Ilman sua koskaan en voi olla onnellinen...

Hetkessä ymmärsin sen

Ilman sua koskaan en voi olla onnellinen

Ei maailma kauniimpaa, synnyttää voi

Oot täydellinen

Ja tiedän sen, etten sua milloinkaan, jättäisi en

Levylautasella pyörii Jenni Vartiaisen Oot täydellinen. Valkeus on kuoruttanut satavuotiaan pehmeään harsoonsa ja aurinko läikehtii saaden hangen timantit kimaltelemaan suloisesti. 

Sataviisitoistavuotias hengittää samaan tahtiin satavuotiaan kanssa. Voiko oikeastaan tänä kyseisenä päivänä olla mitään hienompaa kuin saada keittää aamukahvia yhdessä talovanhuksen kanssa, mikä on nähnyt 115 vuotta suomalaisuutta, uurastusta, naurua, iloa, surua, tuulia ja tuiskuja. Ja silti se seisoo entistä ryhdikkäämpänä aamuauringon lempeässä loisteessa.

Hyvää Itsenäisyyspäivää! - Suomi 100v

Sisustuksessa vihertää jo...

Vaikka puutarha, perennat ja ulkotyöt kiinnostavat niin viherkasvien hoito on sitten oma lukunsa. Meillä on ollut vuosien saatossa jos jonkinnäköistä asukkia, mutta kovasti huonoin seurauksin. Hetkellisesti meillä voi näyttää siis tältä, mutta pelkään pahoin, että saavuttaessa marraskuun tietämille niin näky voi olla aivan toisenlainen.

Edellisen postauksen Villakon yhteydessä Elina ihanaisesta La Petite Princesse blogista toivoi lisää kuvia meiltä sisältä. Joskus blogin alkuaikoina tuli silloin tällöin napattua sisäkuvia, mutta vuosien varrella sisäkuvien osuus on selvästikin vähentynyt. Ehkä nämä sisätilat ovat itselle niin itsestäänselvyyksiä, että tuntuu ettei niissä ole mitään kuvattavaa. Tänään kuitenkin testattiin pitkästä aikaa sisäkuvia. Ja tältä näyttää meidän viherkeitaassa, viininpunaisessa pikkukammarissa.

Viininpunainen kammari on kansakoulun aikaisessa uskossaan. Eli tämä huone oli tällainen kun muutimme tänne. Tummanpuhuvat tapetit luovat myös aivan omanlaisensa kuvausympäristön, eivätkä vastaa millään muotoa tämänhetken sisustusihanteisiin. Mutta vanhojen huonekalujen kanssa tunnelma on aivan omanlaisensa ja meidän makuun. Tässä huoneessa on historian havinaa. Tummanpuhuvien kalusteiden seassa on vanha Koulukaluston episkooppipöytä, joka toimii kasvipöytänä. Muistan vielä omilta alakouluajoiltani ihmeellisen episkoopin ja sillä seinille heijastetut kirjojen kuvat. Samoin voin haistaa mielessäni spriikopioiden tuoksun. Ja uskokaa tai älkää aloitin koulutaipaleeni 80-luvulla, mutta 13 hengen maalaiskoulussa havisi historia. Sitten kun saavuin 2000-luvun alussa nykyiseen työpaikkaani niin sielläkin oli vastassa episkooppi =) Ja tämä pöytä kuuluu alkujaan työpaikkani episkoopille. Mutta sitten maailma muuttui, kalusteet ja kojeet muuttuivat ja eräänä päivänä sekä episkooppi, että pöytä olivat työpaikan roskalavalla. Ja siitä se sitten alkoi yhteinen matka tämän pöydän kanssa.

Meillä ei ole ainuttakaan uutena ostettua huonekalua. Itseasiassa koko elämäni aikana olen hankkinut ainoastaan 4 Samuli Naamangan Clash tuolia, kaikki muut ovat ikiaikaisia mööpeleitä vuosisadan alusta tai 50-luvulta. Jotenkin vanhoissa huonekaluissa on se tarina ja tunne niin omaa luokkaansa.

Syksymmällä varmaan palailen vielä näihin viherkasveihin, ruukkuihin ja pikkuesineisiin, mutta tässä siis ensimakua =) Ihanaa viikonloppua Teille kaikille.

Petäjien suojissa on koti meillä =)

 

Mittakaavassa on lumoa, ripaus surrealismia. Meidän tontti huokuu ajan havinaa. Petäjät nousevat taivaisiin hipoen pumpulisia pilviä. Näiden jättiläisten juurella on kottikärryjen pesä. Pikkuinen metsikkö kätkee uumeniinsa suoranaisen tikkayhteisön. Monen puun runko on koloja täyteen ja alinomainen koputtelu kantautuu tuvan rapuille saakka. Täällä pikkuisen metsikön reunalla on myös meidän ylätalo, kansakoulun vanha keittola ja opettajien sekä keittäjien huoneistot. Täältä kulkee myös polku saunalle. Saunan tupa on toiminut aivan koulun alkutaipaleilla ruokalana. Vuosien saatossa olemme raivanneet saunaa näkyviin villiintyneiden vaahteroiden ja ryteikköjen seasta. Pikkuinen saunamme lämpiää vain kesäisin, mutta silloin siellä on tunnelma aivan sanoinkuvaamaton. Tuntuu kuin aika pysähtyisi aivan tyystiin. Huokaus =)

Kun kipuaa ylätalon rappusille voi vuorostaan nähdä pihaamme vartioivan ikivanhan käkkyrämännyn sekä katajan, joka on komeutensa ansiosta joskus päässyt myös tämän peräkylän omaan lehteen. Tällä pihalla on vuosien varrella varttunut monet kyläläiset, täällä on pelattu pesäpalloa, järjestetty yhteislaulutilaisuuksia, on ollut kerhoja ja ties mitä. Pihamaan käkkyrämännyn harteilla on siis sata salaisuutta tai ehkäpä tuhat. Sen tukevat oksastot toimivat myös pihamaan pikkulintujen ja oravien levähdyspaikkana. Täältä ylätalon nurkista voi nähdä myös hernepensasaidanteen ja tulevan muotopuutarhamme.

 

Kun yläpihalta laskeudutaan loivasti viettävää rinnettä alas, lähelle keittiön sisäänkäyntiämme, voi vuorostaan nähdä kanitarhan, josta kevään tullen puhkeaa meidän taimikasvattamomme. Ehkäpä keväällä verhoamme tämän tarhan lämpöä pitäväksi kasvihuoneeksi. No sitä pitää tutkia kevään saapuessa ja tuumailla asiaa vielä tarkemmin =) Täältä näkyy myös ylätalollemme, mikä uinuu autiona pikkumetsän siimeksessä.

Ja tällaiselta potagerimme näyttää tieltä päin katsottuna. Kiviaita on aivan tiessä kiinni. Hentoinen pakkaslumi on kuoruttanut kiviaidan kauniisti, aivan kuin keskikäytävää reunustavat luumu- ja kirsikkapuutkin. Meillä on koko päivän ollut -12°C pakkasta ja hentoja lumihiutaleita on pikkuhiljaa leijaillut. Aurinko on hellinyt maisemaa ja lämmittänyt poskia kylmässä ulkoilmassa. Selvästikin olemme menossa kohti kevättä ja ilmassa on suurta odotuksen tuntua =) Työhuoneen pöydällä syreeninoksa puskee ilmoille jo suloisia pikku lehtiään ja latva-artisokan siemenet muhivat lämpöisessä mullassa.