sunnuntai 29. elokuuta 2010

Rut Bryckin salaisuus

Syksyn kirpeys on saapunut. Viileys ottaa valtaansa nurkat ja sopukat. Olemme siivonneet ja yhä uudelleen siivonneet, pesseet ikkunat, hinkanneet pinttyneet tahrat lattioista ja pölyt kirjojen seasta. Kodin on vallannut raikas tuoksu, ikkunoista syksyinen kuulaus tulvii sisään ja piirtää himmeää valoleikkiä puhtaana kiiltäviin pintoihin. Ja vihdoin ikkunoiden pesun ja syysraivaamisen lomassa olen löytänyt sen. Nimittäin suuren suuren käsikirjani. Käsikirjan mikä viitoittaa tien, käsikirjan jonka viisauden varaan voi laskea koko elämänsä.

Valon Soturi seisoo ovella, jonka aikoo avata,
ja katselee sen molemmin puolin olevia pylväitä.

Toisen pylvään nimi on Pelko, toisen Toive.
Soturi katsoo pylvästä johon on kirjoitettu:
"Astut tuntemattomaan, vaaralliseen maailmaan,
jossa mistään aiemmin oppimastasi ei ole mitään hyötyä."

Soturi katsoo Toiveen pylvästä, jossa lukee:
"Jätät taaksesi tutun maailman ja kaikki siihen tallentuneet asiat,
joita olet aina rakastanut ja joiden puolesta olet taistellut pitkään."

Soturi hymyilee, sillä häntä ei pelota eikä pidätä mikään.
Päättäväisesti kuin ihminen, joka tietää mitä tahtoo, hän avaa oven.

Paulo Coelho - Valon soturin käsikirja

Valon soturin käsikirjan viisaudet kolahtavat, ottavat omakseen ja saavat elämän tuntumaan jotenkin helpommalta. Elämäni on kulkenut niin samoja ratoja kuin kirjassa. On tunnettava itsensä, tunnettava omat heikkoudet ja vahvuudet. Taisteltava elämän vastaan tuomat taistelut, uskottava itseensä, unelmiinsa, uskottava ihmisiin, heidän vahvuuksiinsa ja tiehen, joka on meille annettu kuljettavaksi. On uskallettava ottaa uusia askeleita, mennä ovista uusille reiteille ja vain luotettava, uskottava, rakastettava.

Valon Soturi uskoo.

Koska hän uskoo ihmeisiin, ihmeitä alkaa tapahtua.
Koska hän on varma, että hänen ajatuksensa voivat muuttaa hänen elämäänsä,
hänen elämä alkaa muuttua.
Koska hän uskoo lujasti löytävänsä rakkauden, rakkaus saapuu.

Välistä hän pettyy. Välistä hän saa kolhuja.
Ja silloin hän kuulee huomautuksen: "Kylläpä hän on naiivi!"


Mutta Soturi tietää, että kannattaa maksaa hinta.
Jokaista tappiota kohden hän saavuttaa kaksi voittoa.
Jokainen uskova tietää sen.


Paulo Coelho - valon Soturin käsikirja

Tie kansakouluun on kaiketi kulkenut myös läpi monen uskomattoman taistelun, on pitänyt olla rohkea, horjumaton ja luottaa huomiseen. On pitänyt uskoa siihen, että selviytyy ja asiat järjestyvät ja niinhän ne ovat järjestyneet. Väliin elämä kulkee tasaisempaa rataa, on suvanto ja sitten jälleen huomaat olevasi keskellä uutta kiihdytysrataa ja uusissa ihmeellisiä seikkailuja. Niin myös tälläkin hetkellä elämän kiitoradalla on monen monituista jännittävää, suurta haastetta, jotka ovat ottaneet omakseen, sydän sanoo, että näin pitää tapahtua ja tämä on se ovi, josta tulee astua, vaikka pelottaisikin. Nämä uudet ovet raottavat oveaan ehkäpä lähiaikoina myös täälläkin.

Sitten Sotureista kansakoulun alkumetreille. Moni on ihastellut tai ihmetellyt väriskaalaamme. Punaisena lankana kotimme värimaailmassa on kulkenyt Rut brykin ihmeen ihanainen keramiikka reliefi, jossa väri-iloittelu ottaa valtaansa, saa sydämen pampahtelemaan kiihtyvään rytmiin ja rauhoittaa jälleen kaiken suureen valkeaan pintaansa. Pitkä on matka vielä noin viettelevään sulokkuuteen ja paikoin valkoisemme ovat hyytävämpiä, kylmempiä ja luotaansa työntävämpiä kuin Brykin. Näin myös työhuuneessamme, jonka valkeat odottavat uudistusta. Toki ehkäpä vasta ensi keväänä.

