrellä pitkin kartanon puutarha-alueita ja ihastella näkymiä.




Toisena retkikohteena oli Nyynäisten kartanon pihapiiri. Nyynäisten kartano on Suomen vanhimpia maatiloja ja sen punainen päärakennus oli 1700-luvulta peräisin. Pihapiirissä oli 60 erilaista puulajia ja hyvin hoidettua pihapiiriä jatkui talon kummankin puolen. Omenapuut oli leikattu upeasti sateenvarjon muotoon ja niitä ihasteltiin heti puutarhakierroksen alkuun.


Talon nykyinen emäntä oli innokas puutarhaihminen ja uusimpana aluevaltauksena oli vanhan syreeniaidanteen taakse rakennettu salainen puutarha, kiemurtelevine pikku polkuineen ja moninaisine kasveineen. 

Pitkin pihamaata oli toinen toistaan komeampia pihtoja ja muita havupuita.

Päärakennuksen ovi oli lempeän ja kutsuvan sävyinen samoin kuin sisäänkäynnin edustalla oleva istutusalue tulppaaneineen ja pioninalkuineen.



Nyynäisten kartanon pihamaalla oli myös komea lampi, jonka rantoja reunustivat keltakurjenmiekkakasvustot.


Viimeisenä matkakohteena oli matkanvetäjä Sepon Ahdasmäen Arborentum. Ja voi veljet millainen porraspuutarha tämä salaperäisen oloinen puulajipuisto olikaan. En ole varmaan koko ikänäni ollutniin lämpöisessä ja multavassa etelärinteessä, jossa rinne on porrastettu komeilla kivillä useaan tasoon. Tasoilla kasvoi mitä erilaisempia kirsikoita, pihlajia ja ties mitä. Retkiseurueessa oli huikea määrä mukana asiantuntemusta ja intohimoisia puuihmisiä ja päivän aikana sai kuulla yhtä jos toistakin mielenkiintoista.


Sepon hyötytarhassa oli myös komeasti leikattuja omenapuita ja salaperäinen käytävä.

Voi hurjuuden hurjuus miten tällaisen päivän jälkeen taas omat ideat ja ajatukset laukkaavatkaan. Kyllä tuommoinen arborentum pitää ehdottomasti jossain muodossa meillekin saada =) Itseasiassa reissun jälkeen oli aivan pakko jo ajella Viher Lassilan kautta katsahtamassa puuvalikoimaa ja tulevalle hankintalistalle ilmestyi oitis melkoinen määrä ihanuuksia. Harmi vaan, että tämän illan lottokin livahti ohi, mutta jospa ensi viikolla olisi parempi tuuri ;)


36 kommenttia:

  1. Upeita kartanoita! Pääsisipä joskus tuollaiselle retkelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo yhdistykset tuntuvat järjestävän kivoja retkiä =) Niiden kautta siis pääsee ties mihin kivaan paikkaan =)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen reissu!
    Puita mahtuu mukavasti teidänkin tontille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava oli reissu ja taas totisesti sen seitsemän ideaa =) Arborentumin paikkaa on jo käyty vähän mittailemassa ;)

      Poista
  3. Olipa kiva päästä kurkkimaan Lempisaaren kartanon maille! Meillä on mökki muutaman
    kilometrin päässä Lempisaaresta, itseasiassa olemme ostaneet tämän merenrantatontin
    kartanon isännältä :) Mieheni on päässyt vierailemaan Lempisaaressa, mutta minä suureksi
    harmikseni olen jäänyt siitä visiitistä paitsi. Olen meinaan kartanohullu! Louhisaaren kartanossakin
    tulee piipahdettua monta kertaa kesässä. Vanhoissa kartanoissa ja kartanopuutarhoissa on ihan
    ainutlaatuinen tunnelma <3
    Löysin tämän ihanan blogisi ihan äskettäin, tulin ja jäin. Tervetuloa vastavierailulle blogiini, jossa
    seikkaillaan muun muassa mökillä Merimaskussa ja veneillään Turun saaristossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa siis tänne Hernepensaskujanteelle =) Tulen mielelläni vastavierailulle, meri ja saaristo on lähellä sydäntä =) Lempisaari oli vallan upean näköinen paikka =)

      Poista
  4. Hei vaan! Löysin tieni tänne ihanaan blogiisi aivan sattumalta, seuraava kerta ei olekaan enää sattuma. Onpa ollut ihana reissu, ei ihme että ideoita pursuaa! Meillä täällä IV-vyöhykkeellä vain haaveillaan tuollaisesta rehevyydestä ja kevään kauneudesta, edes tulppaanit eivät ole vielä täydessä kukassaan. Muuten, olisiko tuo ihastelemasi aita puksipuuta,sellainen tuli ensiksi mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tervetuloa mukaan matkaan =) Kyllä se nelosvyöhykekin sieltä kohisten perässä tulee =)

      Poista
  5. Lottovoitolla voisi saada kyllä nopeasti kaikkea aikaan. Kauniita kuvia. Kuinkahan monta rautaa teillä on pian tulessa. Voin vain kuvitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lottovoittoa väliin tosiaan kaivattaisiin =) Etenkin kun uusia ideoita tulvii ties miten. Meillä on niin monta rautaa tulessa, että itsekin seotaan projektien kanssa =)

