maanantai 20. toukokuuta 2013

Tänään olen jälleen jahdissa


Taas ne ryökäleet ovat valtaamassa liljavainiotani. Nämä veijarit uppoutuvat herkuttelemaan liljojen lehtien väliin ja lehtiä pitää aukoa, jotta saa sunaiset kipittelijät satimeen. Tänään ei aiokkaan tehdä muuta kuin jahdata näitä ja tanssahdella imurin varressa pitkin vanhan kansakoulun lankkulattioita Indican tahdissa. Nuorimmainen ideoi täksi päiväksi nimittäin siivousta - kamalasti siivousta - aivan kamalasti siivousta. Jahtaan siis liljakukkojen lisäksi pölypalleroita, sinne tänne säntäileviä villakoiria ja rahtaan nurkkiin kertyneitä roikkeita vintille =) adiós


8 kommenttia:

  1. Jahas täytynee tarkistaa myös omat liljat kukkojen varalta, kiitos muistutuksesta! Ne on vaan niin pirullisia heittäytyessään pienestäkin liikkeestä maahan, mur:(

    VastaaPoista
  2. Kiusaako liljakukot yleensä liljoja vuosittain? Omiini niitä kiusankappaleita ei ole eksynyt kuin yhtenä kesänä, mutta silti sitä on koko ajan tarkkailtava kasvustoja. Inhaa puuhaa.

    VastaaPoista
  3. No jopas minäkin jahtasin urakalla noita pikku pirulaisia, samoin kuin pölypalloja! Huomaa että kaikki energia menee ihan pihalla ja sisätiloissa vallitsee aavistuksen laiminlyöty maisema :)

    VastaaPoista
  4. Voi yökötys. Tuota hommaa tehty täälläkin, niin että vähempikin riittäis. Miten ne ovatkin vallanneet liljapuskani. Pirulaiset. Tunnen yleensä jopa lapsenomaista sääliä kaikenmaailman öttiäisiä kohtaan, mutta nuo saavat kyllä julman kohtalon käsittelyssäni. No, nyt alan toivottavasti olemaan jo niskan päällä. Mutta kukkivat liljat ovat kyllä kaiken vaivan arvoisia.

    VastaaPoista
  5. Nuollekin voisi antaa vähän imurista, ilkimykset!

    VastaaPoista
  6. Huh, meillä on päivittäinen etanajahti, muttei sekään riitä. Basilika meni yhdessä yössä! Nyt odotellaan "biomyrkkyä" kaupasta.

    VastaaPoista
  7. Samat on jahtaukset mullakin, liljakukkoja on onneksi aika helppo keräillä pois, punaisen värin takia. Lehtokotilojahtaus on luku sinänsä, sitäkin olen jo tänä keväänä harrastanut.
    Muutenhan tämä kevät on aivan ihanaa aikaa, tuoksut ja äänet ja värit...soisin että tätä kestäisi pitenpään.

    VastaaPoista
  8. Hyvä muistutus. Täytyy käydä tarkistamassa omat liljat, josko saalista löytyy.

    VastaaPoista