perjantai 3. toukokuuta 2013

Mursketta pihaan ja ryhtiä miljööseen



Tänä keväänä tilusia on katseltu jälleen uusin silmin. Karu totuus on paljastunut päivä päivältä lumien sulaessa. Pihan ajo- ja kulkuväylät sekä parkkialueen ja nurmialueen rajat ovat vuosien mittaan kadonneet tyystiin näkyvistä. Talviset lumien kolaukset ovat kuljettaneet vähäisiä murskeita ja saaneet pihan näyttämään löysältä ja ryhdittömältä. Nyt kaivattaisiin uutta ryhtiä ja linjakkuutta, jotta nurkat siistiytyisivät.


Tartuimme vihdoin siis härkää sarvista ja kaivoimme suuren salin kaapista 30m puutarhamitan ja ryhdyimme suunnittelemaan alueen uudistusta. Merkkikivi linjattiin talon kuistin kulman ja puuvajan ovenpielen kanssa suorakulmaan. Mittakaava se jaksaa aina yllättää niin potagerissa kuin täällä yläpihallakin. Metrit viuhuivat, päätä huimaa ja alueen leveydeksi tuli huikeat 9,6m ja pituudeksi 21m. Alue on melko tasainen jo valmiiksi paitsi nurmen puoleiselta reunalta. Hitusen pyöristettiin pinta-alaa ala kanttiin ja murskealueen pinta-alaksi tuli 200m².


Tämä mitta on pelastanut meidät kerran jos toisenkin. Jotenkin aina nuo mitat paukkuvat ja venyvät ja taskussa on aina paperia ja kyniä laskutoimituksien varalta. Mutta nyt mitta riitti kuin riittikin.


Tässä vielä tuon uusittavan alueen rajat ja muoto. Ja johan sitä piti sitten iltatuimaan laittaa hommat aluilleen. Potagerin murskeet tilattiin aikoinaan Maa-aines.com verkkokaupasta ja tilaaminen oli sen verran kätevää, että sivustolla on tullut jälleen surffailtua iltapuuhteena. Sivustolla on kätevä laskuri, jolla voi itse suunnitella ja laskea tulevien uudistusten menekkiä sekä kustannuksia. Arvioimme totisesti tuon piha-alueen pinta-alaksi 200m² ja osaan alueesta ei tarvita kuin kosmeettista pintamursketta ja osaan vähän paksummalti, ehkäpä keskiarvopaksuus olisi noin 5cm. Palvelun mukaan tämä ajaisi noin 12m³ eli yksi kuorma riittänee näin ensialkuun tähän yläpihalle. Sivustolla saa myös laskettua hinnan tarvittavalle määrälle. Melkoisen kätevää ettenkö sanoisi.



Tällä hetkellä vanha tiivistynyt murske on mukavan tuntuista myös paljaille varpaille. Tulevalla pinnallakin olisi syytä pystyä hipsimään varpaisin. Selvittelimme eri murskelaatuja ja päädyimme 0-8mm murskeeseen. Se on hyvä tiivistymään ja jalkapohjienkin pitäisi kestää sipsuttelu =)

Tilaus on siis pistetty menemään  ja tuskin maltan odottaa, että päästään vetämään luotilankoja, rajaamaan, lapioimaan ja ajamaan kottareilla pitkin pihoja.

7 kommenttia:

  1. Jännittyneenä seuraan täällä projektinne edistymistä, sillä meilläkin olisi tuon sepelin päälle saatava jotakin pehmeämpää matskua! Kivituhkasta on isäntä puhunut, mutta itse pelkään sen kantautumista sisälle?! Laitathan sitten lähikuvaa kun tuo 0-8 mm murske saapuu, miltä näyttää ja mitä varpaat tykkäävät siitä:)Kyllä pihahommat on sitten niin kivoja!!!

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka ihanan inspiroivia bloggauksia tänne on ilmestynyt. Itse kun konttailen ja kanttailen aika lailla pienemmällä ja ihan tasaisella puutarhapläntillä saan täältä aina voimaa jatkaa kivien pyörittelyäni ja kottikärryralliani. Te siellä paljn suuremmassa mittakaavassa teette kaunista voimianne säästelemättä ja aina yhtä innoissaan - miksen minäkin!

    Ja taas pukemaan se hirveä vanha ja paikattu sekä multapolvinen tuulipuku päälle ja käynnistetään lapio & kottikärryt -yhdistelmä :)

    - Elma -

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää! Paljon hienvuodatusta tiedossa, mutta kannattaa varmasti. Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
  4. Minna - Murske saapuu keskiviikkona, joten silloin kuvia lisää ja paljasvarpa testiä helatorstaina =)

    Elma - Vanhat multapolviset aikaanähneet puutarhavaatteet ovat ihan parhaita ;) Mukava kuulla, että inspiraatio ja innostus leviää. Puutarhurointihommat ovat aivan parhaita =)

    Eija - Kiitos kommentistasi ja Aurinkoista kevättä myös Sinulle =)

    VastaaPoista
  5. Tuo laskuri onkin hyvä. Meilläkin murskeen tilaus edessä keväällä. Ja ihana tuo, jos tulevalla pinnalla ei kenkiä tarvi, vaan on tarpeeksi pehmeää paljain jaloinkin. Mukava seurata näitä blogeja ja kerätä inspiraatiota. https://www.lofgrenky.net/sorakuljetus

    VastaaPoista
  6. Oliko vaikeaa löytää yritystä, joka tekee sorakuljetuksen? Varmasti riippuu paikkakunnastakin. Meidänkin täytyisi sorakuljetus tilata, nyt kun alkaa autotallin rakentaminen.

    VastaaPoista
  7. Nuo tuollaiset määrälaskurit varmasti ovat sellaisia apuvälineitä, jotka auttavat kustannusarvioissa. Naapuri juuri rakentaa, ja kertoi että heidän myös täytyy tilata mursketta pihaan. Sitä en tiedä, keneltä sen aikovat hankkia tai ketkä sitä tarjoavat meidän suunnalla. Tuosta laskurista voisinkin hänelle vinkata. https://www.cattipojat.fi/

    VastaaPoista