sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Iggy Pop ja hitaasti lipuva sunnuntai


Aamun varhaisissa tunneissa piilee jokin erikoinen taika, suloisuus, viileyden tuoma huuma. Vielä jaksaa maan kosteus muuttua tuhansiksi ja miljooniksi mikroskooppisiksi vesihelmiksi värjäten puutarhan hentoon harmahtavaan. Vielä sormustinkukka jaksaa avata viimeisiä nuppujaan ja liljojen viettelevä tuoksu levittäytyy ympäriinsä. Kesä on helteistä huolimatta selvästikin taittunut ja ilmassa voi aavistaa syksyn saapumisen. Äänet ja tuoksuvat kertovat omaa tarinaansa ja tunnelma on rauhaisan odottava. Päivänpaisteen tuoma lämpö saa vaipumaan unen ja valvetilan välimaastoon ja aika lipuu ilman, että saa mitään aikaiseksi.

Levylautasella pyörii Iggy Popin jumalainen tulkinta ranskalaisen runoilijan Georges Brassensin runosta Les passantes. Laulu lipuu yhtä verkkaiseen kuin helteentuomat päivät ja tunnelma on vangitsevaa. Suosittelen =)



13 kommenttia:

  1. Upeita aamukuvia!
    Kun saisikin itsestään joskus irti lähteä kameran kanssa aamutuimaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Meillä nuo nuorimmaiset lähtee jo kukonlaulun aikaan kesätöihin ja siinä tuoksinassa tulee itsekin monesti kömmittyä jalkeille =)

      Poista
  2. Kivat kuvat. Etenkin tuo viimeinen. Nyt helteet saavat työt puutarhassa lähes pysähdyksiin, sillä yli kolmenkymmenen asteen kuumuus on vähän liikaa kenelle tahansa ja saa ainoastaan etsimään pihalta varjoisan siimeksen, jossa voi oleilla läkähtymättä kuumuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos =) Kuumuus totisesti ajaa aamuvilvoitteluille kosteen raikastamaan puutarhaan ja päivisin varjot viettelevät

      Poista
  3. Oi mikä ihana sumuinen, viipyilevä tunnelma! <3

    VastaaPoista
  4. Tunnelma on ihan taianomainen. Aamu-usva luo mystistä tunnelmaa. Sormustinkukat ovat edelleen ihastuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Aamuissa on jotenkin taikaa, hiljaisuutta, pieni tuulenvire ja huumaavia tuoksuja =)

      Poista
  5. Sormustinkukat ovat upeita. Harkitsen omalle pihalle myös, vaikka myrkyllisyys vähän mietityttää. Näiden mukeloiden kanssa kun ei koskaan tiedä, mitä keksivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih =) Tuli ihan hauskat muistot mieleen. Kun lapset olivat pieniä niin varoittelin juurikin sormustinkukkien myrkyllisyydellä, niin ei mennyt aikaakaan kun sain partion kiinni. Molemmat olivat pitkien keppien kanssa hakkaamassa sormustinkukkakasvustoa matalaksi ;) Mutta totisesti on sen verran myrkyllinen, että saa olla varuillaan =)

      Poista
  6. Oi joi mitä kuvia! Ihan suoraan Gardens Illustratedista! <3

    VastaaPoista