      Poista
  6. Pääsin sitten mukaan retkelle näin virtuaalisesti, kiitos. Aivan ihania paikkoja ja osaan vain kuvitella kuinka upeaa noissa olisi käyskennellä kun kesä on täydellisimmillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä=) reissu oli antoisa ja kuvattavaa riitti mukavasti =)

      Poista
  7. Ihana retki teillä ollut! Tällä hetkellä oma aika menee viikonloppuisin puutarhanlaitoissa, mutta kun se on paremmassa kunnossa, niin lähden ehdottamasti itsekin retkeilemään. Mutta suuri kiitos sinulle kun olet ottanut paljon kuvia ja jaat näitä ihania kokemuksia täällä - minulle ne tuovat paljon inspiraatiota. Kiitos ja hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retki oli kyllä ihana ja antoisa niin mikäs täällä on ideoita jaellessa =) Retkikertomuksia on ollut kiva aina seurata itsekin muiden blogeista =)

      Poista
  8. Oi mieletön, mikä retki teillä on ollut! Vanhat kartanopuutarhat ovat upeita ja tunnelmallisia. Ja vielä ihan yksityiseen arboretumiinkiin olette päässeet. Intohimoisilla harrastajilla on uskomaton määrä sellaista tietotaitoa, jota ei voi koskaan mistään kirjoista lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo intohimoiset harrastajat ovat aivan mahdottomia tietopankkeja ja muutoinkin innostavaa matkaseuraa =)

      Poista
  9. Oi upeaa! Ehdottomasti joskus päästävä moiselle kierrokselle. :) Uskon, että uudet suunnitelmat laukkaa. Olisikohan tuo tiukasti muotoon leikattu aita kiiltotuhkapensasta? Tsemppiä sinne puutarhurointiin, meillä täällä laitellaan ensin taloa kuntoon ja sitten saa ihan rauhassa keskittyä vain ja ainoastaan puutarhaan, niin paljon suunnitelmia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retket ovat ihania =) Pensasaita ei ollut aiemmin ehdotettu puksiaita eikä tuo kiiltotuhkapensaskaan. Lehdet olivat pienemmät kuin kiiltotuhkapensaalla. Oi tuo on parasta kun pääsee kokonaan keskittymään puutarhaan, joten toivottavasti saatte talorempan pian ohi =)

      Poista
  10. Millaisia upeita paikkoja sitä löytyykään, eikä niistä tiedä mitään. Kiitos hienosta kierroksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdistyksissä on niin tietäviä ja verkostoituneita ihmisiä, että löytyy kaikenlaisia ihania kohteita =)

      Poista
  11. Hienoja kartanoita. Kiitos, kun upeiden kuvien välityksellä pääsi mukaan matkalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä =) Reissu oli niin nautinnollinen, että pakkohan siitä oli parhaat palat muillekin jakaa =)

      Poista
  12. Oi, varmasti ihana retkipäivä!
    Saanko olla uatelias ja atiedustella, millaisella kameralla kuvaat. Kauniita kuvia ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä =) Kamerana on Nikonin D600 ja linssinä on pääsääntöisesti Nikkorin 50mm 1.8

      Poista
  13. Jopa oli teillä upea matkapäivä! Ei tainnut sadekaan kiusata. Suomessa on niin kauniita ja mielenkiintoisia paikkoja, ei vain tule helpolla lähdettyä vaikka olisivat kohtuullisen ajomatkan päässä. Yksityiseen arboretumiin oli varmaan mielenkiintoista tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arborentum oli kutkuttava ja sen pitäjä super intohimoinen niin historian kuin noiden puidenkin suhteen. Sade ei onneksi kiusannut ja päivä oli mitä parahin =)

      Poista
  14. Kiitos matkakertomuksesta. Tosi hienoja paikkoja olet päässyt kokemaan, voi kun joskus minullekin tulisi mahdollisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin hyppäät jonkin paikallisyhdistyksen matkaan niin pääset mukaville retkille =)

      Poista
  15. Mielenkiintoiset vierailukohteet. Kauniita vanhoja rakennuksia, viimeisen kuvan käytävä on todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakennukset olivat kerrassaan upeita ja tuo käytävä ihastuttava =)

      Poista
  16. luulisin että tuo on boxbom, anteeksi en vain tiedä mikä se on Suomeksi, olipa ihana retki, nyt alan tutustumaan blogiisi, terveisiä Tukholmasta Jaana K

    VastaaPoista
  17. Wau! Suomessa on upeita puutarhamatkakohteita joihin pitäisi itsekkin tutustua paljon tarkemmin.

    VastaaPoista
  18. Kiva blogi siulla, ja kauniit kuvat.
    Silmään pisti tuon puulajipuiston kirjoitusasu, eikös se ole arboretum eikä arborentum?
    Siis ilman tuota n-kirjainta sanan keskellä. ;)

    VastaaPoista
  19. Brahenpuiston leikattu pensasaita on aitalikusteria (Ligustrum vulgare), joka kuuluu öljypuukasveihin ja on sukua mm. saarnelle ja syreenille. Sen jotkut lajikkeet ovat vihreitä vielä talvellakin, kevääseen asti, esim. Turussa Linnankadun ja Aurakadun kulmassa kasvava.Laji kukkii valkoisin kukin. Laji on myrkyllinen, mutta leikattuna se ei tee marjoja.

    VastaaPoista