Työhuoneen puuhella odottelee syksyn ensimmäistä puulastia. sisälämpötila on tipahtanut 20C ja syksyn kosteus saa huoneilman tuntumaan hieman kolealta. Puuhellan vesisäiliö on jo täytetty ja levyt öljytty. Muurari kävi myös korjaamassa kaikki pesät sisältä ja nyt taas punaposkia uskaltaa hehkuttaa viimojen kylmentäessä tupaa. Puuhella on ehkäpä suurimpia unelmieni täyttymyksiä. Olen koko ikäni toivonut, että saisin asua taloa, mikä olisi omavarainen. Sähkökatkojen tullessa talo toimisi, hengittäisi ja suojelisi. Ei joutuisi olemaan kenenkään tai minkään armoilla vaan talo soisi suojaa tilanteessa kuin tilanteessa. Moni sainoisi, että hölmöä haaskata aikaansa moiseen joutavaan, eletäänhän sentään 2000-lukua. Mutta meillä tämä kaikki on mahdollista. Talo lämpenee puilla, ruokaa voi valmistaa halutessaan puuhellalla ja kellari on niin suuri, että siellä säilyisi vaikkapa useammankin talven ruokavarasto. Olemme tehneet myös Helsingin Sanomien innoittamana päätöksen ruokalaskujen alas-ajosta. Jokunen viikko sitten Hesarissa oli iloisena hymyilevä joukko Vietnamilaisia maahanmuuttajia Raahen seudulta. he innoissaan kertoivat siitä miten kandeksanhenkisen perheen ruokalasku hipoo 150€ kuukaudessa ja tästä innoittuneina päätimme ajavamme ruokalaskumme 200€ kuukaudessa. Katsotaan onnistutaanko ja mistä kaikesta joudumme luopumaan tai mitä kaikkea tuleekaan tilalle. Tähän päätökseen liittyy oleellisena osana lähiruokaan siirtyminen. Olemmehan jo vuosia kuuluneet lähiruokapiiriin ilman, että lähiruoka olisi silti kulkeutunut ruokapatoihimme.

Rut Brykin värimaailmasta on vain pilkahdus siellä täällä työhuonetta. Hulahulan ihanat bilettävät naiset kehoittavat pitämään hipat. Ja mehän pidämme. Youtuben soittolista on leijaillut pitkin kotimme huoneita, ottanut syleilyynsä, kiidättänyt tunnelmasta toiseen, väliin seisahjtanut ja ottanut yhä uudelleen otteeseensa. Kuumana höyryävä kahvi ja mascarbone päälysteinen porkkanaomenakakku ovat siivittäneet sunnuntain viettoa.

Keräilyvimmamme näkyy myös täällä. Työhuoneemme on koulun opettajien keittiössä. Vanhat keittiökaapit ovat pullollaan papereita, kirjoja, lehtiä ja tykötarpeita ja ainokaiset hyllyt ovat täynnä vanhoja patenttipulloja, joissa on alkuperäiset etiketit jäljellä.

Vanhan tiskipöydän paikalla on vesipoilerimme ja pesukoneemme, jotka eivät yksinkertaisesti mahtuneet miniatyyri kylpyhuoneeseemme, eivätkä minnekään muuallekaan. Emmehän halunneet kajota seinäkatkaisuihin, pohjapiirrokseen vaan halusimme tehdä kaikki muutostyöt alkuperäisen rakenteen ehdoilla. Ja tulos oli tämälainen. Poilerin ja pyykinpesukoneen alle rakennettiin kaakeleista viemärillä varustettu kaukalo, mikä pelastaa tilanteen, jos vaikka sattuisi vesivahinko.

Ja pyykikonsernin toisella puolen on koko kodin hermokeskus. Työpöytä, bloggauspiste, kuvienkäsittelyn tyyssija, uusien ideoiden ammennuslähde. Täällä syntyvät uudet ajatukset, uudet unelmat, uudet haaveet, täällä on salaisia karttoja uusille reiteille, on avaimia oviin, on järjestys ja kaaos yhtä aikaa. Täällä korviin kantautuu syke, tahti ja kiihko. Täällä selkää lämmittää puuhellan lämpö ja tänne voi tehdä pesän sydäntalvella, kantaa sohvan ja nukahtaa puuhellan suloiseen lämpöön. Täällä voi sähkökatkon koittaessa lämmittää veden, valmistaa ruuan ja ravita koulun asukit.

Puutarhan on verhonnut hyytävä syyskylmyys. Ja vain pikaisesti voi käydä katsahtamassa selkeästi piirtyviä lehtiä ja niiden sävyjä.

Huumaantua ritarinkannuksen kauneudessa ja liitossa tummalehtisen seljan kanssa.

Sen ripmpuseunaisista kukista

Ja lopuksi sukeltaa artisokan violettiin rimpsumereen.

9 kommenttia:

  1. Rut brykin keramiikka reliefi on tosiaankin aivan upea. Valkoisen sävyillä on suuri merkitys. Minulta meni kaksi tuntia kun valitsin sopivaa valkoista pieneen rokokoopöytään ja tarjottimeen. Vanhat valkoiset, kerma, munankuori jne. istuvat minun maailmaani paljon paremmin kuin kovat puhtaat valkoiset. Kiitos taas antoisasta postauksesta ja mukaavaa syyspäivää kansakouluun:)

    VastaaPoista
  2. Teillä on tosiaan oikein syyssuursiivous käynnissä ja valmistautumista talven varalle.

    Kuule, omavaraistalous kiinnostaa minuakin, olen lukenut paljon kirjallisuutta ja ahminut tietoa, miten pienellä budjetillä vois tätä elämäänsä elää. Työnteonkin vois jättää kokonaan pois tai minimiin.

    Minullakin on nyt ruokalaskun minimointi meneillään. tästä on hyvä aloittaa...

    VastaaPoista
  3. Omavaraisuudesta oli meilläkin vasta miehen kanssa juttua :) Lihan olemme pyrkineet ostamaan oman kylän maatilalta "isompana könttänä".
    Kauniita kuvia jälleen!

    VastaaPoista
  4. Huoh, mikä postaus. Minä en ole kyllä jaksanut siivoilla vaikka olisi pitänyt. Teillä näyttää tosiaan siistiltä. Noita asioita olisi kyllä enemmän pohdittava. Sitä on niin riippuvainen monesta asiasta. Hortoilee aivan hukassa lyhyenkin sähkökatkon aikana. Se on vähän hölmöä.

    Nassu on tosiaan tulossa heti Turkin reissun jälkeen. Olen aina vastustanut jotenkin Turkkiin matkustamista. Nyt paras ystäväni lähtee perheensä kanssa myös ja valitsimme helpon all inclusiven, jotka ovat Turkissa edullisia. Turkissa on myös takuulämmin. Emme aio tehdä mitään muuta kuin istua lasten kanssa meressä tai altaassa. Meillä on 30-vuotis ystävyyden juhlavuosi :) Nautimme siis hyvästä seurasta ja notkuvista, valmiista pöydistä ilman ruokapaikan metsästystä. Aion toki ottaa valokuvia. Olen hyvää vauhtia tulossa pakkomielteiseksi valokuvien ottajaksi. Pitää pitää varansa, etteivät kaikki seinät täyty jos jonkinlaisista otoksista.

    VastaaPoista
  5. Valon soturin käsikirja löytyy minunkin kirjakaapistani muiden Coelhojen seurasta, mutta pelkäänpä, että se on pölyttynyt sinne ;D

    Tekstisi innostavat aina ja elämänasenteesi on enemmän kuin kohdallaan. Koulunne on niin inspiroiva, sekä sisä- että ulkopuolelta! Mutta mitä kuuluu Viktorianukselle, olisi ihana saada nähdä otoksia...

    Taidan muuten ottaa iltalukemisekseni tuon soturin käsikirjan, jospa sillä olisi kerrottavaa minullekin!

    VastaaPoista
  6. Onneksi meillä on myös takka, saa lämpöä sähkökatkoksen sattuessa. Ja voipa siellä jonkun pataruoankin valmistaa. Itse olen tehnyt muutaman kerran esim. karjalanpaistin ja kyllä tulee mureaa, kun antaa hautua yön yli.

    Coelhon tuotannosta mulla onkin aika monta kirjaa, mutta tuo puuttuu, ostoslistalle sekin.

    Mielenkiintoiselta kuulostaa tuo ruokalaskun alentaminen, itse en ole edes laskenut paljonko meillä kuussa syödään (euroina), mutta veikkaan sen olevan ihan eri suuruusluokkaa.

    VastaaPoista
  7. Niin ja onhan Valon Soturi minullakin ja Rohkeus-kalenteri....Aion ottaa matkalle myös pari kirjaa, ehkä sen... Maata jossain lukemassa ja toisella silmällä vahtia pikkuisia.

    VastaaPoista
  8. Paljon ajattelemisen aihetta postauksessasi. Elämä menee mutkitellen eteenpäin joka tapauksessa ja itsestään on hyvin paljon kiinni kuinka se sujuu siitä miten lujasti haroo vastaan.
    Minulla on puutarhatakkina vanha untuvainen toppatakki ja oikeastaan koskaan ei ole liian kylmä hyöriä pihalla. <3
    Viktoriaanuksen tilannekatsausta odotan mielenkiinnolla minäkin. :)
    Suloisia hetkiä teille sinne Onnelaan!

    ps. ai niin, minulle jäi mieleen juttusi siitä kuinka lapsi oli levitellyt mummon matonkuteita ympäriinsä. Tuli ajatus että ehkä iloinen ja aikaansaava mummeli *kulki mukana* ja hyväksyvästi merkkasi lapsen avulla paikat joista oli erityisen mielissään... sie olet ollut niin ahkera. <3

    VastaaPoista
  9. Muistelen itsekkin vaikuttuneeni Coelhon Valon Soturista. On se merkillistä, kuinka joillakin kirjoilla voi olla niin innostava ja ryhdistävä vaikutus pitkäksi aikaa.
    Sormesi syyhyävät päästä lämmittämään puuhellaa oikein sydämen kyllyydestä. Valmistamaan toinen toistaan mehevämpiä liemiä, paistoksia ja haudukkaita ja säilömään niitä perheelle talven varalle. Tässä huushollissa on varauduttu vaikka tulisi koko talven taivaalta ämmiä äkeet selässä.

    VastaaPoista